Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Minja Rantavaara
null
Mielenterveyshäiriöistä on tärkeää puhua
Nosto! Mielenterveyshäiriöistä kärsii joka viides suomalainen nuori. Yleisimpiä mielenterveyshäiriöitä ovat mieliala-, ahdistuneisuus-, käytös- ja päihdehäiriöt, jotka heikentävät nuorten toimintakykyä. (THL.)
Vaikeista asioista vaietaan, koska mielenterveyshäiriöt koetaan usein noloina asioina. Yle, Suomen Mielenterveysseura, Mielenterveyden keskusliitto ja Mannerheimin lastensuojeluliitto toteuttavat Sekasin-kampanjan, jonka tarkoituksena on rohkaista nuoria puhumaan ongelmistaan.
Kampanjassa järjestetään Sekasin chat-palvelu verkossa 23.-29.5.2016. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja kaikille avoin, jossa voi keskustella koulutettujen vapaaehtoisten ja ammattilaisten kanssa mistä tahansa.
Kampanjaan kuuluu myös Yle Areenassa esitettävä Sekasin-sarja. Sarjassa nuoret päähenkilöt ovat hoidettavina psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Vaikka hahmot ovat fiktiivisiä, perustuvat tarinat osittain oikeisiin tapahtumiin. Sarjan käsikirjoitus on ideoitu yhdessä mielenterveyskuntoutujien kanssa.
Useat suomalaiset bloggaajat ovat ottaneet myös osaa kampanjaan kertoen omista kokemuksistaan mielenterveyshäiriöistä ja kehottavat seuraajiaan jakamaan oman tarinansa sosiaalisessa mediassa. Kampanjalla pyritään rikkomaan mielenterveyshäiriöihin usein liitettävät häpeän tunteet ja ymmärtämään, että jokainen ihminen kärsii niistä joskus.
Itsetuhoisuus ilmenee nuorilla ajatuksina ja tekoina, joita ovat esimerkiksi viilteleminen, kuoleman kanssa leikittely, päihteiden käyttö ja itsetuhoiset fantasiat, kirjoittaa Tiina Miettinen hoitotieteen Pro gradu -tutkielmassaan. Syitä itsetuhoisuudelle ovat esimerkiksi armottomuus itseä kohtaan, läheisiin ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat, epävarmuus omasta elämästä suoriutumisesta ja traumaattiset kokemukset.
Nuoruusiässä itsetuhoisuus yleistyy ja 10-15 prosentilla nuorista on toistuvia itsemurha-ajatuksia. Suomessa itsemurhakuolleisuus on vähentynyt vuodesta 1990 yli kolmanneksen. Itsemurha on silti yleisimpiä 15-19-vuotiaiden kuolinsyitä. (THL)
Myös masennuksen takia myönnetyt sairaslomat ja työkyvyttömyyseläkkeet alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille ovat kaksinkertaistuneet vuosikymmenessä. Yli tuhat nuorta aikuista siirtyy eläkkeelle mielenterveyssyiden takia. (Alusta, 12.01.2016.)
Kuinka eri alojen tutkimus puhuu robotin tahtiin työskentelemisestä?
Yhteiskuntaamme ohjaavat vahvasti teknologia sekä kello eli moninaiset aikataulut ja määräajat. Tästä voisi päätellä, että teknologialla aikaansaatua nopeampaa työtahtia pidetään kulttuurissamme ihanteellisena. Kiinnostuin tutkimaan, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan eri tieteenalojen keskusteluissa. Kysyin, kuka puhuu robotin tahtiin työskentelystä ja miten tällaista tavoitetta puolustetaan tai haastetaan.
Tutkimusta varten tarkastelin 22 akateemista, englanninkielistä julkaisua, jotka sisälsivät jossakin muodossa lausekkeen ”working at a robotic pace”. Sisällöllisen kehysanalyysin avulla maininnat koodattiin ensin niiden arvolatautuneisuuden perusteella myönteisiksi, kielteisiksi tai neutraaleiksi sekä arvopohjan perustella erilaisiin, joko humanistisia arvoja tai tuotantotehokkuutta painottaviin, kategorioihin.
Aineistosta nousi esiin kolme keskustelun kehystä, joissa robotin tahtiin työskentely näyttäytyi joko oikeuttavana, kritisoitavana tai ongelmanratkaisullisena diskurssina.
Ensimmäisessä kehyksessä robotin tahtiin työskentely oikeutettiin itseisarvona, tehokkuuden nimissä ja ilman tarvetta perustella asiaa – sanalla sanoen deterministisesti. Robotin tahti nähtiin kyseenalaistamattoman myönteisenä tavoitteena viitaten periaatteeseen, että jos jotakin voi robotisoida, se robotisoidaan, ja ihmiset sopeutuvat uuteen tilanteeseen.
Toisessa kehyksessä kritisoiva puhe robotin tahdista oli yhteydessä inhimillisiin arvoihin, ja keskustelua käytiin työn eettisyydestä, työhyvinvoinnista ja työnkuvan kutistumisesta. Robotin tahtia työskentelytahtina arvosteltiin esimerkiksi siitä syystä, että omaksuessaan robotin tehokkuuden työssään ihminen on vaarassa menettää mielekkään ja monipuolisen osaamisensa. Robotin tahtiin työskentelyn ja sen ihanteen haastaminen ja kritisointi muodostivat kaikkein yleisimmän keskustelukehyksen.
Kolmannessa kehyksessä eri arvojen tunnustamisesta ja sitä kautta peräti objektiivisuuden vaikutelmasta nousi esiin ongelmanratkaisullinen näkökulma, jossa arvostettiin tehokkaan ja mielekkään työnteon symbioosia robotisoinnin tavoitteena. Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Siinä, missä havaitsin robotin tahtia kritisoivaa diskurssia eri tieteenalojen keskusteluissa, ongelmanratkaisudiskurssia löytyi vain tekniikan alan kirjoituksista. Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi. Robotteja tai robottitutkimusta ei olisi ilman teknisiä tieteitä, joten on perusteltua, että siellä aihetta käsitellään monitahoisesti. Sen sijaan yhteiskuntatieteissä robotisointiin kohdistuvan tutkimuksen ei odotetakaan tuovan esille teknologian ja sen laskennallisen hyödyn kuvausta, vaan enemmänkin työelämän muutosta ja inhimillisten arvojen roolia uusien työmenetelmien käyttöönotossa. Yhteiskuntatieteiltä odotetaankin kritiikkiä, normien tuuppimista ja eettistä pohdintaa.
Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi.
Tutkimukseni tuottaa tietoa siitä, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan ja arvotetaan eri tieteenaloilla ja akateemisessa kirjallisuudessa yleensä. Robotisoinnin eri arvoihin keskittyvä tutkimus voisi tuoda lisää myös vakiintuneille ja kyllästyttäville teknologian hyväksynnän malleille, jossa mitataan vain esimerkiksi robottien käyttämisen mielekkyyttä ja helppoutta. Teknologian uudet supermallit voisivat sisältää myös kysymyksen siitä, kuinka robotisointi sopii sille suunniteltuun käyttökontekstiin arvojensa puolesta. Vaikka insinööritieteissä huomioidaan myös humanistiset arvot, monitieteinen teknologian hyväksymismalli sisältäisi parhaimmillaan myös eettiset arvot.
Turja, T. (2024). Who sets the pace in robotisation? ’Working at a robotic pace’ according to the justifying, criticising and problem-solving discourse frames. Human Technology: An Interdisciplinary Journal on Humans in ICT Environments Human Technology, 20(2), 361-383.
