”Julkinen sektori säästää. Sen palvelut tulevat valikoituneemmiksi. Vedotaan yksilöiden omaan vastuuseen. Tämä taas viittaa siihen, että meidän alkaa olla aika varautua pitämään toisistamme huolta muutoinkin kuin veroja maksamalla. Onko jakamistaloudelle koittanut uusi aika, sosiaalinen tilaus ja jos on, niin minkälainen?”
Alustus! Jakamistalous, sharing economy, on käsitteenä peräisin Yhdysvalloista. Erilaiset uudet ydintaloudessa, eli epävirallisessa ihmisten välisessä taloudessa, esiintyvät toiminnan muodot alkoivat kehittyä 1980-luvulla. Taustalla olivat taloudelliset kriisit ja työttömyyden kasvu (Seyjang ja Longhurst 2016).
Jakamistalous voidaan ymmärtää taloudelliseksi järjestelmäksi, joka perustuu alikäytettyjen voimavarojen (assets) ja palvelujen jakamiseen suoraan yksilöille ilmaiseksi tai maksua vastaan. Lähellä tätä on käsite yhteistoimintatalous, collaborative economy, jossa paikalliset tai alueelliset verkostot ja markkinapaikat käyttävät alikäytettyjä voimavaroja niin, että tarpeet ja tarjonta kohtaavat suoraan.
Todellisen kysynnän mukaan orientoituneet palvelut, on-demand services, ovat alustoja, joilla tuottajat voivat jakaa tavaroita ja palveluja suoraan kuluttajan tarpeisiin. Yhteistoiminnallinen kulutus, collaborative consumption, taas ymmärretään perinteisen markkinakäyttäytymisen uudelleeninventoinniksi. Käytetään hyväksi teknologiaa tavoilla, jotka eivät olleet mahdollisia ennen internetin käyttöä, eli vuokrataan, jaetaan, lahjoitetaan, lainataan, kierrätetään (swapping), vaihdetaan (bartering) hyödykkeitä tai palveluja ilman markkinoita.
Aikapankki – jakamistalouden kruununjalokivi
Aikapankki on kehittynyt eri maissa sekä vapaaehtoisuudesta että sosiaalisen pääoman kasvattamiseksi paikallisyhteisöissä. Taustalla ovat myös vihreän liikkeen ideat paikallisten yhteisöjen voimistamisesta ja omaisvaraistalouden ja asukkaalta asukkaalle tapahtuvan vaihdon kehittämisestä (Seyjang ja Longhurst 2016).
Edgar Cahn on amerikkalaisen aikapankkikehittämisen perustaja. Hän toteaa, että ydintalouden perustekijät ovat ihmisten voimavarojen käyttö, työn käsitteen uusi määritys, vastavuoroisuuden idea ja koko sosiaalisen pääoman ajatus (Cahn ja Rowe 1992). Ne joilla on aikaa oman työnsä ja kotitaloudesta huolehtimisvelvollisuuksien lisäksi, suuntaavat voimavaransa sosiaalisen yhteisönsä tai asuinalueensa sellaisten asukkaiden hyväksi, jotka tarvitsevat apua. Tästä syntyy työtä, josta ei varsinaisesti makseta palkkaa.
Ideana on vastavuoroisuus eli oletus, että itseä tai omaa perhettä myös autettaisiin, jos siihen tulee tarvetta, jos taas ei, auttamisesta voi saada korvausta mutta ei varsinaista palkkaa. Korvaus voidaan maksaa myös yhteisen hyvän parantamiseksi yhteisössä. Ideana on, että koko yhteisön elämisen taso näin paranee.
Vaihdon välineenä on aika, jota arvotetaan joko tunteina tai sitten aikayksikölle muodostetaan rahallinen arvo. Se voi olla esimerkiksi paikallisrahaa (community currency), jota voidaan käyttää maksuvälineenä oman alueen palveluita tai tavaroita ostettaessa. Muodostuvat omat markkinat, jotka poikkeavat varsinaisista markkinoista.
Yksityisistä intresseistä lähtevistä ja hyvää tahtovista toimenpiteistä muodostuvat järjestelmät eivät kuitenkaan kauan tahdo pysyä aiotun kaltaisina (Gregory 2015). On hyvin yleistä eri maissa, että aikapankeista muodostuu hyvin lyhytikäisiä, muutaman vuoden pituisia järjestelmiä, jos niitä ei aleta kehittää ja laajentaa. Avun tarvitsijat ja avun antajat ovat yleensä paikallisissa järjestelmissä yhtä suuria joukkoja.
Jos aikapankki syntyy paikallisissa pienissä kaupungeissa tai maaseutukylissä, joiden väkiluku ei enää nykyään yleensä kasva, niin se kuolee vähitellen uusien jäsenien puutteeseen. Urbaaneissa oloissa taas aikapankki houkuttaa jäsenikseen nuoria koulutettuja, usein pienten lasten vanhempia, joiden elämäntilanne ei ole vakiintunut. Muutetaan paikasta tai kaupunginosasta toiseen työn ja palvelujen perässä. Aikapankkijäsenyys voi jäädä lyhytaikaiseksi. Toisaalta uusissa oloissa voidaan liittyä taas uusiin aikapankkeihin, jolloin aikapankkiuskollisuus voi olla pitempiaikaista kuin uskollisuus tietylle aikapankille.
Aikapankkitoiminta on ehkä eniten jakamistalouden ihanteita kunnioittavaa toimintaa ja siksi sitä voi pitää sen kruununjalokivenä. Se on usein henkilöltä henkilölle tapahtuvaa toimintaa tai sitten kolmannen sektorin ja henkilöiden välistä toimintaa. Se voi laajentua myös alueellisesti, jopa kansainvälisesti. Esimerkiksi japanilaiset laajensivat aikapankkia toimimaan sukulaistensa hoitamiseen maasta toiseen. Britanniassa aikapankkia on nyt alettu kehittää siihen suuntaan, että se auttaisi valtiota sen talouden ongelmissa.
Jakamistaloudelliset toiminnot voidaan myös liiketaloudellistaa, jolloin yhteisöt, kuten yhteiskunnalliset yritykset, alkavat toimia yhä enemmän markkinayritysten tavoin, esimerkkeinä kansainväliset yritykset Uber (taksi) ja Airbnb (huoneistovuokraus), joita kohtaan viime aikoina on esitetty kritiikkiä.
Sosiaalisen ja taloudellisen välissä
Jakamistalous yleensä ja aikapankki erityisesti leijailevat sosiaalisen ja taloudellisen rajamaastossa. Se on hyvin arka valtasuhteiden vaikutuksille. Amerikkalaisessa yhteiskunnassa liberaali talouspolitiikka on suosinut väestön omaehtoisten selviytymiskeinojen kehittämistä, jossa on turvauduttu enemmän hyväntekeväisyystoimijoiden kuin julkisen sektorin resursseihin.
Eurooppalaisessa hyvinvointivaltiopyrkimyksessä taas jakamistalouden julkisesta sektorista kokonaan irrallaan olevat muodot ovat harvinaisempia (Stephany 2015). Suomessa on pidetty luonnollisena, että esimerkiksi sosiaaliset järjestöt tekevät oikeastaan samaa työtä kuin julkinen sektori. Onkin kysyttävä, ovatko ne enää aitoa jakamistaloutta, silloin kun ne kytkeytyvät osaksi julkisten tehtävien hoitoa.
Erona julkiseen järjestelmään on usein se, että ne ovat erikoistuneet tiettyjen ongelmien hoitamiseen ja ovat tässä hyvin päteviä. Hyvinvointivaltion kehittämisen kaudella järjestöjä on pidetty hyvinvointivaltion jatkeina, jotka saavat toimintansa rahoituksen pääosan julkisista varoista eri tavoin. Markkinatalouden siirryttyä parikymmentä vuotta sitten vähitellen myös Suomessa julkisen talouden ideaaleihin, sosiaaliset järjestöt joutuivat yhtiöittämään sen toiminnan, joka palveli suoraan julkisen sektorin intressejä, kuten lasten tai vanhusten palvelut. Yhtiöistä tuli osa markkinataloutta.
Uudenmuotoinen jakamistalous, kuten aikapankkitoiminta onkin rantautunut Eurooppaan varsin myöhään, Britanniaan ensimmäisenä amerikkalaisen mallin toisintoideana 1980-lopussa. Varsinainen aikapankkitoiminta alkoi sielläkin kuitenkin todenteolla vasta tämän vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tällöin oli eletty jo pitkään uusliberalistisen talouspolitiikan aikakautta. Markkina-ajattelu dominoi. Niinpä aikapankkitoimintakaan ei saanut pitää neitseellisyyttään vaan joutui pohdinnan kohteeksi. Kysyttiin, mitä hyötyä aikapankki-ideasta voisi olla säästölistalle joutuneiden julkisten palvelujen korvaamisessa. Tällä aikapankin muuntamistiellä ollaan yhä, ja Britannia näyttää tietä Euroopassa (Statement on Timebanks 2015).
Uusi brittihallitus iski heti aikapankkeihin tultuaan valtaan viime vuonna. Suunnitelmia tehtiin siitä, miten aikapankki voi korvata työttömille maksettavia korvauksia. Vapaaehtoista työtä aikapankissa tekevät työttömäthän osoittavat työkuntoaan, joten heidän korvauksiinsa voidaan hyvin kajota. Näin perustellaan tukien vähentämistä.
Ruotsissa ja Puolassa on tutkittu tavanomaisten työvoimapalvelujen tuloksellisuutta (Carsten ym. 2016). Tutkijoiden mukaan työvoimapalveluissa tapahtuu koko ajan vastuullisuuden individualisoimista eikä interventioiden individualisointia eli niiden sopeuttamista yksilön tilanteen kokonaisuuteen, kuten he toivoisivat tapahtuvan. Lähdetään markkinoiden ja julkisten palvelujen tuottajien tarpeista, ei työttömän elämäntilanteen kokonaisuudesta eikä elämänhistoriasta. Niinpä erityisesti vaikeasti työllistetyt eivät saa tarvitsemaansa yksilöllistä tukea ja heidän on vaikea työllistyä. Nyt Britanniassa toivotaan, että aikapankki pyyhkisi työttömyyden viralliselta agendalta ja siirtäisi sen aikapankkien hoiviin.
Kun brittihallitus julkisti valtaan tullessaan 2015 pyrkivänsä vapaaehtoisten yhteiskuntaan, jakamistaloudesta tuli tärkeä väline tämän tavoitteen toteuttamiseksi (Independent review of the sharing economy. Government response 2015). Kehitellään digitaalisia välineitä aikapankin toteuttamiseksi ja suunnitellaan, miten virkamiehet ja suuryritysten työntekijät voivat tehdä osan työajastaan vapaaehtoistyötä työvoimapalvelujen aikapankkia hyväksikäyttäen.
Aikapankki on sulautettu osaksi markkinatalouden ja julkistalouden yhteistyötä tai osaksi markkinataloudellista julkista taloutta. USA:ssa kritisoidaankin sitä, että koko jakamistaloutta ei kohta enää ole olemassakaan, kun suuret alan toimijat ovat yhtiöityneet (Schor 2014). Samalla alkuperäinen idea paikallisista yhteisöllisistä aikapankeista on kuihtumassa.
Jakamistaloudella on varjopuolensa (Keen ja Botsman 2015). Se ei lähde työntekijän hyvästä vaan oman järjestelmänsä hyvästä, joten työntekijät, jotka sitoutuvat vain jakamistalouteen, ovat kovilla toimeentulonsa hankkimisessa. Syntyy prekariaatti-ilmiöitä. Jakamistalouden toimija voi lopettaa toimintansa koska vain ja sen palvelujen varassa olevat joutuvat heitteille. Markkinatalouteen sitouttaminen ei näytä kuitenkaan asiaa parantavan, vaan siten syntyy uusia murheita.
Sosiaalinen alkaa kokonaisuudessaan menettää asemiaan talouden edessä myös jakamistaloudessa, ellei yhteiskunnassa puututa markkinatalouden ylivoimaan erilaisten toimintojen kriteerinä.
Onko jakamistaloudella toivoa?
Jakamistalous huutaa kuitenkin puoleensa toisenlaisia arvoja, tavoitteita ja välineitä kuin markkinatalous. Se vaatisi kulttuurisia, sosiaalisia ja ympäristöllisiä arvoja toiminnan perustaksi. Markkinatalous määrittelee myös käsitteellisesti ja samalla sisällöllisesti ne ihanteet ja toiminnat, joita yhteiskunnassa noudatetaan. Jakamistalous vaatiikin yhteiskunnalta uudelleenmäärittelyjä ja toimia (Söderbaum ja Brown 2010):
Talouden uudenlainen määrittäminen. Yksidimensionaalinen monetaarinen ajattelu vaimennetaan ja edistetään demokratiaa.
Uusi ihmiskäsitys. Taloudellisen ihmisnäkemyksen rinnalle tarvitaan ihmisnäkemystä, jossa kunnioitetaan ihmistä kokonaisuutena ja oman historiansa tuloksena.
Organisaatioiden uudelleenmäärittely. Yksinomaan voiton tavoitteluun pyrkivien organisaatioiden tilalle sellaisten organisaatioiden kehittäminen, joiden ensisijaisena tavoitteena ovat muut kuin markkinataloudelliset arvot.
Markkinat, joilla vaihdetaan hyödykkeitä ja palveluja muutenkin kuin voittoa tavoittelevin argumentein.
Julkisen sektorin virkamiehet ja poliittiset päätöksentekijät, joilla on valtaa tuoda esille kohtia 1-4.
Päätösten ja taloudellisten investointien tekemisessä kokonaisvaltaisen infrastruktuurin rakentaminen. Otetaan huomioon muutkin kuin puhtaasti markkinatavoitteet.
Nyt julkiset ja yksityiset koneistot jauhavat mekanistisesti vain yhden protokollan, uusliberalistisen talouden ja sitä seurailevan politiikan, mukaisia toimenpiteitä. Yleensä on vaarallista, jos yhteiskunnassa vallitsevat vain yhdensuuntaiset taloudelliset ja ideologiset tuulet. Eurooppalaisella lähimenneisyydellä on siitä monia todisteita.
…
Tämä tarina alkoi jakamistaloudella ja päätyi talouden ja politiikan suuriin linjoihin. Jakamistalous on hyvä esimerkki siitä, miten vallalla olevan suuren taloudellis-poliittisen ideologian vallitessa marginaaleihin syntyvät uudet ideat joko kuihdutetaan tai sitten imaistaan vallitsevan suunnan sisälle. Onko idealistista haaveilla maailmasta, jossa monet kukat voisivat kukkia yhtä aikaa?
Kirjallisuus
Cahn, Edgar ja Rowe, Jonathan (1992). Time Dollars. Emmaus. PA. Rodale Press. New York.
Garsten, Christina ym (2016). Negotiating social citizenship ant the street-level: local activation policies and individualization in Sweden and Poland. In
Martin Heidenreich & Deborah Rice (eds.) Integrating Social and Employment Policies in Europe: Active Inclusion and Challenges for Local Welfare Governance. Edward Elgar. Cheltenham.
Gregory, Lee (2015). Trading Time. Can exchange lead to social change? Policy Press. Bristol.
Independent review of the sharing economy (2015). Government response. Department for Business, Innovation and Skills. London. (luettu 15.1.2016)
Keen, Andrew ja Botsman, May (2015). Can the Sharing Economy Provide Good Jobs? Wall Street Journal, May 10 2015. (luettu 12.12.2015)
Schor, Juliet (2014). Debating the Sharing Economy. Great Transition Initiative (luettu 16.1.2016)
Seyjang, Gill ja Longhurst, Neel (2016). What influences the diffusion of grassroots innovations for sustainability? Investigating community currency niches. Technology Analysis & Strategic Management 28:1, L 23.
Statement on Timebanking from the Department of Work and Pensions (2015). Timebanking UK (luettu 22.12.2015)
Stephany, Alex (2015). The Business of Sharing. Palagve Macmillan. Basingstoke, Hamshire.
Söderbaum, Peter ja Brown, Judy (2010). Democratizing Economics. Pluralism as a path toward sustainability, Annals of the New York Academy of Sciences, Vol. 1185 (Ecological Economics Reviews), 179-195.
