Camilla Lindholm: Kielellisesti epäsymmetriset tilanteet ja vuorovaikutuksen ohjeistaminen

– Vuorovaikutustutkimus on tärkeää siksi, että se antaa meille uutta tietoa inhimillisen käyttäytymisen ytimestä ja ihmisen potentiaalista, Lindholm kertoo.
Lindholmin mukaan epäsymmetrisellä vuorovaikutuksella viitataan tilanteisiin, joissa osapuolet ovat eri asemassa. Hänen tutkimuksensa keskiössä on kielellinen epäsymmetria. Kielellisesti epäsymmetrisissä keskustelutilanteissa jonkun vuorovaikutukseen osallistuvan osapuolen kielelliset taidot ovat heikommat kuin toisen.
– Jotta kielellisesti epäsymmetrinen vuorovaikutus toimisi mahdollisimman hyvin, kielellisesti vahvemman osapuolen tueksi tarvitaan vuorovaikutuksen ohjeistamista, jotta hän voi tukea vuorovaikutustilannetta, Lindholm kertoo.
Lindholmin mukaan vuorovaikutuksen ohjeistuksen tavoitteena ei ole niinkään yksittäisen ongelmatilanteen ratkaiseminen, vaan se voi kannustaa osallistujia tekemään yhteistyötä ja rakentamaan yhteisymmärrystä silloinkin, kun se tuottaa vaikeuksia ja vaatii erityistä paneutumista.
– Samalla voimme opettaa itsemyötätuntoa kielellisesti vahvemmille osallistujille – puheessa ei tarvitse olla täydellinen. Kaikkein tärkeintä on rohkeus yrittää olla vuorovaikutuksessa.