50-vuotias kielikeskus opettaa viestimään rohkeasti

Vaikka maailma muuttuu, Tampereen yliopiston kielikeskuksen perustehtävä pysyy ennallaan.
– Kielikeskus opettaa kieli- ja vuorovaikutustaitoja, ihmisen kanssa olemista, kertovat kielikeskuksen johtaja Taina Juurakko-Paavola ja puheviestinnän yliopisto-opettaja Riikka Järvelä.
Inhimillistä vuorovaikutusta opiskelija ei voi kehittää tekoälyn kanssa. Juurakko-Paavola kertookin, että kielikeskuksen opintojaksoilla jokainen opiskelija tulee kuulluksi ja nähdyksi.
– Meidän tärkein tehtävämme on kohtaamiset opiskelijoiden kanssa, Juurakko-Paavola sanoo.
– Kun on aidosti aikaa opiskelijalle, se huomataan, Järvelä täydentää.
Kielikeskuksen opiskelijapalautteissa korostuukin pienryhmäopetuksen kehuminen. Opiskelijat arvostavat sitä, että opettajat ovat paikalla opiskelijoita varten. Opintojaksoilla saa palautetta, ohjausta ja tukea. Viime lukuvuoden palautteissa kielikeskuksen opintojaksoa kuvattiin näistä syistä monesti jopa yliopiston parhaimmaksi.
– Opiskelijat nostivat esille myös psykologisesti turvallisen ilmapiirin, joka edistää opiskelijoiden uskallusta harjoitella viestintä- ja kielitaitoa, Juurakko-Paavola sanoo.

Tulevaisuudessa tarvitaan epävarmuuden sietokykyä – kielikeskuksessa muutoksiin reagoidaan nopeasti
Opiskelijat valmistuvat yliopistosta maailmaan, joka on globaali, monimuotoinen ja epävarma. Millaisia vuorovaikutustaitoja he tarvitsevat pärjätäkseen?
– Ainakin empatiaa, taitoa kuunnella ja kysyä, hyviä yhteistyön taitoja ja osaamista teknologian kanssa, Järvelä luettelee.
Tärkeänä taitona nousee esille myös epävarmuuden sietokyky.
– Työyhteisössäkin opettelemme sitä ja yritämme reagoida nopeasti muutoksiin, Juurakko-Paavola sanoo.
Tekoälyä ja teknologiaa kielikeskuksessa opetetaan käyttämään tarkoituksenmukaisesti. Kielikeskuksessa toteutetaan tänä syksynä myös puheviestinnän opintojakso, jossa toimitaan täysin ilman digivälineitä.
– Uskallamme kokeilla rohkeasti asioita eri suunnista, Unplugged-kurssia pitävä Järvelä sanoo.
Hän korostaa, että kielikeskuksen pedagogiikassa opiskelija on keskiössä.
– Olemme pedagoginen yksikkö ja lähdemme aina liikkeelle kysymyksestä, miten opiskelijat oppivat, Järvelä sanoo.
Visiona rohkea viestijä
Kielikeskuksen tuoreen vision ytimessä on rohkea viestijä.
– Rohkea viestijä voi olla monenlainen. Se ei tarkoita ekstroverttiyttä tai pelottomuutta. Rohkea viestijä saa ja uskaltaa olla läsnä omana itsenään, Järvelä sanoo.
Hän korostaa akateemista rohkeutta ja uskallusta olla tietämättä ja selvittää – asettautua oppimisen tilaan.
Juurakko-Paavola lisää, että tärkeää on rohkaistua käyttämään kaikkea sitä pienintäkin kielitaitoa, jota itsellä on.
– Ei kannata jäädä odottamaan, että osaa kieltä täydellisesti, hän sanoo.
Järvelä toivoo, että rohkaistuisimme rakentamaan turvallisia tiloja vuorovaikutukseen ja kielten käyttämiseen. Tilaa täytyy jättää myös kuuntelulle.
Sekä Järvelä että Juurakko-Paavola myös korostavat, että on rohkeaa toimia teknologian kanssa järkevästi ja ymmärtää maailman moninaisuutta.
– Lisäksi tulevaisuususkoa täytyy olla, Juurakko-Paavola sanoo.

Juhlaseminaarissa ainutlaatuinen mahdollisuus kurkata kielikeskuksen toimintaan – työpajoja, keskustelua ja inspiroivia puheenvuoroja
Tampereen yliopiston kielikeskus järjestää 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi juhlaseminaarin, jonka aikana kielikeskuksessa on avoimet ovet koko päivän.
Seminaari on vuorovaikutteinen, ja päivän aikana järjestetään muun muassa työpajoja, joissa pääsee itse kokeilemaan ja kokemaan, millaista kielikeskuksen opetus on.
Tapahtuman järjestelyissä mukana oleva Järvelä kertoo, että luvassa on muun muassa työpajat akateemisen kirjoittamisen jännitteistä, kuuntelemisen kuormittavuudesta ja monikielitietoisuudesta. Päivän aikana voi tulla mukaan myös syanotypiatyöpajaan ja kuulla taidemenetelmän käytöstä kielenopetuksessa.
Mitä terveisiä Juurakko-Paavola ja Järvelä itse lähettäisivät 50-vuotiaalle kielikeskukselle?
– Olemme rakentaneet hyvän yhteistyön kulttuurin. Jatketaan samalla mallilla ja pidetään huolta opiskelijoista ja kollegoista. Katse kohti tulevaisuutta – nopeasti reagoiden ja uusia asioita kokeillen! Juurakko-Paavola sanoo.
– Ollaan yhdessä rohkeita, Järvelä tiivistää.
Tutustu Tampereen yliopiston kielikeskuksen toimintaan yksikön verkkosivuilla.





