Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Ihmiset | Koulutus | Tutkimus

Hyvät opettajat, Vaikuttavat julkaisijat ja 56 väitöskirjan tekijää palkittiin

Julkaistu 11.4.2025
Tampereen yliopisto
Mies puhujapöntössä juhlasalin lavalla, edessä yleisöä.
Vararehtori Jarmo Takala avasi tukisäätiöiden palkitsemistilaisuuden.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto
Tampereen Yliopiston Tukisäätiö ja Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö jakoivat vuoden 2024 Vaikuttavan julkaisijan palkinnot sekä väitöskirjastipendit. Vuosijuhlapäivän palkitsemistilaisuudessa julkistettiin myös lahjoitus teatteritaiteen koulutukselle ja jaettiin TREYn Hyvä opettaja -palkinnot.

Avoin palkitsemistilaisuus pidettiin 10. huhtikuuta 2025 Tampereen yliopiston vuosijuhlapäivänä Tampere-talossa.

Tampereen Yliopiston Tukisäätiö ja Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö jakoivat palkitsemistilaisuudessa väitöskirjapalkinnot vuoden 2024 kiittäen hyväksytyille väitöskirjoille. Palkinnon sai 56 väitöskirjan tekijää. Lisäksi tukisäätiöt jakoivat Vaikuttava julkaisija -palkinnot, ja TREY jakoi Hyvä opettaja -palkinnot.

Palkitsemisten lisäksi tilaisuudessa julkistettiin Tampereen Yliopiston Tukisäätiön 20 000 euron lahjoitus Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelmalle.

Hyvä opettaja -palkinnot monipuolisille opettajille

Tampereen ylioppilaskunta TREY jakoi Hyvä opettaja -palkinnot kolmelle esimerkilliselle opettajalle: Tuula Juvoselle (SOC, yhteiskuntatutkimus), Ida Roivaiselle (ITC, viestintätieteet) sekä Jarkko Isotalolle (ITC, tilastotiede). Palkinnon arvo on 2 000 euroa, ja se on tarkoitettu opiskelijoiden kiitokseksi erityisen hyvin suoritetusta opetuksesta ja sen kehittämisestä. Palkinnot rahoittavat tukisäätiöt ja TREY yhdessä.

Palkintoperusteissa kaikkia palkinnon saajia kehutaan monipuolisiksi opettajiksi.

Opiskelijat pitävät Tuula Juvosen opetuksen vuorovaikutteista otetta suuressa arvossa. Juvosen tunneilla hyödynnetään pienryhmäkeskusteluja, ja Juvonen tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kysyä kysymyksiä. Juvonen käyttää aikaa opiskelijoiden ohjaukseen, ja hän myös tukee opiskelijoiden kriittisen ajattelun kehittymistä. Opiskelijat kertovat, että Juvonen tarjoaa laajasti lisämateriaaleja ja lainaa teoksia jopa omasta kirjahyllystään tarpeen mukaan. 

Ida Roivainen tukee opiskelijoita kiinnittymään akateemiseen yhteisöön. Opiskelijoiden mukaan Roivainen rohkaisee opiskelijoita haastamaan itseään akateemisesti sekä myös häntä opettajana. Roivainen korostaa, että opiskelijat ovat tasavertaisia yliopistoyhteisön jäseniä niin kuin tutkijat ja opettajat. Opiskelijoiden mukaan Ida Roivaisen ansiosta monet opiskelijat kokevat akateemisen epävarmuutensa hälvenevän ja itsevarmuutensa kasvavan.

Jarkko Isotalo hyödyntää moninaisia opetusmenetelmiä, tekee opetuksesta saavutettavaa ja motivoivaa sekä luo vuorovaikutteisen ja kannustavan oppimisilmapiirin. Hänen opetuksensa ja ohjauksensa kerrotaan olevan merkittävässä roolissa opiskelijoiden akateemisen identiteetin kehittymisessä. Hän kannustaa opiskelijoita kehittämään akateemisia taitojaan niin kursseillaan kuin laajemminkin yliopistoyhteisössä.

Vaikuttava julkaisija -palkinto kolmelle tutkijalle

Tukisäätiöiden Vaikuttava julkaisija -palkinnon sai kolme tutkijaa. Palkinto myönnettiin tutkijatohtori Petri Purolalle (MET), yliopisto-opettaja Riikka Tapaninaholle (MAB) sekä tutkijatohtori Teemu Lepistölle (ENS). Palkinnon arvo on 2 000 euroa.

Vaikuttava julkaisija -palkinnon tavoitteena on kannustaa tutkijaa, joka on osoittanut akateemisella aktiivisuudellaan omaksuneensa avoimen tieteen toimintakulttuurin julkaisutoiminnassa ja mahdollisesti myös tutkimusaineistojen avaamisessa. Lisäksi tutkija on kiinnittänyt huomiota oman näkyvyytensä ja vaikuttavuutensa esilletuomiseen. 

Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiön väitöskirjastipendit

Stipendit, 1 500 euroa

Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta (ITC)

Mete Ahishali, tekniikan tohtori, signaalinkäsittely ja koneoppiminen
Advanced Machine Learning for Sparse Representations in Pattern Recognition Applications

Kateryna Chumachenko, tekniikan tohtori, signaalinkäsittely ja koneoppiminen
Machine Learning Methods for Heterogeneous Data : Multimodal deep learning and dimensionality reduction

Aysen Degerli, tekniikan tohtori, signaalinkäsittely ja koneoppiminen
Machine Learning Algorithms for Computer-aided Diagnosis of Myocardial Infarction from 2D Echocardiography and COVID-19 from Chest X-rays

Jani Jokela, tekniikan tohtori, matematiikka
Mixed Lattice Structures

Firas Laakom, tekniikan tohtori, signaalinkäsittely ja koneoppiminen
Feature Diversity in Neural Networks : Theory and Algorithms

Jani Mäkinen, tekniikan tohtori, signaalinkäsittely ja koneoppiminen
Coherent and Holographic Imaging Methods for Immersive Near-Eye Displays

Nikita Tafintsev, tekniikan tohtori, tietoliikennetekniikka
Performance Evaluation and Optimization of Integrated Access and Backhaul Systems

Soumya Ranjan Tripathy, tekniikan tohtori, signaalinkäsittely ja koneoppiminen
Image Manipulation and Animation Using Deep Generative Networks

Mehmet Yamac, tekniikan tohtori, signaalinkäsittely ja koneoppiminen
Advances in Sparse Representation : Efficient modeling and applications

Johtamisen ja talouden tiedekunta (MAB)

Jenni Kaipainen, tekniikan tohtori, tuotantotalous
Strategic Development of Circular Economy Business in Established Companies: A process approach to business strategy, business model innovation, and collaboration

Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta (MET)

Mohamadamin Forouzandehmehr, tekniikan tohtori, biolääketieteen tekniikka
Mathematical Modeling of Cardiomyocytes Pathophysiology and Biomechanics

Virginia Alessandra Gobbo, tekniikan tohtori, biolääketieteen tekniikka
Surface Modification of Bioactive Glasses and Titanium Alloys for Controlled Proteins Adsorption : Towards predictable cell and bacteria fate

Suchintak Dash, tekniikan tohtori, biolääketieteen tekniikka
Global Regulation Mechanics of E. Coli Stress Response

Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta (ENS)

Shinya Abe, tekniikan tohtori, kone- ja tuotantotekniikka
Exercise and Proximal Femur Bone Strength to Reduce Fall-Induced Hip Fracture

Arturo Rubio Ruiz, tekniikan tohtori, materiaalitiede ja -tekniikka
Integrated Experimental-Numerical Approach to Analyse the Evolution of Damage at Different Loading Conditions

Timo Stolt, tekniikan tohtori, fysiikka
Nonlinear Optics Using Resonant Metamaterials

Mikko Hongisto, tekniikan tohtori, fysiikka
Development of Ytterbium-doped Optical Glasses and Glass-ceramics and Their Response to Various Treatments

Pauli Simonen, tekniikan tohtori, fysiikka
Development and Application of Oxidation Flow Reactors in Engine Exhaust Studies

Alex Berdin, tekniikan tohtori, fysiikka
Holographic Recording in Azobenzene Films: A Digital Holographic Microscopy Approach

Samu-Pekka Ojanen, tekniikan tohtori, fysiikka
Multiwavelength Photonic Integrated Lasers with Emission at 2–3 µm

Paavo Heikkilä, tekniikan tohtori, fysiikka
Ambient Single Particle Composition Measurement with Laser-Induced Breakdown Spectroscopy

Joonas Hilska, tekniikan tohtori, fysiikka
Epitaxy of Advanced GaSb-based Semiconductor Light Sources

Tampereen Yliopiston Tukisäätiön väitöskirjastipendit 

Stipendit, 1 500 euroa

Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta (ITC)

Daniel Fernandez Galeote, filosofian tohtori, pelit ja pelillisyys
Gamification and Climate Change Engagement. Building knowledge, developing practice, and studying experiences and effects

Anna-Kaisa Jokipohja, filosofian tohtori, suomen kieli
Kädet, keho, kieli : Yhteisymmärryksen multimodaalinen jäsentyminen ja kielen oppimisen hetket kokkaus- ja viljelyvuorovaikutuksessa 

Auli Harju, yhteiskuntatieteiden tohtori, mediatutkimus
Julkista osallistumista - ja sen tutkimista - kokemassa

Marleena Huuhka, filosofian tohtori, esittävät taiteet
Weird Encounters in Virtual Worlds : Towards a theory of performative, anarchic counterplay as resistance

Jenni Räikkönen, filosofian tohtori, englantilainen filologia
Pronouns Separating the UK from the EU : We and us in British newspaper articles and parliamentary debates in 1973–2015

Eeva Kuikka, filosofian tohtori, Venäjän kieli ja kulttuuri
“As If They Didn’t Understand That in the North Everything Depends on Reindeer.” Human-Animal Relations in Indigenous Literatures of the Soviet North

Paul Rickman, filosofian tohtori, englantilainen filologia
Aspects of Non-finite Verb Complementation in New Zealand English

Laura Korkeamäki, filosofian tohtori, informaatiotutkimus
Historians’ and Media Scholars’ Interactions with Research Data : Research work processes, information needed, and focus formulation to understand human phenomena

Kaisa Murtoniemi, filosofian tohtori, kulttuurintutkimus
Kamppailuja kulttuurista : Kulttuurin arvon artikulaatioita 2010-luvun Suomessa

Johtamisen ja talouden tiedekunta (MAB)

Jenni Laaksonen, kauppatieteiden tohtori, yhteiskunnalliset alat; kauppa-, hallinto- ja oikeustieteet
Taking Translation into Account

Tapio Juntunen, filosofian tohtori, yhteiskunnalliset alat; kauppa-, hallinto- ja oikeustieteet
Varjonyrkkeilyä Pohjolassa: Ydinaseongelman alueellinen hallinta Suomen ulkopolitiikassa kylmän sodan aikakaudella

Siiri Piironen, kauppatieteiden tohtori, yhteiskunnalliset alat; kauppa-, hallinto- ja oikeustieteet
Liminal spaces in organizing: Leadership, counterculture and change-interventions

Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta (MET)

Bireshwar Sinha, filosofian tohtori, lastentautioppi
Effect of Kangaroo Mother Care in Low Birth Weight Infants on Breastfeeding Performance, Gut Function, and Maternal Depressive Symptoms in Low Middle Income Populations in the Indian Subcontinen

Vili Lampinen, filosofian tohtori, molekyylibiologia
Engineering of Norovirus-like Particles for Vaccine Applications

Petri Purola, filosofian tohtori, biotieteet
Social and Economic Impact of Glaucoma and Glaucoma Care in Ageing Population

Helmi Suominen, lääketieteen tohtori, lääketiede
Immunological and Serological Aspects of Human Papillomavirus Infection in Finnish Mothers and Their Children

Laura Saarimäki, filosofian tohtori, bioinformatiikka
Toxicogenomics Data for Chemical Safety Assessment : From Intrinsic Characteristics to Functional Potential

Valeriia Dotsenko, filosofian tohtori, lääketiede
Unraveling Celiac Disease from Pathogenesis to Precision Medicine : A Multiomics Approach

Giusy del Giudice, filosofian tohtori, biotieteet
Navigating Complexity - Multiscale Models of Responses to Environmental Exposures : Towards a One Health Paradigm

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta (SOC)

Maryam Hadji, filosofian tohtori, epidemiologia
Opium Use and Risk of Cancer

Maija Jokela, yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologia
Performing Civic Action: Networked activism and its use of urban space

Kathryn Lafond, filosofian tohtori, epidemiologia
Estimating the Disease Burden of Influenza from Global Surveillance Data: A Meta-Analysis and Case Study from Indonesia

Marko Mikkola, yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalipsykologia
Exploring Cybervictimisation: An Integrative Approach to the Dynamics Behind Victimisation

Jaakko Reinikainen, filosofian tohtori, filosofia
Making Meaning: A study in foundational semantics

Susanne Ritter, yhteiskuntatieteiden tohtori, sukupuolentutkimus
Regimenting Bodies, Regulating Lives: Fatness, gender, and relationships of power in makeover television shows from Finland and the United States

Kimmo Suokas, lääketieteen tohtori, sosiaalipsykiatria
Social Determinants of Mental Disorders in Finland: A Register-Based Study

Jaakko Tammilehto, psykologian tohtori, psykologia
Emotion Regulation: From social and cognitive underpinnings to everyday dynamics

Noora Vaakanainen, filosofian tohtori, Suomen kirjallisuus
Kuvioitu pinta: Multimodaalisen stilistiikan näkökulma 2010-luvun kokeelliseen suomenkieliseen romaanitaiteeseen

Susanna Ågren, yhteiskuntatieteiden tohtori, nuorisotutkimus
Epistemological Dissonance of Worker-Citizenship: Young vocational students' and graduates' negotiations of societal belonging within the changing labour market

Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta (EDU)

Ioana Tistea, filosofian tohtori, kasvatustiede
Creolizing Nordic Migration Research : Entangled Knowledges, Migratisations, and Reflexivities

Eenariina Hämäläinen, filosofian tohtori, kasvatustiede
Sata vuotta katsomuskamppailua : Yhteinen etiikan opetus suomalaisessa koulukeskustelussa

Oshie Nishimura-Sahi, filosofian tohtori, kasvatustiede
Reimagining Global Education Policy Research: The case of the European language framework (CEFR) transfer to Japan

Johanna Kallio, kasvatustieteen tohtori, kasvatustiede
Ekologinen itsekasvatus : Aikuiskasvatuksen filosofiaa ekokriisien ajassa

Tuomas Tervasmäki, kasvatustieteen tohtori, kasvatustiede
Tracing ideology in education : Investigations in Discourse Theory

Tukisäätiöt ja TREY

Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö sr on perustettu vuonna 1987 Tampereen kauppakamarin toimesta. Sen tarkoituksena on Tampereen yliopiston tekniikan alan tukeminen. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä hallituksen harkinnan mukaan avustuksia ja apurahoja Tampereen yliopiston piirissä harjoitettavaa tekniikan tutkimustyötä varten. Vuosittainen tuki yliopiston toimintaan on noin miljoona euroa.

Tampereen Yliopiston Tukisäätiö sr  on perustettu vuonna 1973. Säätön tarkoituksena on tukea Tampereen yliopistossa harjoitettavaa toimintaa ja tutkimusta yhteiskuntatieteiden, terveystieteiden, humanististen ja luonnontieteiden aloilla sekä yhteiskuntatutkimuksessa, kauppatieteen ja johtamisen, kasvatustieteen sekä taidealan tutkimuksessa ja koulutuksessa.

TREY on Tampereen yliopiston opiskelijoiden edunvalvoja, järjestötoiminnan mahdollistaja, palveluntarjoaja ja yhteisöllisyyden rakentaja.