

Raisa Toivo
Oma esittely
Olen varhaismodernin yhteiskunnan (noin 1500-1800) historian tutkija. Keskityn yleensä Suomen ja Ruotsin alueelta peräisin oleviin lähteisiin, mutta aina eurooppalaisessa kontekstissa. Tällä hetkellä tutkin erityisesti elettyä uskoa ja uskoon liittyvien kokemusten ja konfliktien historiaa. Johdan Eletyn uskon teemaa Suomen Akatemian Kokemuksen historian tutkimuksen huippuyksikössä (HEX) ja Suomen Akatemian rahoittamaan hanketta "Miten noitavainot vältettiin 1600-luvun Suomessa".
Tutkin ja ohjaan monenlaisia varhaismoderniin uskoon ja uskontoon, noituuteen, noitavainoihin, sukupuoleen ja perheeseen sekä perheväkivaltaan ja rikoshistoriaan liittyviä teemoja.
Työtehtävät
Historian tohtoriohjelmavastaava.
Uuden ajan alun tutkimuksen ryhmän vetäjä ja HEX huippuyksikön Lived Religion johtaja. HEX huippuyksikön varapuheenjohtaja.
Opetan ja ohjaan historian syksyllä 2023 alkanutta graduseminaaria, sekä yleensä varhaismodernin historian ja tunteiden ja kokemuksen historian teemoihin kuuluvia kursseja ja opiskelijoita.
Projektit
Tutkimusyksikkö
Tutkimusrahoitus
Merkittävimmät julkaisut
Viimeaikaisia artikkeleita ja kirjanlukuja
Toivo, Raisa Maria "“I Rejoice in the Lord as if my Soul was with you … :” Experience, Embodiment, and the Jesuit Mission to Sweden". Reformation 30(2025): 2, pp. https://doi.org/10.1080/13574175.2025.2555928 open access
Toivo, Raisa Maria: Toivo, Raisa Maria: Communion as Shared Experience In Early Modern Finland. Journal of Medieval and Early Modern Studies 55:1 January 2025, pp 121-142. DOI https://doi.org/10.1215/10829636-11568685
Katajala-Peltomaa, Sari & Toivo, Raisa Maria: Lived Religion and Shared Experience in Late Medieval and Early Modern Europe in: Journal of Medieval and Early Modern Studies (2025) 55:1, (January 2025) pp. 1–10. DOI https://doi.org/10.1215/10829636-11568607 open access
Toivo, Raisa Maria: Elämänkokemus. Henkilön ja kokemuksen historia yhteistyössä. [Life experience: Biography and history of experience in cooperation] In: Henkilöhistoria ja varhaismoderni aika ed by Lares, J., Toivo, R. M. & Välimäki, M. (eds.). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, p. 177-208 (Historiallisia tutkimuksia; no. 292). DOI: https://doi.org/10.21435/ht.292
Lares, Jenni & Miettinen, Tiina & Toivo, Raisa Maria & Välimäki, Mari: Johdanto varhaismoderniin henkilöhistoriaan. [Introduction to biograpchical studies of the early modern] In: Henkilöhistoria ja varhaismoderni aika. ed. by Lares, J., Toivo, R. M. & Välimäki, M. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, p. 9-33. (Historiallisia tutkimuksia; no. 292). DOI: https://doi.org/10.21435/ht.292
Toivo, Raisa Maria: Väärin koettu, eli kaukaisten vuosisatojen varoituksia kokemuksen historiasta . Annales Academiae Scientiarum Fennicae 2/2023, p. 70-87. Open access https://doi.org/10.57048/aasf.141970
Toivo, Raisa Maria: Noitaoikeudenkäynnit Turun hovioikeuden tuomiorullissa1660-luvulla – hillitsevä hovioikeus ja sen poikkeustapauksia. [Witchcraft trials in the Turku court of appeal – Restraining control and its exemptions] In: Mia Korpiola (ed.) Turun hovioikeus 1620–1900 – ihmisiä, verkostoja ja oikeuskäytäntöä modernin kynnyksellä. Historical society in Turku, 2023, pp. 188-222.
Toivo, Raisa Maria & Willumsen, Liv Helene: A narratological approach to witchcraft trial records: Creating experience. SCANDINAVIAN JOURNAL OF HISTORY. 47, 1 2022. Open Access
Eiranen, R., Hatavara, M., Kivimäki, V., Mäkelä, M. & Toivo, R., : Narrative and Experience: Interdisciplinary methodologies between history and narratology: SCANDINAVIAN JOURNAL OF HISTORY. 47, 1. 2022 . Open Access
Kivimäki, Ville & Toivo, Raisa Maria: Kokemuksen historia. In Danielsbacka, M., Hannikainen, M. O. & Tepora, T. (eds.): Avaimia menneisyyteen: Opas historiantutkimuksen menetelmiin. Helsinki: Gaudeamus 2022, p. 59-76
Monografioita:
Katajala-Peltomaa, Sari & Toivo, Raisa Maria: Lived Religion and Gender in Late Medieval and Early Modern Europe. Routledge 2021. JOHDANTO AVOIMESTI SAATAVILLA KUSTANTAJAN SIVULLA. Yhteismonografia.
Muravyeva, Marianna G., Shon, Phillip S. & Toivo, Raisa Maria: Parricide and Violence against Parents. A Cross-Cultural View across Past and Present. Routledge 2021. (Yhteismonografia)
Toivo, Raisa Maria: Faith and Magic in Early Modern Finland. Palgrave Macmillan 2016.
Toivo, Raisa Maria: Witchcraft and Gender in Early Modern Finland: Finland and the Wider European Experience . Ashgate 2008.
Toimitettuja kirjoja:
Lares, Jenni, Toivo, Raisa Maria & Välimäki, Mari: Henkilöhistoria ja varhaismoderni aika. Helsinki: Finnish Literature Society 2024. DOI: https://doi.org/10.21435/ht.292
Katajala-Peltomaa, Sari & Toivo Raisa Maria: Histories of Experience in the world of Lived Religion. Palgrave MacMillan 2022. Open access.
Toivo, Raisa Maria & Miettinen, Riikka: Varhaismodernin yhteiskunnan historia. Gaudeamus 2021.
Muravyeva, Marianna & Toivo, Raisa Maria: Parricide and Violence against Parents Throughout History. Deconstructing Family and Authority . Palgrave Macmillan 2018.
Kallestrup Nyholm, Louise & Toivo Raisa Maria: Contesting Orthodoxy in Medieval and Early Modern Europe . Palgrave 2017.
Katajala-Peltomaa, Sari & Toivo, Raisa Maria: Lived Religion and the long Reformation in northern Europe c. 1300-1700 . Brill 2017.
Tiina Miettinen & Raisa Maria Toivo: mitä väliä on historialla? TUP 2016. Open Access.
Journal Special Issues
Journal for Medieval and Early Modern Studies special issue 55:1 (January 2025): Lived religion as shared experience. Guest Editors Katajala-Peltomaa, S. and Toivo, R.M.
Scandinavian Journal of History, Volume 47, Issue 1 (2022): Narrative and Experience: Interdisciplinary Methodologie s between History and Narratology. Guest editors Reetta Eiranen, Mari Hatavara, Ville Kivimäki, Maria Mäkelä & Raisa Maria Toivo
Scandinavian Journal of History Special Issue: Gender, Material Culture and Emotions in Scan dinavian History. 41 (3)2016 guest editors Jacqueline van Gent and Raisa Maria Toivo
Journal of Family History Special Issue: ‘‘Honor Thy Father and Thy Mother’’: A Hi story of Violence against Parents 41 (3) 2016. Guest Editors Marianna Muravyeva and Raisa Maria Toivo