Oma esittely
Taustaltani olen käyttäytymistieteilijä ja psykologian tohtori, mutta olen työskennellyt koko urani kansanterveyteen ja terveyden edistämiseen liittyvien kysymysten parissa ensin Kansanterveyslaitoksessa ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, myöhemmin Itä-Suomen yliopistossa ja nyt Tampereen yliopistossa kansanterveystieteen professorina. Olen toiminut myös vapaana tutkijana ja asiantuntijana oman yritykseni kautta, joten tunnen hyvin sekä julkisen että yksityisen sektorin toimintaympäristöjä.
Tutkimuksissani tarkastelen terveyden ja hyvinvoinnin taustalla vaikuttavia käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä sekä kehitän ja tutkin terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisyn ohjelmia vaikuttavuuden ja toimeenpanon näkökulmista. Toimin osana monitieteisiä ryhmiä niin Suomessa kuin kansainvälisesti, erityisesti kehittyvissä maissa toteutetuissa hankkeissa. Tutkimushankkeet toteutetaan oikean elämän ympäristöissä tiiviissä yhteistyössä monenlaisten sidosryhmien ja organisaatioiden kanssa. Esimerkiksi monet sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiot ja niiden ammattilaiset, opetustoimi ja koulut sekä opettajat, järjestöt ja valtionhallinnon organisaatiot kuten Suomen puolustusvoimat ja varuskunnat ovat olleet yhteistyökumppaneita hankkeiden suunnittelussa ja toimeenpanossa. Teen myös yritysyhteistyötä erityisesti elintapamuutoksia tukevien digitaalisten ratkaisujen kehittämiseksi ja levittämiseksi.