Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Perttu Salovaara
Kirjoittaja on post-doc ja työskentelee New Yorkin yliopistossa.
Johtajuuden tilat ja paikat
”Nämä tilat [Tampereen yliopisto, kohdasta 12:00 alkaen] korostavat sitä vanhaa ajatusta, että siellä ne kammioissaan norsunluutornissa tutkijat tekevät työtänsä.” ─ Hanna Lehtimäki, Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori.
Näky! Dokumenttifilmi Johtajuuden tilat ja paikat (Leadership in Spaces and Places, 46 min., Salovaara, 2014) on kuvattu 12 eri paikassa, vaihdellen Microsoftista ja it-firmasta aina uuteen Pyhän Laurin kappeliin, teatteriin ja historialliseen kuivatelakkaan. Kuvauksia näissä paikoissa ohjasivat sama tutkimuskysymys: Millaista johtajuutta tilat ja paikat saavat aikaan?
Työpaikkojen ja -tilojen fyysinen materiaalisuus on helppoa unohtaa ja jättää fyysiset tilat omaan arvoonsa: taustaksi, jota vasten muut, tärkeämmät asiat tapahtuvat. Tilojen ja paikkojen johtajuus on ehkä liian itsestään selvää tullakseen problematisoiduksi, mutta onko konkreettisempaa ohjauselementtiä kuin tilojen fyysisyys? Me kuljemme portaita, seuraamme käytäviä, avaamme ja suljemme ovia, emmekä voi kävellä seinien läpi. Myös kadut, polut, itsepalveluravintolat, lentokentät ja julkiset tilat myötävaikuttavat olemiseemme ja toimintoihimme.
Johtajuustutkimus ei nykyisin liitä johtajuutta pelkästään henkilöihin (johtaja/alainen), vaan myös fyysiseen materiaalisuuteen: esineet, symbolit, rakennukset, kaupungit, design ja tilat johtavat.
Kysymyksiä joihin törmäsimme ja joita filmi nostaa esiin: Miten lapsi kokee avoimen kaapinoven nukkumaan mennessä? Voiko fyysinen materiaalisuus ohjailla ihmisten tunnekokemusta kirkossa? Miten materiaali ohjaa puuveneveistäjää? Ja samaan aikaan kun yritykset tarjoavat työntekijöilleen yhä kiihottavampia luovia tiloja, miksi teatteriohjaaja Juha Kukkonen toteaa: ”Tuu tänne kattomaan, tässä tilassa ei ole mitään inspiroivaa. Eikä se ole se juttu.”
Filmi ja sen osat ovat vapaasti käytettävissä opetustarkoitukseen, soveltuen esim. johtajuuden, arkkitehtuurin, designin, organisoinnin ja työelämän tutkimuksen alueille.
Kuinka eri alojen tutkimus puhuu robotin tahtiin työskentelemisestä?
Yhteiskuntaamme ohjaavat vahvasti teknologia sekä kello eli moninaiset aikataulut ja määräajat. Tästä voisi päätellä, että teknologialla aikaansaatua nopeampaa työtahtia pidetään kulttuurissamme ihanteellisena. Kiinnostuin tutkimaan, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan eri tieteenalojen keskusteluissa. Kysyin, kuka puhuu robotin tahtiin työskentelystä ja miten tällaista tavoitetta puolustetaan tai haastetaan.
Tutkimusta varten tarkastelin 22 akateemista, englanninkielistä julkaisua, jotka sisälsivät jossakin muodossa lausekkeen ”working at a robotic pace”. Sisällöllisen kehysanalyysin avulla maininnat koodattiin ensin niiden arvolatautuneisuuden perusteella myönteisiksi, kielteisiksi tai neutraaleiksi sekä arvopohjan perustella erilaisiin, joko humanistisia arvoja tai tuotantotehokkuutta painottaviin, kategorioihin.
Aineistosta nousi esiin kolme keskustelun kehystä, joissa robotin tahtiin työskentely näyttäytyi joko oikeuttavana, kritisoitavana tai ongelmanratkaisullisena diskurssina.
Ensimmäisessä kehyksessä robotin tahtiin työskentely oikeutettiin itseisarvona, tehokkuuden nimissä ja ilman tarvetta perustella asiaa – sanalla sanoen deterministisesti. Robotin tahti nähtiin kyseenalaistamattoman myönteisenä tavoitteena viitaten periaatteeseen, että jos jotakin voi robotisoida, se robotisoidaan, ja ihmiset sopeutuvat uuteen tilanteeseen.
Toisessa kehyksessä kritisoiva puhe robotin tahdista oli yhteydessä inhimillisiin arvoihin, ja keskustelua käytiin työn eettisyydestä, työhyvinvoinnista ja työnkuvan kutistumisesta. Robotin tahtia työskentelytahtina arvosteltiin esimerkiksi siitä syystä, että omaksuessaan robotin tehokkuuden työssään ihminen on vaarassa menettää mielekkään ja monipuolisen osaamisensa. Robotin tahtiin työskentelyn ja sen ihanteen haastaminen ja kritisointi muodostivat kaikkein yleisimmän keskustelukehyksen.
Kolmannessa kehyksessä eri arvojen tunnustamisesta ja sitä kautta peräti objektiivisuuden vaikutelmasta nousi esiin ongelmanratkaisullinen näkökulma, jossa arvostettiin tehokkaan ja mielekkään työnteon symbioosia robotisoinnin tavoitteena. Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Hieman odottamatta neutraalit maininnat nousivat mielestäni tutkimuksen kiinnostavimmaksi kehykseksi. Eri arvopohjien yhdistely tavoitti samanaikaisesti neutraaliuden ja rakentavuuden diskurssin. Sosioteknisen periaatteen arvoja toteuttaen ongelmanratkaisullinen näkökulma käsitteli robotin tahtia vain lähtökohtana työn lopullisen työtahdin määrittämiselle ja sovittamiselle.
Siinä, missä havaitsin robotin tahtia kritisoivaa diskurssia eri tieteenalojen keskusteluissa, ongelmanratkaisudiskurssia löytyi vain tekniikan alan kirjoituksista. Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi. Robotteja tai robottitutkimusta ei olisi ilman teknisiä tieteitä, joten on perusteltua, että siellä aihetta käsitellään monitahoisesti. Sen sijaan yhteiskuntatieteissä robotisointiin kohdistuvan tutkimuksen ei odotetakaan tuovan esille teknologian ja sen laskennallisen hyödyn kuvausta, vaan enemmänkin työelämän muutosta ja inhimillisten arvojen roolia uusien työmenetelmien käyttöönotossa. Yhteiskuntatieteiltä odotetaankin kritiikkiä, normien tuuppimista ja eettistä pohdintaa.
Insinööritieteissä robotin tahtiin työskentely nähdään siis aiheena, jota on suunniteltava ja tutkittava kokonaisvaltaisesti, eri arvoja huomioiden. Vaikka yhteiskuntatieteissä ei noussut esiin vastaavaa moniarvoisuutta, en sanoisi tieteenalojen eroa välttämättä dramaattiseksi.
Tutkimukseni tuottaa tietoa siitä, kuinka robotin tahtiin työskentelyä tulkitaan ja arvotetaan eri tieteenaloilla ja akateemisessa kirjallisuudessa yleensä. Robotisoinnin eri arvoihin keskittyvä tutkimus voisi tuoda lisää myös vakiintuneille ja kyllästyttäville teknologian hyväksynnän malleille, jossa mitataan vain esimerkiksi robottien käyttämisen mielekkyyttä ja helppoutta. Teknologian uudet supermallit voisivat sisältää myös kysymyksen siitä, kuinka robotisointi sopii sille suunniteltuun käyttökontekstiin arvojensa puolesta. Vaikka insinööritieteissä huomioidaan myös humanistiset arvot, monitieteinen teknologian hyväksymismalli sisältäisi parhaimmillaan myös eettiset arvot.
Turja, T. (2024). Who sets the pace in robotisation? ’Working at a robotic pace’ according to the justifying, criticising and problem-solving discourse frames. Human Technology: An Interdisciplinary Journal on Humans in ICT Environments Human Technology, 20(2), 361-383.