Hyppää pääsisältöön
Tutkinto-ohjelma, lukuvuosi 2024–2025

Media, kulttuuri ja yhteiskunta -maisteriohjelma, 120 op

Tampereen yliopisto
Osaamistavoitteet

Maisterin tutkinnon suoritettuaan opiskelija


• kykenee soveltamaan tieteellistä tietoa työssään itsenäisesti, kriittisesti ja uutta luovasti
• osaa ideoida, suunnitella, toteuttaa ja raportoida tutkimustietoa ja -menetelmiä hyödyntävän selvityksen tai tutkimuksen
• pystyy työskentelemään rakentavasti ja joustavasti työ- ja tutkimusryhmissä sekä erilaisissa projekteissa
• osaa paikantaa monitahoisia ongelmia, eritellä niiden taustoja ja kehkeytymistä sekä muotoilla niitä koskevia ratkaisuehdotuksia
• tunnistaa osaamisensa rajat ja kykenee täydentämään ja laajentamaan asiantuntemustaan
• tuntee ja pystyy esittelemään tutkimusalansa kenttää monipuolisesti ja erikoistumisalueeltaan syvällisesti
• omaa vahvat valmiudet tieteellisiin jatko-opintoihin

Sisällön kuvaus

Maisteriohjelman polttopisteessä ovat yhteiskunnallisten valtasuhteiden, kulttuuristen käytäntöjen ja ihmisten toiminnan media- ja teknologiavälitteisyyteen nivoutuvat kysymykset ja prosessit. Niitä lähestytään tieteidenvälisyyden lähtökohdasta tutkimustietoon paneutuen ja eri oppimismenetelmiä hyödyntäen. Mediatutkimuksen syventävissä opinnoissa aiheiden kirjo ulottuu elinympäristön rakenteiden digitalisoitumisesta mediajätteeseen, toiseuden kuvastoista käyttöliittymien keholliseen puhutteluun, itsen esityksistä osallistumiseen materiaalisen maailman tiloissa ja verkon alustoilla, moniaistisuudesta ja liikkeestä mediumien moneuteen ja äänen politiikkoihin.

Lukuvuodet
2024–2025, 2025–2026, 2026–2027
Tutkinto­nimikkeet
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Laajuus
120 op
Tutkinto-ohjelman tyyppi
Ylempi tutkinto-ohjelma
Opetuskieli
suomi
Kampus
Keskustakampus
Koulutusluokitus
733206 Yhteiskuntat. maist., viestintätieteet
Koulutusalat
  • Yhteiskunnalliset alat
Vastuuhenkilö
Vastuuopettaja:
Kaarina Nikunen
Vastuuopettaja:
Tarja Rautiainen-Keskustalo
Vastuuopettaja:
Paavo Arvola 1.1.2024 - 31.12.2028, tutkinto-ohjelmavastaava