Hyppää pääsisältöön
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2024–2025

Yhteiskuntatutkimuksen kandidaattiohjelma, 180 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman kandidaattiopinnot käytyään opiskelijalla on laaja-alaiset tiedot yhteiskuntatieteiden teorioista, keskeisistä tutkimusaloista sekä tutkimusmenetelmistä. Hänellä on yleiskuva yhteiskuntatutkimuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä ja tehtävästä. Opiskelija kykenee soveltamaan omaksumaansa tietoa ja löytää luovia ratkaisuja monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemiseksi. Opiskelijalla on tutkimuksen tekemisen perusvalmiudet. Hän osaa jäsentää ja arvioida yhteiskuntatutkimuksellista keskustelua kriittisesti ja vastuullisesti. Hän osaa tunnistaa ja muotoilla tutkimuskysymyksiä sekä etsiä kirjallista ja empiiristä tietoa. Opiskelija osaa työskennellä itsenäisesti ja ryhmässä. Hän tunnistaa oman asiantuntijuutensa ja osaa suunnitella ja toteuttaa ohjatusti tutkielman, jossa hän käyttää sosiaalitieteellisiä tutkimusmenetelmiä, soveltaa yhteiskuntateoreettisia näkökulmia sekä tekee tuloksia koskevia päätelmiä eettisesti kestävällä tavalla. Hän pystyy työskentelemään itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa yhteiskunnallisissa työtehtävissä. Hän osaa kommunikoida suullisesti ja kirjallisesti tehtävän edellyttämällä tavalla.

Kandidaatin tutkinnon suorittaneilla on valmiudet maisteriopintojen tekemiseen kriminologian ja kriminaalipolitiikan, nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen, sosiaaliantropologian, sosiaalipolitiikan, sosiaalipsykologian, sosiologian tai sukupuolentutkimuksen opintosuunnissa.

Sisällön kuvaus

Yhteiskuntatutkimuksen kandidaattiohjelma (180 op) koostuu seuraavista opinnoista:

1. Yhteiskuntatutkimuksen perusopinnot (25 op) ja aineopinnot (60 op).

2. Vapaasti valittavat opinnot. Vapaasti valittavat opinnot ovat laajuudeltaan 55 opintopistettä. Vapaasti valittaviin opintoihin sisältyy vähintään yksi muun kuin oman tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukainen opintokokonaisuus, jonka laajuus on vähintään 20 op.

3. Asiantuntijataitojen perusteet (20 op)

4. Opiskelutaidot (5 op)

5. Viestintä- ja kieliopinnot (15 op)


Lukuvuodet
2024–2025, 2025–2026, 2026–2027
Tutkinto­nimikkeet
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti
Laajuus
180 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Alempi tutkinto-ohjelma
Opetuskieli
suomi
Kampus
Keskustakampus
Koulutusluokitus
633203 Yhteiskuntat. kand. (alempi), sosiaalitieteet
Koulutusalat
  • Yhteiskunnalliset alat
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Noora Ellonen 30.9.2024 saakka, tutkinto-ohjelmavastaava
Vastuuopettaja:
Virve Peteri 1.10.2024 - 31.12.2028, tutkinto-ohjelmavastaava
Kestävän kehityksen tavoitteet
3 Terveyttä ja hyvinvointia
5 Sukupuolten tasa-arvo
10 Eriarvoisuuden vähentäminen
11 Kestävät kaupungit ja yhteisöt