- Talousjohtamisen ja laskentatoimen tutkimusryhmä tuottaa uutta tieteellistä tutkimustietoa ja edistää siihen pohjautuvaa ylintä opetusta laskentatoimen alalla.
- Erityisesti tutkimusryhmän tutkimus kohdistuu laskentatoimeen ja ohjaukseen.
- Ryhmä järjestää jatkokoulutus- ja tutkimusseminaareja.
- Tutkimusryhmä toimii kansallisesti ja kansainvälisesti – yhteistyökumppaneita on sekä suomalaisissa että ulkomaisissa yliopistoissa.
- Ryhmän tutkimushankkeita ovat rahoittaneet muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Liikesivistysrahasto, Suomen Akatemia, Suomen kulttuurirahasto ja Säästöpankkien tutkimussäätiö.
Jäsenet ja tutkimusaiheet
Professori Lili Kihn
laskentatoimi ja johdon ohjaus
Emeritaprofessori Salme Näsi
laskentatoimen informaation hyväksikäyttö julkisella ja yksityisellä sektorilla
KTT Eeva-Mari Ihantola
laskentatoimen inhimillisten aspektien laadullinen tutkimus
KTT Hannele Mäkelä
yritysten yhteiskuntavastuu, yhteiskuntavastuuraportointi, kriittinen laskentatoimen tutkimus
KTT Pirkko Jaatinen
laskentatoimen tietojärjestelmät
KTT, HK Jari Kankaanpää
hyvä hallintotapa, tilinpäätösanalyysi, tuloksen laatu, kuntayhtiöt
KTM Mikko Sandelin
johdon laskentatoimi
KTM, KHT Heidi Alitalo
tilintarkastus
MMM Timo Heikkilä
ympäristölaskentatoimi, ei-taloudelliset mittarit
KTM, KHT Heikki Häkkinen
tilintarkastus, kirjanpitosääntely, IFRS-sääntely
KTM Tapio Ritala
valtion, kuntien ja yliopistojen tytäryhtiöomistus, holding-yhtiöt
KTM Kira Terävä
laskentatoimi, ennustaminen, tekoäly, koneoppiminen
KTM Jenni Toivonen
asiakaskokemus, asiakaslaskenta, johdon ohjausjärjestelmät, teknologiayhtiöt
KTM Teija Vehmas
hybridiorganisaatiot
Tutkimukseen osallistuvat myös tutkimuskumppanit ja opiskelijat.
Ryhmän johtaja ja yhteyshenkilö
Lili Kihn
professori, yrityksen laskentatoimi, alana laskentatoimi ja johdon ohjausjärjestelmätEsimerkkejä vertaisarvioiduista julkaisuista
Ala-Mikkula, E., Kihn, L.A., Ruohonen, J. & Rönkkö, J. (2025) Varmennuksen ja kestävyysraportoinnin ilmiöt tutkimuskohteena. Teoksessa Ruohonen, J., Kihn, L. A., Rönkkö, J. & Ala-Mikkula, E. (toim.) Varmennuksen ja kestävyysraportoinnin muuttuva toimintaympäristö, Tampere University Press, 15-30. https://doi.org/10.61201/tup.1107.c1933
Heikkilä, T., Laine, M. & Mäkelä, H. (2025) Kestävyysvaikutukset, olennaisuus ja varmentamisen muuttuva luonne. Teoksessa Ruohonen, J., Kihn, L. A., Rönkkö, J. & Ala-Mikkula, E. (toim.) Varmennuksen ja kestävyysraportoinnin muuttuva toimintaympäristö, Tampere University Press, 153-175. https://doi.org/10.61201/tup.1107.c1941
Kankaanpää, J. (2025) Pörssiyhtiöiden hallituksen tarkastusvaliokunnan yhteys tuloskonservatiivisuuteen Suomen osakemarkkinoilla 2008-2023. Teoksessa Ruohonen, J., Kihn, L. A., Rönkkö, J. & Ala-Mikkula, E. (toim.) Varmennuksen ja kestävyysraportoinnin muuttuva toimintaympäristö, Tampere University Press, 101-116. https://doi.org/10.61201/tup.1107.c1938
Kihn, L.A. & Issakainen, J. (2025) Odotuskuilu tilintarkastuksessa – laadullinen tutkimus taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajien näkemyksistä. Hallinnon tutkimus, 44(2), 143-159. https://doi.org/10.37450/ht.146801
Kihn, L.A. & Ström, E. M. (2025) Top management characteristics and comprehensive focus on budgeting. Journal of Applied Accounting Research, 26(6), 223-243. https://doi.org/10.1108/JAAR-02-2023-0036
Ruohonen, J., Kihn, L. A., Rönkkö, J. & Ala-Mikkula, E. (2025) Varmennuksen ja kestävyysraportoinnin muuttuva toimintaympäristö. Tampere University Press. https://doi.org/10.61201/tup.1107
Hyvönen, T., Laine, M. & Pellinen, J. (2024) Taking carbon into account in capital budgeting: A field study of municipal energy companies in Finland. Social and Environmental Accountability Journal, 44(3), 193-216.
Jaatinen, P. & Näsi, S. (2024) On the use of arguments and perspectives in diffusing IT-related innovations in financial accounting: an analysis of articles in professional journals. Nordic Journal of Business, 73(3), 152-176.
Kihn, L.A., Liew, A. & Nieminen, T. (2024) Changes in field-based accounting research. Journal of Accounting and Organizational Change, 20(6), 223-251.
Alitalo, H., Kihn, L. A. & Vehmas, T. (2023) Suomalaiset tilintarkastusalan väitöskirjat 2010-luvulla. Teoksessa Ruohonen, J., Kihn, L-A., Oulasvirta, L. & Veikkola, E. (toim.) Tilintarkastus ja evaluaatio – talouden ja sääntelyn vuoropuhelu. Tampere: Tampere University Press, 173-193.
Heikkilä, T. (2023). The heart and soil of value-based business: Emerging circular business network and vernacular accountings. Accounting Forum, 47(4), 614–645.
Ihantola, E-M., Hyvönen, T., Koivunen, N. & Äijälä, A. (2023) Accountants in a Telecommuting Laboratory: Individual Experiences of the Benefits and Challenges in Helping Organise Post-Pandemic Work, Nordic Journal of Business. 72, 2, 107-134.
Ihantola, E-M. & Leppänen, P. (2023) Yrityksen kirjanpito – liiketapahtumista tilinpäätökseen, 6. laitos, Gaudeamus. (1. laitos julkaistu vuonna 1993, 2. laitos vuonna 2008, 3. laitos vuonna 2016, 4. laitos vuonna 2018, 5. laitos vuonna 2021, Gaudeamus.)
Kankaanpää, J. (2023). Hallituksen valvontavoima suomalaisissa pörssiyhtiössä: Empiirinen tutkimus valtio-omisteisten ja yksityisesti omistettujen yhtiöiden eroista. Teoksessa Ruohonen, J., Kihn, L., Oulasvirta, L. & Veikkola, E. (toim.), Tilintarkastus ja evaluaatio: Talouden sääntelyn vuoropuhelu. Tampere: Tampere University Press, 278-297.
Kankaanpää, J., Oulasvirta, L. & Ruohonen, J. (2023). Kuntayhtiöiden hallitusten puheenjohtajien poliittinen tausta ja monimuotoisuus. Hallinnon Tutkimus 42(5).
Kankaanpää, J. & Valkama, P. (2023). Kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden taloudellinen suoriutuminen - Tilinpäätösanalyyttinen vertailu yksityisiin jätehuoltoyrityksiin. Focus Localis, 51(4).
Kihn, L. A. (2023) Budgeting changes and success: abandonment, reform or stability in Finnish manufacturing firms. Journal of Accounting and Organizational Change, 19(6), 91-111.
Kihn, L-A., Ihantola, E-M., Rönkkö, J. & Filatov, M. (2023) Hallinnon tarkastus asunto-osakeyhtiöissä – laadullinen tutkimus. Teoksessa Ruohonen, J., Kihn, L-A., Oulasvirta, L. & Veikkola, E. (toim.) Tilintarkastus ja evaluaatio – talouden ja sääntelyn vuoropuhelu. Tampere: Tampere University Press, 118-139.
Ruohonen, J., Kihn, L-A., Oulasvirta, L. & Veikkola, E. (2023) Tilintarkastuksen ja evaluaation tutkimus ja ajankohtaiset ilmiöt. Teoksessa Ruohonen, J., Kihn, L-A., Oulasvirta, L. & Veikkola, E. (toim.) Tilintarkastus ja evaluaatio – talouden ja sääntelyn vuoropuhelu. Tampere: Tampere University Press, 15-23.
Ruohonen, J., Kihn, L-A., Oulasvirta, L. & Veikkola, E. (toim.) (2023) Tilintarkastus ja evaluaatio – talouden ja sääntelyn vuoropuhelu. Tampere: Tampere University Press. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/150013
Järvinen, J. T., Laine, M., Hyvönen, T., & Kantola, H. (2022) Just Look at the Numbers: A Case Study on Quantification in Corporate Environmental Disclosures, Journal of Business Ethics, vol 175, 23-44.
Hyvönen, T., Lepistö, L. & Mäki, S. (2022) Data analytics and financial forecasting: A field study from Finnish enterprises. Nordic Journal of Business, 71(2), 54-62.
Heikkilä, K., Hyvönen, T. & Nykänen, P. (2021) Valtioyhtiöiden verojalanjälki. Sidosryhmä- ja legitimaatioon perustuva tutkimus kuuden suomalaisen valtio-omisteisen yhtiön maakohtaisesta veroraportoinnista. Oikeus, 50(2), 132-158.
Jaatinen, P., Näsi, S. & Kihn, L-A. (2021) Historical development of IT-related innovations of financial accounting: from manual and paper bookkeeping to automated and digital financial accounting. Nordic Journal of Business, 70(2), 5-28.
Kihn, L-A. & Härkönen, J. (2021) Tietokoneavusteiset tarkastusmenetelmät tilintarkastuksessa: Systemaattinen kirjallisuuskatsaus. (Computer-aided audit tools in auditing: a systematic literature review). Teoksessa, Kihn, L-A., Oulasvirta, L., Ruohonen, J., Rönkkö, J., Urpilainen, M. & Wacker, J. (toim.) Tarkastus, arviointi ja valvonta murroksessa (Audit, Evaluation and Control). Tampere: Tampere University Press, 23-38.
Kihn, L-A., Oulasvirta, L., Ruohonen, J., Rönkkö, J., Urpilainen, M. & Wacker, J. (2021) Tarkastus, arviointi ja valvonta murrosajan tutkimuskohteina. (Audit, evaluation and control as research topics). Teoksessa Kihn, L-A., Oulasvirta, L., Ruohonen, J., Rönkkö, J. & Wacker, J. (toim.) Tarkastus, arviointi ja valvonta murroksessa. Tampere: Tampere University Press, 9-20.
Kihn, L-A., Oulasvirta, L., Ruohonen, J., Rönkkö, J., Urpilainen, M. & Wacker, J. (toim.) (2021) Tarkastus, arviointi ja valvonta murroksessa. Tampere: Tampere University Press. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/133711
Järvinen, J. T., Laine, M., Hyvönen, T., & Kantola, H. (2020) Just Look at the Numbers: A Case Study on Quantification in Corporate Environmental Disclosures, Journal of Business Ethics.
Kankaanpää, M., Celikkayalar, E. & Kankaanpää, J. (2020). Lääkitysturvallisuuskoordinaattori uutena toimijana Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä – toimenkuvan kartoitus teemahaastattelututkimuksella. Dosis 4/2020.
Näsi, Salme (2020) Kuntatalouden tasapaino ja luova laskentatoimi ulkoisen tarkastuksen raportoinnissa – case-tutkimus. Focus Localis, 2.
Kankaanpää, J., Laine, M. & Ojala, H. (2019). Tuloksenohjaus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä: Empiirinen tutkimus yksityisen ja julkisen sektorin omistamien yritysten eroista. Focus Localis 47 (2).
Kihn, L-A., Oulasvirta, L.,Ruohonen, J., Rönkkö, J. & Wacker, J., (2019) Analyysi tarkastuksen ja valvonnan ajankohtaisesta tutkimuksesta. Teoksessa Kihn, L-A., Oulasvirta, L., Ruohonen, J., Rönkkö, J. & Wacker, J., (toim.) Talous, sääntely, ohjaus – tarkastuksen ja valvonnan ajankohtaiskysymyksiä. Tampere: Tampere University Press. (https://trepo.tuni.fi/handle/10024/117878).
Niemi, L., Knechel, W., Ojala, H. & Collis, J. (2018) Responsiveness of auditors to the audit risk standards: Unique evidence from Big 4 audit firms. Accounting in Europe.
Lepistö, L. & Ihantola, E-M. (2018) Understanding the recruitment and selection processes of management accountants: An explorative study. Qualitative Research in Accounting & Management, 15(4).
Valkama, P., Kankaanpää, J. & Anttiroiko A-V. (2018). Financial and structural impacts of quasi-marketization of the Helsinki Metropolitan Area’s bus services. Case Studies on Transport Policy 6 (2).
Frederikson, A. & Kankaanpää, J. (2017) Voluntary audit committees, network centrality and accural estimation errors. Nordic Journal of Business.
Huikku Jari, Hyvönen Timo & Järvinen Janne (2017) The role of a predictive analytics project intiator in the integration of financial and operational forecasts. Baltic Journal of Management.
Kihn, Lili-Anne (2017) Tilintarkastuksen laatu – ajankohtaiskatsaus tilintarkastuksen tieteelliseen tutkimukseen. Teoksessa Lili-Anne Kihn, Ulriika Leponiemi, Lasse Oulasvirta, Janne Ruohonen & Jani Wacker (toim.) Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin. Tampere: Tampere University Press, 81-100.
Kihn, Lili-Anne & Näsi, Salme (2017) Emerging diversity in management accounting research: The case of Finnish doctoral dissertations, 1945-2015, Journal of Accounting & Organizational Change, 13(1), 131-160.
Kihn, Lili-Anne, Leponiemi, Ulriika, Oulasvirta, Lasse, Ruohonen, Janne & Wacker, Jan (2017) Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin ‒ aiheen valinta ja merkitys. Teoksessa Lili-Anne Kihn, Ulriika Leponiemi, Lasse Oulasvirta, Janne Ruohonen & Jani Wacker (toim.) Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin. Tampere: Tampere University Press, 11-23.
Kihn, Lili-Anne, Leponiemi, Ulriika, Oulasvirta, Lasse, Ruohonen, Janne & Wacker, Jani (toim.) (2017) Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin. Tampere: Tampere University Press.
Laine, Matias, Järvinen, Janne, Hyvönen, Timo & Kantola, Hannele (2017) Ambiquity of financial environmental information: A case study of a Finnish energy company, Accounting, Auditing & Accountability Journal, 30(3).
Lepistö, Lauri & Ihantola, Eeva-Mari (2017) Understanding the Recruitment and Selection Processes of Management Accountants: An Explorative Study. Qualitative Research in Accounting and Management.
Leppänen, Pasi, Ojala, Hannu, Oulasvirta, Lasse & Saastamoinen, Jani (2017) Suomalaisten kuntien kosmeettisen tuloksenohjauksen ja tilintarkastuksen laadun välinen yhteys. Teoksessa Lili-Anne Kihn, Ulriika Leponiemi, Lasse Oulasvirta, Janne Ruohonen & Jani Wacker (toim.) Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin. Tampere: Tampere University Press, 113-136.
Näsi, Salme (2017) Luova laskentatoimi – tarkoituksellista harhaanjohtamista ja myös tilintarkastajien ongelma. Teoksessa Lili-Anne Kihn, Ulriika Leponiemi, Lasse Oulasvirta, Janne Ruohonen & Jani Wacker (toim.) Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin. Tampere: Tampere University Press, 101-112.
Ojala, Hannu, Leppänen, Pasi & Koskelainen, Anna-Liisa (2017) Pienten ja keskisuurten yritysten toiminnan jatkuvuus ja tilintarkastuskertomuksen mukauttaminen – tilintarkastajien ammatillinen harkinta ja raportointi. Teoksessa Lili-Anne Kihn, Ulriika Leponiemi, Lasse Oulasvirta, Janne Ruohonen & Jani Wacker (toim.) Näkökulmia tilintarkastukseen ja arviointiin. Tampere: Tampere University Press, 137-162.
Saastamoinen, Jani, Ojala, Hannu, Pajunen, Kati & Tronberg, Pontus (2017) Analyst characteristics and the level of critical perception of goodwill accounting. Australian Accounting Review.
Kallio, Kirsi-Mari, Kallio, Tomi J., Tienari, Janne & Hyvönen, Timo (2016) Ethos at stake - Performance management and academic work in universities, Human Relations, 69(3), 685-709.
Lepistö, Lauri, Järvenpää, Marko, Ihantola, Eeva-Mari, Tuuri, Iida (2016) The tasks and characteristics of management accountants: Insights from Finnish recruitment processes, Nordic Journal of Business, 65(3-4), 76–82.
Näsi, Salme (2016) Creative Accounting. Teoksessa Farazmand Ali (toim.) Global Encyclopedia of Public Administration, Public Policy, and Governance. Springer International Publishing, 1-6.
Ojala, Hannu, Collis, Jill, Niemi, Lasse, Kinnunen, Juha & Troberg, Pontus (2016) The demand for voluntary audits in micro-companies: Evidence from Finland. International Journal of Auditing, 20(3), 267-277.
Kihn, Lili-Anne & Ihantola, Eeva-Mari (2015) Approaches to validation and evaluation in qualitative studies of management accounting. Qualitative Research in Accounting and Management, 12(3), 230-255.
Kihn, Lili-Anne (2015) Laatu kolmesta tarkastelunäkökulmasta: tekninen, kaupallinen ja palveluun liittyvä laatu. Teoksessa Elias Pekkola, Jari Stenvall & Klaus af Ursin (toim.) Byrokratia, hallintoideologia ja julkisten organisaatioiden johtamisajattelu. Juha Vartolan juhlakirja. Tampere: Tampere University Press, 283-301.
Kihn, Lili-Anne, Leponiemi, Ulriika, Oulasvirta, Lasse, Vahtera, Veikko ja Wacker, Jani (toim.). (2015) Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium. Näkökulmia tilintarkastuksen uudistumiseen ja standardeihin. Tampere University Press.
Kihn, Lili-Anne, Leponiemi, Ulriika, Oulasvirta, Lasse, Vahtera, Veikko ja Wacker, Jani (toim.). (2015) Johdanto. Teoksessa Lili-Anne Kihn, Ulriika Leponiemi, Lasse Oulasvirta,
Veikko Vahtera ja Jani Wacker (toim.) Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium. Näkökulmia tilintarkastuksen uudistumiseen ja standardeihin. Tampere University Press, 11-15.
Lepistö, Lauri (2015) On the Use of Rhetoric in Promoting Enterprise Resource Planning Systems. Baltic Journal of Management (Special issue: Qualitative management research: Insights and opportunities. Guest editors: Catherine Cassell & Gillian Symon), 10(2), 203-221.
Eierle, B., Ojala, H. and Penttinen, E. (2014) XBRL to enhance external financial reporting: Should we implement or not? Case company X, Journal of Accounting Education, 32(2), 160-170.
Kankaanpää, Jari, Oulasvirta, Lasse & Wacker, Jani (2014) A Steering Model of SOEs. International Journal of Public Administration, 37(7), 409-423.
Kihn, Lili-Anne, Chapman, Chris & Kern, Anja (2014) Management control in pluralistic organizations: a field study of the development of an innovative management practice in a hospital. Accepted Papers for the 9th Conference on New Directions in Management Accounting, Brussels.
Näsi, Salme (2014) Public Sector Accounting in Finland - Landmarks in Practical Developments and Research. Teoksessa Bourmistrov Anatoli and Olson Olov (toim.) Accounting, Management Control and Institutional Development. Oslo: Cappelen Damm Akademisk, 81-95.
Lepistö, Lauri (2014) Taking information technology seriously: on the legitimating discourses of enterprise resource planning system adoption. Journal of Management Control, 25(3-4), 193-219.
Lepistö, Lauri (2014) Label in context: On the enterprise resource planning system in a medium-sized enterprise. The Finnish Journal of Business Economics, 63(1), 48-72.
Oulasvirta, Lasse, Kankaanpää, Jari & Wacker, Jani (2014) Reporting of State-Owned Enterprises for Parliamentary Supervision. Hallinnon tutkimus, 33(1), 39-53.
Ojala, H., Niskanen, M., Collis, J. and Pajunen, K. (2014) Audit quality and decision-making in small companies, Managerial Auditing Journal, 29(9), 800-817.
Näsi, Salme & Näsi, Juha (2013) Development of accounting and business economics in Finland: from a practical discipline to a scientific subject and field of research. Teoksessa Biondi Yuri, Zambon Stefano (toim.) Accounting and Business Economics: Insights from National Traditions: Routhledge, 154–185.
Näsi, Salme, Saccon Chiara, Wüstemann Sonja & Walton, Peter (2013) European Accounting Theory: Evolution and Evaluation. In Carien van Mourik and Peter Walton (Eds.) The Routledge Companion to Accounting, Reporting and Regulation. Routledge, London, 72–92.
Oulasvirta, Lasse, Kihn, Lili-Anne, Mänttäri, Pietu & Wacker, Jani (toim.) (2013) Näkökulmia arviointiin ja valvontaan. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy.
Oulasvirta, Lasse, Kihn, Lili-Anne, Mänttäri, Pietu & Wacker, Jani (2013) Arvioinnin ja valvonnan ajankohtaiskysymyksiä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy, 13-15.
Vehmanen, Petri (2013). Measurement of Assets and the Classical Measurement Theory. Liiketaloudellinen Aikakauskirja, 2, 130–161.
Vinnari, Eija & Näsi, Salme. (2013). Financial and technical competence of municipal board members: Empirical evidence from the water sector. Critical Perspectives on Accounting, 24(7-8), 488-501.
Hyvönen, Timo, Järvinen, Janne, Näsi, Salme, Pellinen, Jukka & Rahko, Tapani (2011) Developing Public Sector Cost Accounting Systems, Case Finnish Defence Forces. Journal of Modern Accounting and Auditing, 7(2), 97–110.
Ihantola, Eeva-Mari & Kihn, Lili-Anne (2011) Threats to validity and reliability in mixed methods accounting research. Qualitative Research in Accounting and Management 8(1), 39–58.
Kihn, Lili-Anne (2011) How do controllers and managers interpret budget targets? Journal of Accounting and Organizational Change, 7(3), 212–236.
Kihn, Lili-Anne (2011) In search of theoretical approaches to quality in accounting education. Teoksessa Proceedings of the International Academy of Business and Public Administration Disciplines Winter Conference, Florida, Jan 3-6, 2011, 793–802.
Kihn, L. A. (2011) Näkökulmia yrityksen laskentatoimen käytäntöön ja tutkimukseen. Liiketaloudellinen Aikakauskirja, 60(4), 469–475.
Kihn, Lili-Anne & Näsi, Salme (2011) Tilintarkastusta käsittelevien väitöskirjojen tutkimusstrategiset valinnat – Aihepiiri ja tutkimusote. Teoksessa Jokipii, A. ja Miettinen, J. (toim.) Contributions to Accounting, Finance and Internal Control. Essays in Honour of Professor Teija Laitinen. Acta Wasaensia, No. 97, Universitatis Wasaensis, 61–87.
Apostol, Oana, Näsi, Salme (2010). Institutional Implications for Stakeholder Modelling: Looking at Institutions in a Centralized Economy. Journal of Business Ethics, 96 (Supplement 1), 33-38.
Kihn, Lili-Anne & Näsi, Salme (2010) Research strategic analysis of the Finnish doctoral dissertations in management accounting from 1990 to 2009. Liiketaloudellinen Aikakauskirja, 2010, 59(1), 41–85.
Ihantola, Eeva-Mari (2010) An historical analysis of budgetary thought in Finnish specialist business journals from c. 1950 to c. 2000. Accounting, Business & Financial History, 20 (2), 135–161.
Kihn, Lili-Anne (2010) An empirical investigation of the principal top management styles in the emphasis of multiple forms of controls. International Journal of Accounting, Auditing and Performance Evaluation, 6(1), 108–127.
Kihn, Lili-Anne (2010) Performance outcomes in empirical management accounting research: Recent developments and implications for future research. International Journal of Productivity and Performance Management, 59(5), 468–492.
Mäkelä, Hannele & Näsi, Salme (2010) Social responsibilities of MNCs in downsizing operations: a finnish forest sector case analysed from the stakeholder, social contract and legitimacy point of view. Accounting, Auditing & Accountability Journal, 23(2), 149-174.
Näsi, Salme & Mäkelä, Hannele (2010) Incorporating Stakeholder Thinking into the Neo-Classical Capital Circulation Model of the Firm. Journal of Business Ethics, 96 (1), 51-56.
Vehmanen, Petri (2010) A science-based approach to the conceptual framework for general purpose financial reporting by public sector entities. International Journal of Governmental Financial Management, X (1), 1–19.
Chapman, Christopher S. & Kihn, Lili-Anne (2009) Information system integration, enabling control and performance. Accounting, Organizations and Society, 34 (2), 151–169.
Heiskanen, Johanna, Kihn, Lili-Anne & Näsi, Salme (toim.) (2009) Näkökulmia laskentatoimeen ja tilintarkastukseen. Tampereen Yliopistopaino Oy, Tampere.
Heiskanen, Johanna, Kihn, Lili-Anne & Näsi, Salme (2009) Laskentatoimen ja tilintarkastuksen ajankohtaiskysymyksiä. Teoksessa Heiskanen, J., Kihn, L.A. & Näsi, S. (toim.) Näkökulmia laskentatoimeen ja tilintarkastukseen. Tampereen Yliopistopaino Oy, Tampere, s. 9–14.
Kutila, Jenni & Ihantola, Eeva-Mari (2009) HTM-tilintarkastajien kokemuksia laaduntarkastuksista vuosina 1998–2006. Teoksessa Heiskanen, J., Kihn, L.A. & Näsi, S. (toim.) Näkökulmia laskentatoimeen ja tilintarkastukseen. Tampereen Yliopistopaino Oy, Tampere, 127–145.
Kihn, Lili-Anne & Nurmela, Janne (2009) Tilintarkastajan vastuu suomalaisen ammattilehtikirjoittelun näkökulmasta vuosina 1998–2007. Teoksessa Heiskanen, J., Kihn, L.A. & Näsi, S. (toim.) Näkökulmia laskentatoimeen ja tilintarkastukseen. Tampereen Yliopistopaino Oy, Tampere, 94–111.
Näsi, Salme (2009) Katsaus tilintarkastuksen opetukseen ja tutkimukseen Suomen kauppatieteellisissä yksiköissä. Teoksessa Heiskanen, J., Kihn, L.A. & Näsi, S. (toim.) Näkökulmia laskentatoimeen ja tilintarkastukseen. Tampereen Yliopistopaino Oy, Tampere, 19–37.
Vehmanen, Petri (2009) The Qualitative Characteristics of Information Included in General Purpose Financial Reports by Public Sector Entities. Teoksessa Johanna Heiskanen, Lili-Anne Kihn, Salme Näsi (toim.) Näkökulmia laskentatoimeen ja Tilintarkastukseen. Tampere: Tampere University Press, 34–5
Kihn, Lili-Anne (2008) The determinants of multiple forms of controls in foreign subsidiary manager evaluations. International Journal of Accounting, Auditing and Performance Evaluation, 5 (2), 157–182.
Näsi, Salme, Leppänen, Pasi & Meklin, Pentti (2008) Creation of internal markets and transparency and controllability of the municipal services’ cost structures: comprehensive education in the city of Tampere. Teoksessa Susana Jorge (toim.) Implementing Reforms in Public Sector Accounting. Coimbra, Portugal: Coimbra University Press, 445–455.
Vinnari, Eija & Näsi, Salme (2008) Creative Accrual Accounting in the Public Sector: 'Milking' Water Utilities to Balance Municipal Budgets and Accounts. Financial Accountability and Management, 24(2), 97-116.
Kihn, Lili-Anne (2007) Financial consequences in foreign subsidiary manager performance evaluations. European Accounting Review, 17(3), 531–554.
Kihn, Lili-Anne (2007) Erratum to Financial consequences in foreign subsidiary manager performance evaluations, European Accounting Review, 16 (December).
Ihantola, Eeva-Mari (2006) The budgeting climate concept and its application to case organizations’ budgeting – an explorative study. Scandinavian Journal of Management, 22 (2), 138–168.
Ihantola, E-M. & Merikanto, S. (2005) Suomalaisen liiketaloudellisen ammattilehtikirjoit-telun välittämän budjetointiajattelun historiallinen analyysi vuosilta 1950–2000. Liiketaloudellinen Aikakauskirja, 2, 209-263.
Esimerkkejä muista julkaisuista
Haatainen, M. & Kankaanpää, J. (2020) Kaikkien korkeakoulu ei synny ilman resursseja. Acatiimi 1/2020.
Kihn, L.-A. (2018). Laadun edistämisestä. Vaikuttaja-blogi. https://blogs.tuni.fi/vaikuttaja/kauppatieteet/laadun-edistamisesta/
Valkama P., Anttiroiko A-V., Kankaanpää J. (2015) Market Creation of Urban Public Bus Ser-vices: A case study of the consequences of competitive tendering of Helsinki metropolitan area bus services. Teoksessa Xiao, Chong (toim.) Management and Economy 2015. Singapore: IACSIT PRESS, 49-58. (International Proceedings of Economics Development and Research 84).
Lepistö, Lauri (2014) Jokapäiväinen toiminnanohjausjärjestelmämme. Alusta! (Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden verkkolehti). http://alusta.uta.fi/artikkelit/2014/07/29/jokapaeivaeinen-toiminnanohjausjaerjestelmaemme.html
Kihn, Lili (2013) Muutoksia yliopistomaailmassa. http://blogi.professoriliitto.fi/lili-kihn/
Kihn, Lili (2013) Terveisiä Professoriliiton hallituksesta! http://blogi.professoriliitto.fi/lili-kihn/
Vehmanen, Petri (2013) Käypä arvo kiisteltynä käsitteenä ja IFRS 13:n mukaisena määrittämisprosessina. Verotus, No. 3, 306–322.
Vehmanen, Petri (2012) IFRS-maailmassa voitto ei ole tuloslaskelman tuottojen ja kulujen erotus - pitäisikö olla? Verotus, No. 1, 51–60.
Kankaanpää, J., Oulasvirta, L., Wacker, J., (2011) Valtion omistajaohjauksen valvonta ja raportointi eduskunnalle. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 2/2010. ISBN 978-951-53-3341-4.
Kihn, Lili-Anne & Lepistö Lauri (2011) Book Review: Severing Grabski, Stewart Leech & Alan Sangster: Management accounting in enterprise resource planning systems. European Accounting Review 20 (2), 418–422.
Kihn, Lili-Anne & Nurmela, J. (2010) An auditor’s responsibility based on writings published in Finnish professional journals. In the Workshop Proceedings of the Workshop on Auditing and Financial Accounting Research, University of Vaasa, Vaasa.
Kihn, Lili-Anne & Nurmela, Janne (2010) Vilkasta keskustelua tilintarkastajan vastuusta vuosina 1998–2010. Tilintarkastus, No. 4, 60–63.
Kankaanpää, Jari (2009) Board Independence and Asymmetric Timeliness of Earnings in a Bank- oriented Financial System: Evidence from Finland. Lisensiaatintutkimus.
Kihn, Lili-Anne & Ihantola, Eeva-Mari (2008) Tutkimuksen laadun arvioinnista. [On evaluating the quality of research]. Teoksessa Hyvönen, T., Laine, M. & Mäkelä, H. (toim.) Laskenta-ajattelun tutkija ja kehittäjä – Professori Salme Näsi 60 vuotta. Tampereen yliopisto, Taloustieteiden laitoksen julkaisuja, Tampere, 81–96.
Valkama, Pekka, Kallio Olavi & Kankaanpää Jari (2008). Kuntapalvelujen kilpailuttamisen taloudelliset vaikutukset, II- osa. Kunnallisalan kehittämissäätiön Kunnat ja kilpailu- sarjan julkaisu nro 12. ISBN 978-952-5514-97-1
Laskentatoimen väitöskirjat 1975–
Laaksonen, Jenni (2024) Taking Translation into Account, Tampere University Dissertations 921. PunaMusta Oy – Yliopistopaino.
Honkamäki, Tuomas (2022) Audit Quality in the Investment Property Sector. Tampere University Dissertations, 617. Joensuu: PunaMusta Oy – Yliopistopaino.
Kankaanpää, Jari (2020) Omistajaohjaus, hyvä hallintotapa ja muu valvonta: Tutkimus suomalaisista osakeyhtiöistä. Tampereen yliopiston väitöskirjat 260. Tampere: PunaMusta Oy – Yliopistopaino.
Lepistö, Lauri (2015) Some Call It ERP: Three Perspectives. Acta Universitatis Tamperensis 2064.
Arola, Aksu (2015) The Cash Flow Statement Under Scrutiny: Six problem areas that make it less useful than it could be. Acta Universitatis Tamperensis 2065.
Pärl, Ülle (2012) Understanding the Role of Communication in Management Accounting and Control Process. Acta Universitatis Tamperensis 1246.
Mäkelä, Hannele (2012) Interpretations of Corporate Talk About Social Responsibility. Acta Universitatis Tamperensis 1792. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print.
Hyvönen, Timo (2010) Exploring Management Accounting Change in ERP Context. Acta Universitatis Tamperensis 1506.
Jaatinen, Pirkko (2009) Sähköistyvän taloushallinnon innovaatioiden kehitys ja niitä koskevat merkitykset ja diskurssit alan ammattilehtikirjoittelussa. Acta Universitatis Tamperensis 1410.
Laine, Matias (2009) A Way of Seeing Corporate Sustainability Reporting. Acta Universitatis Tamperensis 1486. Tampere: Tamperee Yliopistopaino Oy – Juvenes Print.
Uusitalo, Kari (2007) Asiakaspalautetta rekisteröivän informaatiojärjestelmän kehittäminen kohdeyrityksen asiakaslähtöisen johtamisen tueksi – Case: Teknisen tukkukaupan asiakastoimitusprosessi. Acta Universitatis Tamperensis; 1217.
Ihantola, Eeva-Mari (1997) Organisaation budjetointi-ilmapiirin ymmärtäminen organisatoris-sosiaalisessa kontekstissaan. Acta Universitatis Tamperensis 537.
Kaikkonen, Viljo (1994) Ihminen, strategia-ajattelu ja laskentatoimi: hermeneuttinen tutkimus. Acta Universitatis Tamperensis 420.
Leppäalho, Markku (1991) Yrityksen kehitysvaiheet ja liiketoimintastrategian muotoutumisprosessit. Acta Universitatis Tamperensis 384.
Kasurinen, Veikko (1991) Yrityksen yhteiskunnallisen laskentatoimen mittaamiskokeilu. Acta Universitatis Tamperensis 318.
Näsi, Salme (1990) Laskenta-ajattelun kehitys viime vuosisadan puolivälistä nykypäiviin – suomenkieliseen laskentatoimen kirjallisuuteen perustuva historiantutkimus. Acta Universitatis Tamperensis 291.
Meklin, Pentti (1987) Päämääräongelma valtion liikelaitoksessa. Tutkimus liiketaloudellisesta ja yhteiskunnallisesta kannattavuudesta operatiivisen ja poliittisen johdon päämääränä, muotoutumisesimerkkinä Suomen Valtionrautatie. Acta Universitatis Tamperensis 233.
Koiranen, Matti (1982) The Development Dimensions of a Computer-based Management Information System, A Study of Systems Effectiveness and Information Management. Acta Universitatis Tamperensis 146.
Vehmanen, Petri (1979) Mittaamisen teorian soveltuvuudesta taseanalyysin teoriaksi. Tampereen yliopisto.
Mäkinen, Vesa (1976) Joustavuus pienyrityksen menestymisen edellytyksenä. Tampereen yliopisto.
Neilimo, Kari (1975) Kehitysaluepoliittisten toimenpiteiden yritystaloudellinen tehokkuus. Tampereen yliopisto.
