Hyppää pääsisältöön

Apteekkari Anne Lehtonen: Koulutuksessa saadut opit auttoivat kasvattamaan yrityksen liikevaihtoa

Julkaistu 1.8.2019
,
päivitetty 5.8.2019
Tampereen ammattikorkeakoulu
Anne Lehtonen_opiskelijatarina_900
Apteekkari Anne Lehtonen sai yrittäjyyden YAMK-opintojensa alussa johdettavakseen oman apteekin, josta oli haaveillut. Koulutusta hän suosittelee kaikille, joilla on halua menestyä tai luoda jotain aivan uutta liiketoimintaa.

Kuka olet?

Olen Anne Lehtonen ja toimin apteekkiyrittäjänä Porin 11. apteekissa. Asun Nokian Tottijärvellä, Pyhäjärven rannalla, mieheni ja koirani kanssa. Lapseni ovat aikuisia ja lapsenlapsiakin on jo neljä.

Millainen on työhistoriasi?

Minulla on pitkä työura farmaseuttina ja myöhemmin proviisorina eri apteekeissa. Olen toiminut asiantuntijatehtävissä Apteekkariliitossa, kehittämispäällikkönä Lääkehoidon kehittämiskeskuksessa sekä toimitusjohtajana lääkealan yrityksessä. Osaamistani olen kehittänyt lukuisilla kursseilla.   

Kiireisten vuosien tiimellyksessä lähti kasvamaan ajatus omasta apteekista ja sen kehittämisestä. Niinpä irtisanouduin toimitusjohtajan pestistä ja siirryin tuttavani apteekkiin oppimaan ja perehtymään uudelleen apteekin toimintaan. Ehdin olla apteekissa töissä noin 7 kuukautta kun sain tietää, että Lääkehoidon turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on myöntänyt minulle Porin 11. apteekin luvan.
 

Mikä sai sinut innostumaan opiskelusta?

Olin jo aikaisemmin miettinyt hakeutuvani opiskelemaan joko ylempää AMK-tutkintoa tai MBA-tutkintoa, mutta elämäntilanteeni ja vaativa työ ei antanut siihen mahdollisuutta. Kun palasin takaisin apteekkiin keväällä 2017, huomasin TAMKin yrittäjyyden koulutuksen ja laitoin paperit sisään. Koin, että silloin minulla oli paremmin kapasiteettia viedä tavoitteellinen tutkinto loppuun. Ajattelin myös, että tutkinto auttaisi minua pääsemään tavoitteeseeni, eli saamaan oman apteekin.

Parasta opinnoissa oli se, miten koko opintokokonaisuus oli järjestetty. Koulutuspäivät olivat 3 - 4 päivän kokonaisuuksia maatilamatkailupaikoissa. Väliaikoina teimme töitä neljän hengen pienryhmässä. Tämän tyyppinen opiskelu sopi tilanteeseeni, minun oli helpompi saada järjestymään nuo muutamat koulutuspäivät, koska pienryhmät aikataulutettiin illoiksi tai viikonlopuiksi. Sain heti opintojeni alussa apteekin ja olin aloittava yrittäjä, joten aika oli kortilla.

Tietysti parasta oli myös koko opiskeluporukka, meillä oli tosi hyvä henki. Opiskelijoita oli hyvin erilaisilta aloilta ja eri ikäisiä. Keskustelut ja ryhmäpohdiskelut olivat ehkä yksi parhaimpia ajatusmaailmaa avartavia hetkiä. On myös ollut mukava seurata kanssaopiskelijoiden menestystä koulutuksen jälkeen.  

Opintomatka Manchesteriin oli mieleenpainuva. Alussa  minulla oli ennakkoluuloja kaupungin suhteen, lähinnä siitä millainen Manchester voisi olla marraskuun lopussa. Mutta näimme ja koimme paljon ja kyllä se Brexit sielläkin ihmisiä pelottaa.

Mistä teit opinnäytetyösi?

Tein opinnäytetyön oman yritykseni kehittämisestä. Olin jo ennen apteekin vastaanottamista tehnyt analyysejä ja liiketoimintasuunnitelman, jonka perusteena olin päättänyt kehittää apteekin palveluvalikoimaa tavoitteena sitouttaa alueen asiakkaat käyttämään paremmin omaa apteekkiaan.

Miten näet opintojen merkityksen omassa yrityksessäsi?

Opinnäytetyössä tehdyn analyysin mukaan liikevaihtomme kasvoi peräti 11 prosenttia, reseptien määrä 10 prosenttia ja asiakasmäärät 6 prosenttia, joten luvut puhukoot puolestaan. Tämän lisäksi opin valtavasti uutta ja tuoreinta tietoa yrityksen kehittämisestä, skenaarioista, verkostoitumisesta ja dialogisesta johtamisesta.  Opin käyttämään uusia kehittämisen työkaluja ja sain valtavasti sparrausta ryhmältä ja vetäjiltä. Yrittäminen on yksinäistä ja samanhenkisten kanssa siitä tulee yhteistä.
 

Kenelle suosittelisit opintoja?

Suosittelen opintoja ihan kaikille, joilla on halua menestyä tai luoda jotain aivan uutta liiketoimintaa. Opinnot antavat uutta puhtia yrittämiselle. Tietenkin täytyy ottaa huomioon oma tilanne, koulutus vaatii aikaa, paljon työtä ja vahvat istumalihakset, joten ihan hepposin perustein ei kannata lähteä.

Kuva: Jussi Partanen

Tutustu yrittäjyyden ylempään tutkinto-ohjelmaan