Hyppää pääsisältöön

Elina Loukiainen: Asiakaskokemuksen kehittäminen innostaa

Julkaistu 5.8.2020
,
päivitetty 6.8.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
Elina Loukiainen_opiskelijatarina_TAMK
Elina Loukiainen opiskelee TAMKissa palveluliiketoiminnan johtamisen ylempää AMK-tutkintoa. ”Minua kiinnostaa ennen kaikkea asiakaskokemuksen ymmärtäminen liiketoiminnassa, ja ymmärrys siitä, että se liittyy jokaiseen yritykseen, alasta riippumatta", hän kertoo.

Kuka olet?

Olen 49-vuotias nainen Lempäälästä. Perheeseemme kuuluu neljä lasta sekä mieheni. Alkujaan olen helsinkiläinen. Muutin Pirkanmaalle vähän ennen vuosituhannen vaihdetta.

Millainen työhistoria sinulla on?

Olen työskennellyt Suomen suurimmissa matkatoimistoissa Helsingissä ja Tampereella. Pääosin olen tehnyt työurani matkojen tuotannon ja liikematkustuksen parissa.

Koulutustaustani on monipuolinen ja liittyy matkailuun ja liiketalouteen. Viimeisimpänä on ammatillisen opettajan pätevyys vuodelta 2018, jonka jälkeen olen tehnyt ammatillisen opettajan sijaisuuksia. Tällä hetkellä työskentelen sivutoimisena tuntiopettajana Lempäälässä.

Mikä sai sinut innostumaan palveluliiketoiminnan johtamisen ylemmästä AMK-tutkinnosta?

Olen vasta aikuisiällä suorittanut restonomin AMK-tutkinnon. Oikeastaan AMK-opintojen voisi sanoa olleen ponnahduslauta korkeakoulumaailmaan, joka nyt on vienyt mukanaan. Opiskeleminen ei ole koskaan turhaa. Mitä enemmän opiskeluvuosia on kertynyt, sitä enemmän mielenkiintoni vain kasvaa.

Mistä teet opinnäytetyösi?

Alun perin suunnitelmissani oli tehdä opinnäytetyö asiakaskokemuksen merkityksestä oppilaitoksen näkökulmasta. Aihe vaihtui kuitenkin jo opintojen alkuvaiheessa oman tulevan yritykseni perustamiseen liittyen. Totesin kuitenkin, että olisi todella haastavaa tehdä opinnäytetyö niin henkilökohtaisesta aiheesta. Vaihdoin vielä kerran aihetta tämän vuoden alussa. Tämänhetkinen työnimi on "Vuorovaikutteinen johtamisviestintä".

Toimiva viestintä vaikuttaa aina suoraan tiimin luottamuksen kehittymiseen, mikä puolestaan taas mahdollistaa tiimin menestyksekkään työskentelyn. Me kaikki voimme oppia vuorovaikutusta, se on taito, joka on opittavissa ja mielestäni siinä on kysymys myös uskalluksesta.

Innostuin tästä aiheesta, koska YAMK-opinnoissa on mahdollista valita opintoja, jotka toteutetaan Tampereen yliopiston kanssa. Viestinnän opinnot ovat syventäneet asiakaskokemuksen merkitystä taas aivan uudelle tasolle.

Miten näet opintojen merkityksen omalla urallasi?

Tällä hetkellä asiakaskokemus on se asia, mikä saa minut aina innostumaan. Palo siihen syttyi jo, kun vuonna 2015 tein restonomin AMK-opintoihin kuuluvan opinnäytetyöni asiakaskokemuksesta.  Kiinnostukseni kohdentuu asiakaskokemuksen merkityksen ymmärtämiseen liiketoiminnassa. Asiakaskokemus ja sen ymmärtäminen kuuluu jokaisen yrityksen ydinosaamiseen alasta riippumatta. Haluan tutkia vuorovaikutusosaamisen merkitystä asiakaskokemuksen ymmärtämiseksi ja hyödyntämiseksi.

Kenelle suosittelisit opintoja?

Suosittelen opintoja kaikille, jotka ovat innostuneita kehittämään itseään, verkostoitumaan ja oppimaan uusia asioita.

Koulutuksen yksi vahvuus ovat ihmiset sekä opettajat että opiskelukaverit, erilaisista taustoista tulevat oman alansa ammattilaiset. Opiskelu yhdessä tuo uusia näkökulmia palveluliiketoimintaan ja mahdollistaa asioiden soveltamista välillä totuttuja rajojakin rikkoen. Se tuo mukanaan aina jotain aivan uutta ja ainutlaatuista.  

 

Tutustu palveluliiketoiminnan johtamisen ylempään AMK-tutkintoon