Hyppää pääsisältöön

Johanna Koivulampi-Howard

Asiakkuuspäällikkö
Liiketoiminta
Tampereen ammattikorkeakoulu
puhelinnumero+358406671731

Oma esittely

Olen avoin ja ratkaisukeskeinen toimija, joka innostuu uuden oppimisesta sekä uusien, monialaisten mahdollisuuksien yhdistelemisestä ja verkostoitumisesta yksityisen ja julkisen sektorin rajapinnoilla. Minulla on vahvaa käytännön kokemusta erityisesti kansainvälisen opiskelijaohjauksen, julkisten tarjousten, asiakaskokemuksen sekä projektien hallinnoimisen ja organisoimisen osa-alueilta. Nautin erilaisten prosessien ja kokonaisuuksien laaja-alaisesta suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta. Työtavoiltani olen vastuuntuntoinen ja tarmokas, mutta pyrin silti aina säilyttämään pilkkeen silmäkulmassa. Minulla on kyky tulla toimeen tehokkaasti monenlaisten ihmisten kanssa - vahvat vuorovaikutus- ja viestintätaidot ovat minulle aidosti luontaisia ominaisuuksia.

Ensimmäiseltä ammatiltani olen Suomi-promoottori silloisesta Porvoon matkailualan oppilaitoksesta, sittemmin olen suorittanut valtiotieteiden maisterin tutkinnon sekä monenlaisia liiketalouden alan opintoja (Business Management, International Export Competence, Palvelumuotoilu). Nykyisin opiskelen oman työni ohella Uraohjauksen erikoistumiskoulutuksessa.

Osaamisalueiden kuvaus

  • Jatkuvan oppimisen asiakasrajapinnassa toimiminen
  • Kansainvälisille osaajille suunnatut koulutukset
  • Työvoimakoulutukset (liiketalous, media)
  • Yrityksille räätälöidyt liiketalouden ja median koulutukset
  • Urasuunnittelu- ja ohjaus
  • Thomas-analyysi