Hyppää pääsisältöön
Ajassa

Tampereen yliopistoon 29 apurahaa Jenny ja Antti Wihurin rahastolta

Julkaistu 12.10.2026
Tampereen yliopisto
Ihmisiä ja tutkimustoimintaa kolmeen osaan jaetussa kuvassa.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi tänä vuonna ennätykselliset 17 miljoonaa euroa rahoitusta tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle. Tampereen yliopistoon tuli Wihurin rahastolta 29 apurahaa, joiden yhteissumma oli 1 141 000 euroa.

Wihurin rahasto ohjasi potistaan 63 % tieteen, 16 % taiteen ja 21 % yhteiskunnallisen toiminnan aloille apurahoina ja muuna tukena. 

Yleiseen apurahahakuun lähetettiin 6 473 hakemusta, joista noin 7 prosentille myönnettiin rahoitus.  

Tieteen puolella Wihurin rahasto tukee lukumääräisesti eniten uransa alussa olevien tutkijoiden työskentelyä. Tänä vuonna säätiö myönsi tieteen hankkeisiin 239 apurahaa, joista 182 on väitöskirjatutkimuksen rahoitukseen.

Tampereen yliopistossa apurahan sai 29 tutkijaa tai työryhmää. Yksittäinen apuraha vaihtelee arvoltaan 16 000 eurosta 88 000 euroon.

Suurimmat apurahat Tampereen yliopistossa saivat tällä kertaa Jaana Parviaisen, Anne Kosken ja Juho Rantalan yhteinen tutkimushanke ("Teknologiapolitiikan ideologiat") sekä Mikko Poutasen ja työryhmän tutkimus ("Paluu poliittiseen vieraantumiseen").

Lue lisää rahoitetuista hankkeista Wihurin rahaston sivuilta

Tampereen yliopistoon myönnetyt apurahat:

Diplomi-insinööri Kiia Arola 
väitöskirjatyöhön "Optical Reservoir Computing using Integrated Circular Multipass Cells". 

Yhteiskuntatieteiden maisteri Maisa Borg-Jokinen 
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Kun tiedosta tehdään tauti: infodemioiden poliittiset ulottuvuudet". 

Yhteiskuntatieteiden maisteri Ilari Ceder 
väitöskirjatyöhön "The power of purpose: a critical perspective on communication of organizational purpose". 

Filosofian maisteri Jussi Eerola
väitöskirjatyöhön "Suomalaisia riimuja? – Ruotsalaisen muinaisuuden rakentaminen Suomessa 1666–1721". 

Filosofian maisteri Frans Ek
väitöskirjatyöhön "Uusia molekyylibiologian tutkimusmenetelmiä syöpäkudoksen mekaanisten ominaisuuksien tutkimiseen ja uusien terapeuttisten kohteiden etsintään". 

Yhteiskuntatieteiden maisteri Nina Eklund Luukko 
väitöskirjatyöhön "Raunioille rakentuvat kuntademokratiat – Poliittinen luottamus, poliittinen kiinnittyminen ja kuntademokratian inkluusio sisällissodan jälkeen 1918–38 Tyrväällä ja Varkaudessa". 

Doctor of Philosophy Olga Garmash
tutkimukseen "Organic emissions at the interface of urban and remote air: A lab to discover unaccounted sources for atmospheric aerosols". 

Yhteiskuntatieteiden maisteri Roope Grönroos 
väitöskirjatyöhön "Mikä saa meidät vertailemaan itseämme toisiin? Eurooppalainen pitkittäistutkimus vertailumotivaatiota selittävistä psykososiaalisista tekijöistä". 

Filosofian maisteri Annaleena Haapasalo
väitöskirjatyöhön "Vaikuttamisen keinot suomenkielisissä huijausviesteissä ja syväväärennösvideoissa – forensinen lingvistinen analyysi verkkohuijausten kielestä". 

Tekniikan kaksoistohtori Jenni Kaipainen ja työryhmä 
tutkimukseen "Zooming out to cross-ecosystem alignment: How to develop business strategies for the circular economy across ecosystems". 

Diplomi-insinööri Ella Koivisto
väitöskirjatyöhön "Applications of Natural Language Processing in Proactive Supplier Performance Management". 

Terveystieteiden maisteri Katja Kuukka
väitöskirjatyöhön "Kansanterveyden ekologinen kilpajuoksu – terveyden edistäminen pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ilmastonmuutoksen ja muiden ekologisten kriisien aikana". 

Master Of Science Lev Leybov
väitöskirjatyöhön "Physics-Consistent Prediction of Nonlinear Dynamics in Complex Photonic Systems". 

Doctor of Science Prashanth Madhala
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Tracing Generative AI Adoption Trajectories: How can Finnish SMEs leverage Generative AI for Value Realization?". 

Master of Arts Silja-Maaria McNamara
väitöskirjatyöhön "Kehollinen suru - tanssi-liiketerapian vaikutukset leskeytyneiden minäkuvaan ja elämänlaatuun". 

Musiikin maisteri Heini Merkkiniemi 
väitöskirjatyöhön "Inklusiivinen strategiatyö elämystalouden ekosysteemeissä". 

Psykologian maisteri Eveliina Mykkänen
väitöskirjatyöhön "Äiti–vauva vuorovaikutussuhde hyvinvoivissa ja korkean riskin perheissä: Monimenetelmäinen uuden teknologian näkökulma". 

Filosofian tohtori Jaana Parviainen, yhteiskuntatieteiden tohtori Anne Koski ja filosofian maisteri Juho Rantala 
tutkimukseen "Teknologiapolitiikan ideologiat". 

Kauppatieteiden maisteri Marko Peltonen  
väitöskirjatyöhön "Monenkeskisen kaupankäynnin sääntely ja vaihtoehdot". 

Doctor of Philosophy Parinaz Poursafa
tutkimukseen "How our environment shapes biological aging: Urban and chemical exposome across the life course". 

Yhteiskuntatieteiden tohtori Mikko Poutanen ja työryhmä
tutkimushankkeeseen "Paluu poliittiseen vieraantumiseen: POLVI". 

Kasvatustieteen maisteri Miia Pylvänäinen 
väitöskirjatyöhön "Civilian Crisis Management, Context and Communication – Beyond Cultural Awareness and Thematic Knowledge". 

Kasvatustieteen maisteri Paula Silvén
väitöskirjatyöhön "Tuloksellisuusohjaus Suomen yliopistoissa - Ristiriidat, tutkimuksen vapaus ja vastarinta". 

Psykologian tohtori Anu Siren ja yhteiskuntatieteen tohtori Sara Sivonen
tutkimukseen "Ikääntymiseen ja vanhuuteen varautuminen henkilökohtaisena, sosiaalisena ja rakenteellisena ilmiönä" 

Masters in Computer Science Adas Slezas
väitöskirjatyöhön "Technology-Mediated Voice Alteration in Virtual Spaces: Technology Design Dimensions, Implications and Possibilities". 

Doctor of Science Matin Taheriruh
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "A Relational Perspective on Resilience, Antifragility, and Value Co-Creation in Business Networks". 

Yhteiskuntatieteiden tohtori Mikko Vesterinen 
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen Suomen aluepolitiikan tavoitteista ja ristiriidoista. 

Doctor of Philosophy Ana Claudia Vieites Mendes
väitöskirjatyöhön "All About Context: Large Language Models, Machine Translation and Mixed Reality". 

Filosofian maisteri Sini Väisänen
väitöskirjatyöhön "Suomalaisten kokemukset venäläisestä rakennetusta kulttuuriperinnöstä ja kaupunkitilan derussifikaatio sotien välisenä aikana". 

Yksityiset 29 apurahaa, yhteensä 1 141 000 euroa.