Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Minja Rantavaara
null
Kaikki hyvin -näyttelyssä esillä todellista elämää
Nosto!Kaikki hyvin, sanotaan silloin, kun halutaan vakuuttaa toinen omasta pärjäämisestä. Kaikki hyvin, sanotaan myös silloin, kun halutaan lohduttaa toista. Kaikki hyvin, voi olla myös ironinen vastaus oman elämän tai koko maailman tilanteeseen.
TAMK:ista valmistuvien kuvataitelijoiden ryhmänäyttelyn lopputyöteokset istuvat hyvin otsikkonsa alle. Teoksissa tarkastellaan muun muassa pakolaisuutta, vanhusten yksinäisyyttä ja lapsuusmuistojen sekoittumista nykyhetkeen.
Tamperelainen Sofi Häkkinen on yksi TAMK:in valmistuvista kuvataiteilijoista. Hänen teoksensa Kerrostalo, on läpileikkaus kerrostalosta animaation keinoin.
– Minusta on hullunkurinen ajatus, että kerrostaloissa ihmiset vain asuvat päällekkäin, mutta hyvin harvoin kommunikoivat toistensa kanssa, Häkkinen sanoo.
Installaatio koostuu 67 animaatiosta, jotka ovat heijastettu Häkkisen rakentamaan kerrostaloa esittävään taideteokseen.
– Suuressa, kummallisen mekaanisessa kennossa kuhisee sekalainen joukko omiin lokeroihinsa sulkeutuneita outoja humanoideja, kertoo Häkkinen teoksestaan.
Kerrostalon jokaisessa asunnossa on oma tarinansa, jotka ovat osittain keksittyjä ja osittain poimittu todellisesta elämästä. Esimerkiksi yhdessä asunnossa humanoidi pyöräilee huoneessaan ympyrää, mikä on saanut inspiraation taiteilijan lähipiiristä.
– Ystäväni kertoi, että suorittaessaan totaalikieltäytymistä kotonaan, hän oli kerran niin tylsistynyt, että pyöräili ympäri olohuonettaan. Tarina jäi mieleeni, Häkkinen sanoo.
Kuinka eri alojen tutkimus puhuu robotin tahtiin työskentelemisestä?
Yhteiskuntaamme ohjaavat vahvasti teknologia sekä kello eli moninaiset aikataulut ja määräajat. Tästä voisi päätellä, että teknologialla aikaansaatua nopeampaa työtahtia pidetään kulttuurissamme ihanteellisena. Kiinnostuin tutkimaan, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan eri tieteenalojen keskusteluissa. Kysyin, kuka puhuu robotin tahtiin työskentelystä ja miten tällaista tavoitetta puolustetaan tai haastetaan.
Tutkimusta varten tarkastelin 22 akateemista, englanninkielistä julkaisua, jotka sisälsivät jossakin muodossa lausekkeen ”working at a robotic pace”. Sisällöllisen kehysanalyysin avulla maininnat koodattiin ensin niiden arvolatautuneisuuden perusteella myönteisiksi, kielteisiksi tai neutraaleiksi sekä arvopohjan perustella erilaisiin, joko humanistisia arvoja tai tuotantotehokkuutta painottaviin, kategorioihin.
Aineistosta nousi esiin kolme keskustelun kehystä, joissa robotin tahtiin työskentely näyttäytyi joko oikeuttavana, kritisoitavana tai ongelmanratkaisullisena diskurssina.
Ensimmäisessä kehyksessä robotin tahtiin työskentely oikeutettiin itseisarvona, tehokkuuden nimissä ja ilman tarvetta perustella asiaa – sanalla sanoen deterministisesti. Robotin tahti nähtiin kyseenalaistamattoman myönteisenä tavoitteena viitaten periaatteeseen, että jos jotakin voi robotisoida, se robotisoidaan, ja ihmiset sopeutuvat uuteen tilanteeseen.
Toisessa kehyksessä kritisoiva puhe robotin tahdista oli yhteydessä inhimillisiin arvoihin, ja keskustelua käytiin työn eettisyydestä, työhyvinvoinnista ja työnkuvan kutistumisesta. Robotin tahtia työskentelytahtina arvosteltiin esimerkiksi siitä syystä, että omaksuessaan robotin tehokkuuden työssään ihminen on vaarassa menettää mielekkään ja monipuolisen osaamisensa. Robotin tahtiin työskentelyn ja sen ihanteen haastaminen ja kritisointi muodostivat kaikkein yleisimmän keskustelukehyksen.
Kolmannessa kehyksessä eri arvojen tunnustamisesta ja sitä kautta peräti objektiivisuuden vaikutelmasta nousi esiin ongelmanratkaisullinen näkökulma, jossa arvostettiin tehokkaan ja mielekkään työnteon symbioosia robotisoinnin tavoitteena. Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Siinä, missä havaitsin robotin tahtia kritisoivaa diskurssia eri tieteenalojen keskusteluissa, ongelmanratkaisudiskurssia löytyi vain tekniikan alan kirjoituksista. Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi. Robotteja tai robottitutkimusta ei olisi ilman teknisiä tieteitä, joten on perusteltua, että siellä aihetta käsitellään monitahoisesti. Sen sijaan yhteiskuntatieteissä robotisointiin kohdistuvan tutkimuksen ei odotetakaan tuovan esille teknologian ja sen laskennallisen hyödyn kuvausta, vaan enemmänkin työelämän muutosta ja inhimillisten arvojen roolia uusien työmenetelmien käyttöönotossa. Yhteiskuntatieteiltä odotetaankin kritiikkiä, normien tuuppimista ja eettistä pohdintaa.
Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi.
Tutkimukseni tuottaa tietoa siitä, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan ja arvotetaan eri tieteenaloilla ja akateemisessa kirjallisuudessa yleensä. Robotisoinnin eri arvoihin keskittyvä tutkimus voisi tuoda lisää myös vakiintuneille ja kyllästyttäville teknologian hyväksynnän malleille, jossa mitataan vain esimerkiksi robottien käyttämisen mielekkyyttä ja helppoutta. Teknologian uudet supermallit voisivat sisältää myös kysymyksen siitä, kuinka robotisointi sopii sille suunniteltuun käyttökontekstiin arvojensa puolesta. Vaikka insinööritieteissä huomioidaan myös humanistiset arvot, monitieteinen teknologian hyväksymismalli sisältäisi parhaimmillaan myös eettiset arvot.
Turja, T. (2024). Who sets the pace in robotisation? ’Working at a robotic pace’ according to the justifying, criticising and problem-solving discourse frames. Human Technology: An Interdisciplinary Journal on Humans in ICT Environments Human Technology, 20(2), 361-383.