Hyppää pääsisältöön

Pilvikki Absetz: Miksi Suomessa sairastutaan edelleen kansansairauksiin?

Julkaistu 14.6.2022
Tampereen yliopisto
Pilvikki Absetz on kansanterveystieteen professori yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Hän on taustaltaan käyttäytymistieteilijä ja tekee tutkimusta kansanterveyteen ja terveyden edistämiseen liittyvien kysymysten parissa.

Absetzin mukaan kansansairauksien riskitekijöitä, yleisyyttä ja ehkäisyä on tutkittu jo useamman vuosikymmenen ajan. Viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet, että elintapamuutoksilla voi lievittää myös mielenterveyden ongelmien, kuten masennuksen ja ahdistuksen oireita.

– Suomessa on tehty valtavasti työtä kansansairauksien ehkäisemiseksi sekä valtion että kuntien ja järjestöjen toimesta. Kuitenkin Suomessa edelleen sairastutaan ja kuollaan tauteihin, jotka olisivat elintavoilla ehkäistävissä, lykättävissä tai vähintäänkin paremmin hallittavissa.

Vuoden 2017 Finriski-tutkimuksessa on esimerkiksi todettu, että lähes 60 % työikäisistä on ylipainoisia. Suomessa väestöryhmien väliset erot terveellisissä tottumuksissa, terveydessä ja elinajanodotteessa ovat merkittävät.

Mediassa korostuvat usein isot ja nopeat muutokset, jotka vaativat paljon kykyä, motivaatiota ja tilaisuuksia. Absetzin mukaan puuttuvan motivaation lisääminen ei kuitenkaan ole se olennaisin kysymys. Hän pyrkii tutkimuksissaan kehittämään tapoja helpompaan muutokseen ja sen tukemiseen erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten työssä.

– Kansanterveyden edistäjänä toivon, että voimme keskittyä enemmän kahteen asiaan: varmistamaan, että meillä on terveyttä edistäviä ympäristöjä tasa-arvoisesti kaikille sekä tunnistamaan sitä, mitä ihmiset jo tekevät terveytensä hyväksi ainakin joskus ja auttamaan heitä tekemään siitä rutiineja. 

Pilvikki Absetzin yhteystiedot