Hyppää pääsisältöön
Haku

Oma tietokone opinnoissa

Tampereen yliopisto ja TAMK

Opinnoissa hyödynnetään monipuolisesti sähköisiä aineistoja, palveluja ja oppimisympäristöjä: opetuksen tärkeimmät sähköiset palvelut ovat käytettävissä nettiselaimella. Suosittelemme oman tietokoneen käyttöä  eli BYOD-mallia (Bring Your Own Device) muun muassa tekstinkäsittelyyn ja taulukoiden laadintaan, sähköiseen viestintään ja ryhmätyöskentelyyn, tiedonhakuun internetistä ja harjoitustöiden tekemiseen. Kaikilla kampuksilla on myös opiskelijoiden käyttöön tarkoitettuja tietokoneita.

Opetuksessa käytetään paljon ohjelmistoja, joita voi asentaa omalle tietokoneelle. Osa ohjelmista on vapaasti käytettäviä ja osa on korkeakoulun tekemiin sopimuksiin ja lisensseihin liittyviä. Omalle tietokoneelle voit ladata veloituksetta esimerkiksi Microsoft 365 -ohjelmiston

Opetuksessa käytettyjä ohjelmia voit myös käyttää TUNI Virtual Desktop -palvelun kautta. Ohjelmistot on asennettu virtualisointialustalle, johon otat yhteyden omalta tietokoneeltasi. 

Tietohallinto ei anna käyttötukea opiskelijoiden omille tietokoneille.

Opiskelijoiden käytössä olevat tilat

Yliopiston ja TAMKin opiskelijoiden käyttöön on kalustettu tiloja, jotka on varusteltu näytöillä ja telakoilla tai telakallisilla näytöillä, joihin voi yhdistää oman kannettavan tietokoneensa USB-C liittimellä. Windows tietokoneet toimivat ulkoisten laitteiden kanssa pääsääntöisesti ilman erillistä asennusta, mutta Mac-koneiden käyttäjien on asennettava koneelleen DisplayLink-ajurit sivulta DisplayLink macOS Software, jotta ulkoiset laitteet toimivat oikein.

Katso myös Käytännön ohjeita opiskelijalle etäopiskeluun

IT Helpdesk
0294 520 500
it-helpdesk [at] tuni.fi (it-helpdesk[at]tuni[dot]fi)
helpdesk.tuni.fi

Julkaistu: 20.6.2019
Päivitetty: 22.12.2023