Nosto! Professori William “Bill” Mitchell, huomattava jälkikeynesiläinen taloustieteilijä Newcastlen yliopistosta Australiasta, piipahti suomenvierailullaan myös Tampereen yliopistossa 8. lokakuuta luennoimassa pitkittyvän eurokriisin syistä. Terävistä kommenteistaan ja suositusta blogistaan tunnetun Mitchellin keskeisin sanoma on, että Euroopan rahaliitto on järjetön hanke. Tätä järjettömyyttä ja siihen johtaneita syitä hän käsittelee perusteellisesti uunituoreessa kirjassaan Eurozone Dystopia: Groupthink and Denial on Grand Scale.

Mitchellin viestin ydin on seuraava: Maa, jolla on oma keskuspankki ja vapaasti kelluva valuutta, pärjää aina. Euroalueen mailla ei ole kumpaakaan, joten heikommat maat joutuvat vääjäämättä yksityisen ja julkisen sektorin velkaongelmiin. Mitchellin mukaan pikkulapsikin ymmärtää, että euroalue oli alun perin tuhoon tuomittu. Kysymys ei ole siitä, että hankeen valistuneet ajurit eivät olisi tätä ymmärtäneet vaan siitä, että epäkelpo euroalue toimii Euroopan suurten maiden, Saksan ja Ranskan hyväksi. Mitchell kuvaa hanketta englanniksi näin: ”ideologically driven hybris”.

Mitchellin mukaan eurokriisistä ei ole opittu mitään ja sen hoidossa on nojattu samaan markkinaliberalistiseen ideologiaan, joka siihen johti. Näin on ainoastaan pahennettu globaalin talouskriisin vaikutuksia euroalueella. Euroalueen kuripolitiikkaan kuuluu työpalkkojen ja -etujen leikkaus sekä sosiaalisektorin alasajo. Mitchellin mukaan tämä ei johda tuottavuuden nousuun ja talouskasvuun, vaan juuri päinvastoin. Leikkaukset vähentävät kulutuskysyntää, rapauttavat työmotivaatiota ja aiheuttavat yhteiskunnallista epävakautta.

Suomessakin hallituksen tiukaan kurilinjaan kuuluu useita työmarkkinoita ja julkistaloutta koskevia leikkauksia, joita perustellaan kilpailukyvyn parantamisella ja valtion velkaantumisen hillitsemisellä. Mitchellin mukaan leikkaukset ovat taantumatilanteessa kuitenkin vain pahasta ja niiden sijaan tarvitaan täystyöllisyyttä tavoittelevaa julkista elvytystä. Lopullinen ratkaisu euroalueen ongelmiin edellyttäisi joko täydellistä liittovaltiota tai yhteisvaluutasta luopumista.

Jos lukija kokee jääneensä paitsi Bill Mitchellin verbaalisesta ilotulituksesta, ei hätää: 9. lokakuuta Helsingissä järjestetty tilaisuus kuvattiin, ja on katsottavissa YouTubessa.