Hyppää pääsisältöön
Väitös

Tiina Vuohijoki:  Tulevaisuuden älyvaate toimii ilman sisäistä paristoa – ja sen voi tehdä itse 

Tampereen yliopisto
SijaintiKalevantie 4, Tampere
Keskustakampus, Päätalo, sali D11 ja etäyhteys
Ajankohta19.9.2025 12.00–16.00
Kielisuomi
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Tiina Vuohijoki.
Kuva: Anssi Vuohijoki
Vaikka puettavaa teknologiaa on kehitetty runsaasti, älyvaatteet eivät ole vielä vakiinnuttaneet asemaansa arjessa. Sairaanhoitaja YAMK Tiina Vuohijoen väitöstutkimus täydensi aiempaa kehitystä lähestymällä aihetta käsityölähtöisesti – kehittämällä avustavia vaatteita, jotka ovat toiminnallisia, henkilökohtaisia ja itse valmistettavia. 

Älyvaatteet voisivat tulevaisuudessa helpottaa arjen toimintojen sujumista – kunhan ne ovat käyttäjälle mieluisia, helppokäyttöisiä ja yksilöllisesti muokattavissa. Sairaanhoitaja YAMK Tiina Vuohijoki kehitti väitöstutkimuksessaan uudenlaisia avustavia älyvaatteita, jotka tukevat jokapäiväistä elämää ja ovat myös itse räätälöitävissä.  

Väestön ikääntyessä ja itsenäisen asumisen korostuessa tarvitaan uudenlaisia tapoja tukea ihmisten toimintakykyä kotona. Vaikka puettavaa teknologiaa on kehitetty runsaasti, älyvaatteet eivät ole yleistyneet arjen apuvälineinä.  

– Syynä on usein se, etteivät laitteet tunnu omilta – ne voivat olla teknisen näköisiä, hankalia käyttää tai eivät istu käyttäjän tyyliin, Vuohijoki sanoo. 

Vuohijoen tutkimus lähestyi haastetta käsin tekemisen kautta: väitöskirjassaan hän suunnitteli älyvaatteita, joita voi valmistaa kotona itse. Samalla hän huomioi, mitä ominaisuuksia käyttäjät toivovat arkea tukevilta vaatteilta.  

Prototyyppien teknologia perustuu passiiviseen RFID-tunnistukseen, joka toimii ilman sisäistä paristoa ja mahdollistaa kevyen ja yksinkertaisen rakenteen.  

– Älyvaatteiden ei tarvitse näyttää sairaalalaitteilta. Ne voivat olla yksilöllisiä ja helposti osa omaa tyyliä – ja silti tukea arjen toimintaa, kertoo Vuohijoki.  

Uudet prototyypit helpottavat ympäristön hallintaa ja kommunikointia 

Tutkimuksessaan Vuohijoki kehitti useita tapoja valmistaa RFID-tunnisteita käsin, esimerkiksi kirjomalla tai tuftauksella. Työn aikana syntyi myös kaksi prototyyppiä, Smart Jacket ja Command Sleeve. Niiden tarkoitus on helpottaa ympäristön hallintaa ja kommunikointia.  

– Molemmissa prototyypeissä toiminto käynnistetään peittämällä tunniste esimerkiksi kämmenellä, jolloin hienomotorisia taitoja ei tarvita. Tätä menetelmää voidaan hyödyntää esimerkiksi hoitajakutsun tekemiseen, musiikin käynnistämiseen sekä kyllä- ja ei-vastauksiin, Vuohijoki kuvailee. 

Väitöstilaisuus perjantaina 19. syyskuuta  

Sairaanhoitaja YAMK Tiina Vuohijoen terveystieteiden alaan kuuluva väitöskirja Studies Towards E-Crafted RFID Smart Clothing For Daily Activities tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa 19.09.2025 klo 12. Paikkana on keskustakampus, Päätalon auditorio D11 (Kalevantie 4, Tampere). Vastaväittäjänä toimii dosentti Satu Jumisko-Pyykkö Hämeen ammattikorkeakoulusta. Kustoksena toimii apulaisprofessori Johanna Virkki Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.  

 

Tutustu väitöskirjaan.
Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä.