Tutkiva oppiminen voi auttaa lapsia ja nuoria innostumaan LUMATE-aineista – hanke vahvistaa tulevien opettajien osaamista

Suomalaisten oppilaiden osaamisen heikkeneminen LUMATE-aineissa (luonnontiede, matematiikka, tekniikka) on jatkunut pitkään, ja laskeva trendi on Suomessa jyrkempi kuin OECD-maissa keskimäärin.
Heikkenevien oppimistulosten lisäksi suomalaisten oppilaiden kiinnostus LUMATE-aineita kohtaan on kansainvälisesti heikkoa.
Tampereen yliopisto haluaa parantaa tilannetta kehittämällä alan opetusta. Vuoden 2025 alussa alkanut LUMATE-aineiden perusosaamista, kiinnostavuutta ja pedagogista uudistumista vahvistava opettajankoulutushanke tähtää niin luokanopettajaopiskelijoiden kuin aineenopettajaopiskelijoiden osaamisen kehittämiseen LUMATE-aineiden opetuksessa.
– Tiedämme, että aineenopettajilla on tarvittava substanssiosaaminen ja minäpystyvyys, mutta heillä on puutteita pedagogisessa osaamisessa. Luokanopettajilla asia on toisinpäin. Tavoitteenamme on vahvistaa tulevien aineenopettajien pedagogisia taitoja ja luokanopettajien aineenhallintataitoja ja minäpystyvyyttä, kertoo hankkeen johtaja, opettajankoulutuksen apulaisprofessori Tomi Jaakkola.
Tutkivaa, oppilaslähtöistä opetusta
Pedagogista osaamista hankkeessa kehitetään uudistamalla kurssien sisältöjä analysoidun tuntisuunnitelman avulla. Erillisen tuntisuunnittelulomakkeen avulla opiskelijat voivat suunnitella monipuolisempia oppitunteja.
Hankkeen tavoitteena on lisätä etenkin tutkivaa oppimista, jossa oppilas on keskiössä.
– Tutkimusten perusteella tutkiva oppiminen tukee oppimista, mutta sen yhteyttä oppilaiden kiinnostukseen on tutkittu vähän. Jos oppitunti herättää kiinnostuksen LUMATE-aineisiin, aiheet voivat alkaa kiinnostaa oppilaita laajemminkin. Tutkimusten mukaan nuorten kiinnostus koulun LUMATE-aineisiin on yksi parhaista ennustajista, jotka vaikuttavat heidän aikomuksiinsa hakeutua alan opintoihin korkeakoulussa. Se on myös yksi keskeisistä tekijöistä, jotka ohjaavat heitä LUMATE-uralle, Jaakkola sanoo.
Hankkeessa minäpystyvyyttä seurataan kyselyjen avulla opettajaopiskelijoiden kurssien ja opetusharjoittelujen aikana.
– Ne, joilla on vahva minäpystyvyys, käyttävät todennäköisemmin erilaisia tapoja opettaa ja ovat valmiimpia uudistamaan opetusta, Jaakkola sanoo.
Luokanopettajaopiskelijoiden aineenhallintataitoja hankkeessa kehitetään verkkomateriaalien avulla.
– Alkutestin avulla opiskelijat näkevät osaamistasonsa eri aihealueissa ja voivat kehittää substanssiosaamistaan verkkomateriaalien avulla eteenpäin, Jaakkola sanoo.
Käytännön harjoittelu normaalikoulussa tukee opetusta ja oppimista
Tänä syksynä 2025 osana LUMATE-hanketta opettajaopiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat Tampereen yliopiston normaalikoulussa oppilaille matematiikan oppitunnin, jolloin opettajaopiskelijat pääsevät harjoittelemaan opittuja taitoja käytännössä, oikean luokan kanssa. Keväällä 2026 hankkeessa keskitytään ympäristöopin opetusharjoitteluihin.
– Syksyllä 2025 vertailemme oppilaiden kiinnostusta perinteisillä ja tutkivan oppimisen oppitunneilla matematiikassa, Jaakkola sanoo.
Hän kertoo, että vuoden lopussa saadaan ensimmäisiä tuloksia hankkeesta.
– Jos saamme riittävästi tutkimukseen perustuvaa näyttöä siitä, että tutkiva oppiminen ja oppilaslähtöiset oppimistavat ovat tehokkaita ja oppimisen kiinnostuksen kannalta hyödyllisiä, toivottavasti saisimme pikkuhiljaa laivan kääntymään ja useammat lapset ja nuoret kiinnostumaan LUMATE-aineista innostavan, laadukkaan opetuksen avulla, Jaakkola sanoo.
LUMATE-osaamista kehitetään Suomessa valtakunnallisesti
- Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on laatinut kansallisen LUMA-strategian, jonka tavoitteena on edistää luonnontieteiden, matematiikan ja tekniikan osaamista. Tutustu LUMA-strategiaan.
- Myös kansallisessa Opettajankoulutusfoorumissa kehitetään LUMA-aineiden opetusta. Opettajankoulutusfoorumin tavoitteena on Suomen opettajankoulutusten tutkimusperustainen ja tietopohjainen kehittäminen laajassa yhteistyössä. Foorumia koordinoi Helsingin yliopisto, ja työtä rahoittaa OKM. Lue lisää Opettajankoulutusfoorumista.
- Tiedekasvatusverkosto LUMA-keskus Suomi innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria LUMA-aineiden opiskeluun ja harrastamiseen. Verkostoon kuuluu 11 yliopistoa, ja myös Tampereen yliopiston Juniversity on osa verkostoa. Tutustu LUMA-keskus Suomen toimintaan.





