Hyppää pääsisältöön

Anne Tuhkunen

tutkimusasiantuntija, tutkimuspalvelut
Tutkimus- ja innovaatiopalvelut | Tutkimusedellytykset
Tampereen yliopisto
Sähköpostiosoiteanne.tuhkunen [at] tuni.fi
puhelinnumero+358401909757

Oma esittely

Toimin rakennetun ympäristön tiedekunnassa tutkimusasiantuntijana. Tehtävänäni on tukea ja kehittää tiedekunnan tutkimustoimintaa toimimalla tutkimuksen varadekaanin apuna ja työparina.

Ammatillinen osaamiseni perustuu yhteiskuntatieteelliseen ja hallintotieteelliseen tutkimukseen sekä erilaisissa kehitys- ja innovaatiohankkeissa toimimiseen. Olen toiminut Grant Writerina ja kehittänyt osaamistani erityisesti EU-rahoitukseen (RIA, IA -konsortiohankkeet ) liittyvissä hakuprosesseissa. Minulla on kokemusta myös kansallisen tutkimus -ja kehitysrahoituksen haun tukemisesta (Suomen Akatemia, BF).

Koulutukseltani olen hallintotieteiden tohtori (väitös 2/2007). Akateemisen koulutuksen lisäksi olen suorittanut Yrittäjän ammattitutkinnon ja Yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon.

Työtehtävät

  • Osallistuminen tiedekunnan johtoryhmän toimintaan
  • Tutkijoiden avustaminen isoissa rahoitushauissa (AKA, EU, BF, säätiöt, jne.) yhdessä yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalvelujen kanssa
  • Tutkimukseen liittyvistä asioista tiedottaminen ja tiedonkeru
  • Tiedekuntaa koskevien tutkimuslupahakemusten käsittely