TAMK osaksi uutta yliopistoallianssia – Uninovis vahvistaa Euroopan dataosaamista

Uninovis mahdollistaa TAMKin opiskelijoille, henkilökunnalle ja sidosryhmille osaamisen jakamisen ja innovaatioiden kehittämisen alojen välillä ja kansallisten rajojen yli. Uninoviksen myötä eurooppalainen yhteistyö koulutuksen ja tutkimuksen kentällä lisääntyy merkittävästi. Kaikenlaista liikkuvuutta tuetaan entistä vahvemmin.
Uninovis-allianssin edustajat tapasivat Pariisissa 22.–24.1.2025 keskustellakseen tulevaisuuden tekemisen suuntaviivoista ja yhteistyön mahdollisuuksista. Université Paris Sorbonne Nordin kampukselle kokoontunut kansainvälinen osallistujajoukko työskenteli tiiviisti kolmen päivän ajan perehtyen Uninoviksen strategiaan, tavoitteisiin ja tiekarttaan. Ohjelmaan sisältyi myös teema-alueittain järjestetyt pyöreän pöydän keskustelut, joissa yhteistyökorkeakoulujen asiantuntijat kävivät yhdessä läpi tulevan vuoden toimenpiteitä.
Olemme tehneet yhteistyötä jo pitempään, ja meille on syntynyt vuosien saatossa hyvä ja rakentava Uninovis-henki. Olikin hieno hetki tavata nyt ensimmäisen kerran sitten kesäkuussa saadun myönteisen rahoituspäätöksen. Nyt saatiin ja saadaan laittaa kädet saveen ja lähteä oikeasti toteuttamaan tätä hienoa suunnitelmaa.
Projektipäällikkö Tiina Koskiranta
Uninovis ei ole vain neljän vuoden EU-rahoitteinen hanke, vaan pidemmän aikavälin strateginen yhteistyöallianssi, jonka tavoitteena on paitsi uudistaa korkeakoulutusta eurooppalaisten arvojen hengessä, myös laajemmin vahvistaa sivistyksen ja tieteen asemaa. Tämä tarkoittaa muun muassa dataosaamiseen ja oppimiseen liittyvien käytäntöjen kehittämistä, uudenlaisten kansainvälisten tutkimusverkostojen synnyttämistä sekä vihreän siirtymän ja kestävyysajattelun integroimista opetukseen.
Uninoviksessa luodaan yhteistä opetustarjontaa, joka huomioi entistä paremmin datan ymmärtämisen, hyödyntämisen, turvaamisen ja analysoinnin elinikäisessä osaamisen kehittämisessä.
– Ensimmäisessä vaiheessa teemme selvityksen kaikkien korkeakoulujen jo olemassa olevista soveltuvista mikro-opinnoista, joita opiskelijat voisivat alkaa hyödyntää yli maarajojen, toteaa yrittäjyyden lehtori ja työpaketti 2:sta vastaava Kaisa Kokko TAMKin Liiketalous- ja media -yksiköstä.
TAMK vihreän ja digitaalisen siirtymän veturina
Allianssissa toimii kaikkiaan viisi eri työryhmää, joista kukin keskittyy eri teema-alueeseen ja työpakettiin. TAMKilla on edustajat jokaisessa työryhmässä elinikäisestä oppimisesta innovaatiotoimintaan, tutkimukseen ja viestintään. Monikansallisten ja eri alojen ammattilaisista koostuvien työryhmien yhteistyö on ollut tiivistä ja hedelmällistä, ja yhteisiä projekteja on jo nyt suunnitteilla. Uninovis-allianssi tarjoaakin oivan mahdollisuuden kasvattaa yhteisrahoitteisten hankkeiden määrää, mikä on myös EU-komission toive. Näin toimintaa kuvaa TAMKin hoitotyön lehtori Nina Smolander:
– Omalla vastuualueellani keskitytään innovaatioekosysteemien integroimiseen koulutukseen, yhteistyötutkimukseen ja poikkitieteelliseen tiedonvaihtoon. Kukin allianssin partnerikorkeakoulu perustaa ns. Excellence hubin, jonka tarkoituksena on buustata opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuutta sekä tutkimusryhmien yhteistyötä niin yliopistojen kuin yksityisen sektorin välillä. Excellence hubien myötä yhteisten hankkeiden ideoinnista ja toteutuksesta tulee entistä laadukkaampaa ja joustavampaa.
TAMK toimii Uninoviksessa vihreään ja digitaaliseen siirtymään keskittyvän osa-alueen vastuullisena koordinaattorina. Tarkoituksena on valmistella partneriyliopistojen henkilökuntaa ja opiskelijoita vastaamaan erilaisiin kestävän kehityksen vaateisiin ja sekä toimimaan vihreän ja digitaalisen siirtymän edelläkävijöinä ja muutoksentekijöinä. Työryhmän vetäjän, osaamispäällikkö Pauliina Mansikkamäen mukaan kaikkien yliopistojen sitoutuminen kaksoissiirtymän (twin transition) osaamisen kehittämiseen ja jakamiseen on vahvaa.
Työpaketeista vastuussa olevien työryhmien ohella allianssi muodostaa myös tiiviin tutkijaverkoston, ja sitä kannattaa yliopettaja Arja Halkoahon mukaan TAMKissa hyödyntää.
– Pariisissa käytiin todella intensiivinen keskustelu uusista tutkimusavauksista, jossa jokainen partneriyliopisto esitteli omia tutkimusvahvuuksiaan. Näiden pohjalta on jo muutama mielenkiintoinen avaus uusiin tutkimusrahoitushakuihin tulossa tänä keväänä, toteaa Halkoaho.
Ensimmäisen neljän vuoden rahoituskauden jälkeen Uninovis-allianssi tulee hakemaan jatkorahoitusta ja jatkaa kehittymistään ja laajentumistaan. Tämä on siis vasta alkua uudenlaiselle eurooppalaiselle korkeakoulutukselle, jossa oppiminen ja tutkimus yhdistyvät yhä vahvemmin teknologian ja yhteiskunnallisten tarpeiden kanssa.
Uninovis
Uninovis on seitsemän eurooppalaisen korkeakoulun muodostama allianssi, joka keskittyy sovelletun datatieteen koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden edistämiseen. Sen tavoitteena on kehittää integroitua ja pitkän aikavälin strategiaa datatieteen alalla, tukien digitaalista ja vihreää siirtymää sekä vastaten Euroopan sosioekonomisiin haasteisiin.
Uninovis yhdistää Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) sekä kuusi muuta korkeakoulua: Sorbonne Paris Nord University (Ranska), Technical University of Applied Sciences Würzburg-Schweinfurt (Saksa), University of Campania Luigi Vanvitelli (Italia), University of Málaga (Espanja), University of Tirana (Albania) ja Kaunas University of Applied Sciences (Liettua). Allianssiin kuuluu yhteensä yli 125 000 opiskelijaa ja 11 000 työntekijää.
Kirjoittaja: Kirsi Popova, Anna-Maria Balk






