Tutkimus puoltaa: Korkeakoulujen hallitukset jakavat yhteisön ydinarvot

Kansainvälisen kyselytutkimuksen mukaan hallitusten vastuut ja valta ovat kasvaneet huomattavasti useissa Euroopan maissa. Hallitukset vastaavat entistä vahvemmin instituutioiden strategisesta ohjauksesta ja tilivelvollisuudesta. Lisäksi ne toimivat siltana akateemisten arvojen ja yhteiskunnan vaatimusten välillä. 

Suomessa hallitusten rooli muuttui merkittävästi 2010-luvun lainsäädäntöuudistusten myötä. Yliopistolakiuudistus sekä uudet julkisjohtamisen periaatteet laajensivat korkeakoulujen hallitusten päätösvaltaa. 

– Strategisten päätösten painopiste on siirtynyt yhä selvemmin hallituksille, jotka suuntaavat yliopiston tulevaisuutta ja vastaavat erilaisiin odotuksiin. Laajentunut ohjausvastuu tuo hallituksille merkittäviä haasteita, sillä niiden on yhdistettävä akateeminen autonomia, yhteiskunnan odotukset sekä tehokkuuden ja kilpailukyvyn vaatimukset, sanoo apulaisprofessori Elias Pekkola Tampereen yliopistosta.

Uusimmat tutkimustulokset viittaavat siihen, että suomalaisissa korkeakouluissa hallitusten rooli on vahvistunut ja selkiytynyt suhteessa operatiiviseen johtoon. Samalla tutkijat korostavat tarvetta kirkastaa hallituksen ja rehtorin välistä työnjakoa, jotta yhteistyö toimii sujuvasti ja vastuunjako säilyy selkeänä. 

Vahva konsensus hallituksissa – riittääkö monipuolisuus? 

Yllättäen kyselytutkimus kumoaa ennakkoluulon. Ajatus siitä, että ulkopuoliset jäsenet toisivat hallituksiin liike-elämän logiikan yliopistojen akateemisten arvojen kustannuksella, ei saanut vahvistusta Pekkolan ryhmän aineistosta.

– Tiedemaailman ulkopuoliset jäsenet arvostavat yhtä lailla tutkimuksen ja opetuksen vapautta ja korkeaa laatua. Heille on tulostemme mukaan tärkeää myös opiskelijoiden hyvä valmistuminen ja työllistyminen, Pekkola havainnollistaa. 

Tutkimuksen perusteella hallituksen jäsenet omaksuvat pitkälti yliopistojen perusarvot, ja jäsenten näkemyksissä on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Myös nais- ja miesjäsenten käsityksissä havaitut erot ovat pieniä.

– Hallitusjäsenet korostavat samoja ydinarvoja ja tehtäviä hallitustyössä sukupuolesta riippumatta, joskin naisjäsenet painottavat hieman useammin kestävän kehityksen näkökulmaa ja hallituksen kehittävää roolia, kertoo yliopisto-opettaja Marjukka Mikkonen, joka on perehtynyt sukupuolten tasa-arvoon hallinnossa. 

Eritaustaisten jäsenten välillä tutkijat havaitsevat vahvan konsensuksen ydintehtävistä ja periaatteista. 

– Toisaalta herää kysymys siitä, johtavatko yliopistoja vain tietyntyyppiset henkilöt samanlaisella ajatusmaailmalla, jolloin valta voi keskittyä ja erilaiset näkökulmat jäädä piiloon, Mikkonen pohtii.

Kenttä on vaativa, mutta hallituksilla on voimaa yhdistää 

Hallitusten toimintaympäristö on väistämättä monitahoinen ja vaativa, muistuttaa apulaisprofessori Pekkola. Toisinaan hallitustyössä joudutaan yhdistämään kilpailevia odotuksia.

– Hallitusten tulee yhtä aikaa vaalia yliopistojensa tieteellistä autonomiaa, vahvistaa niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja vastuullisuutta, ja silti ohjata yliopistoja tehokkaiksi ja kilpailukykyisiksi markkinaehtoisessa ympäristössä. Hallitusten pitää siis sovittaa yhteen akateeminen vapaus ja uudistumiskyky, Pekkola huomauttaa. 

Kyselyaineisto osoittaa, että hallitusten jäsenet ovat hyvin tietoisia jännitteestä ja pyrkivät toimimaan sen ratkaisijoina. Hallitukset haluavat esimerkiksi edistää aluekehitystä korkeakoulutuksen avulla, mutta samalla jäsenet miettivät akateemista vapautta.

Keskeiseksi ulkoiseksi paineeksi tutkijat nostavat opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjauksen ja tulosvaatimukset. Yliopistoilta odotetaan tarkkoja mittareita ja konkreettista vastinetta rahoille, mutta samalla niiden tulee säilyttää institutionaalinen autonomia.

Vaikka tavoitteiden kirjo on laaja, tutkijat korostavat hallituksia yhdistävänä voimana. 

– Yliopistojen hallitukset voivat yhdistää akateemiselle kulttuurille ominaisen keskustelun ja harkinnan sekä julkisen hallinnon vaatiman selkeän ohjausotteen. Hyvin toimiva hallitus yhdistää akateemisen päätöksenteon perinteen ja strategisen johtamisen, Mikkonen ja Pekkola summaavat.