Syvätason uskomuksilla on väliä – kasvun ajattelutavasta apua opettajien ja oppilaiden tukemiseen

Moninaisuus suomalaisissa kouluissa lisääntyy, ja oppimistulosten erot kasvavat, mutta monet opettajat kokevat epävarmuutta valmiuksistaan työskennellä kulttuurisesti moninaisissa luokkahuoneissa. 

– Opettajakoulutukseen tarvitaan uusia näkökulmia, jotka tukevat opettajien valmiuksia toimia näissä konteksteissa, kertoo väitöskirjatutkija Meri Häärä Tampereen yliopistosta.

Hänen väitöstutkimuksensa osoitti, että kasvun ajattelutapa voi tarjota opettajankouluttajille sekä kouluille konkreettisen ja toiveikkaan suunnan opettajien ja kaikkien oppilaiden parempaan tukemiseen. Kasvun ajattelutapa on syvätason uskomus. Syvätason uskomukset ovat käsityksiä ja oletuksia, joita meillä kaikilla on maailmasta, ihmisistä ja itsestämme, usein tiedostamattamme. 

– Ne ovat kuin linssejä, joiden läpi katsomme maailmaa: ne ohjaavat päätöksiämme, toimintaamme ja sitä, miten tulkitsemme tilanteita, vaikka emme aina itse huomaa sitä, Häärä sanoo.

Hän kertoo, että opettajien kohdalla tällä on suuri merkitys, sillä uskomukset voivat vaikuttaa siihen, miten he näkevät oppilaidensa potentiaalin, millaisia odotuksia he asettavat ja miten he esimerkiksi reagoivat oppilaan kohtaamiin haasteisiin.

Kasvun ajattelutavan omaava ihminen uskoo, että harjoittelulla, tuella ja oikeilla olosuhteilla lähes kuka tahansa voi kehittyä.

– Usko siihen, että ihmiset ja ryhmät voivat kehittyä ja muuttua, luo pohjan myös yhdenvertaisuuden tavoittelulle: jos muutos on mahdollista, sen eteen kannattaa myös tehdä töitä, Häärä sanoo.

Opiskelijoiden orientaatiot muuttuivat vain vähän opiskelujen aikana

Tutkimus osoitti, että kasvun ajattelutavalla oli merkityksellinen yhteys opettajaopiskelijoiden uskomusten kehitykseen erityisesti kahdella alueella: sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen orientaatioon sekä innokkuuteen opettaa kulttuurillisesti moninaisia ryhmiä.

– Uskomukset ihmisryhmien muovautuvuudesta olivat yhteydessä näihin kehityssuuntiin pitkittäisanalyysissä, Häärä kertoo.

Ryhmätasolla muutokset olivat hyvin pieniä. Kun tutkijat syvensivät analyysia ja tarkastelivat muutoksia yksilötasolla, he kuitenkin havaitsivat, että opiskelijat, joilla oli vahvempi kasvun ajattelutapa opintojen alussa, kehittyivät enemmän juuri niillä alueila, jotka ovat keskeisiä moninaisten ryhmien opettamisessa: yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden orientaatioihin sekä positiivisiin asenteisiin opettaa moninaisia ryhmiä.

Häärä kertoo, että kasvun ajattelutapa ei siis välttämättä muutu opettajakoulutuksen aikana itsestään, mutta se saattaa vaikuttaa siihen, miten muut ammatilliset orientaatiot kehittyvät.

– Tulos siis herättää kysymyksen: mitä tapahtuisi, jos opettajankoulutus tietoisesti ja vahvasti tukisi kasvun ajattelutavan ja siihen liittyvän pedagogiikan kehittymistä koulutuksen aikana? Häärä kysyy.

Kasvun ajattelutapa tukee myös opettajien hyvinvointia

Häärä kertoo, että kasvun ajattelutavan tukeminen ei ole ainoastaan oppilaiden etu, vaan se on myös opettajien hyvinvoinnin kysymys.

Opettajien hyvinvointi ja oppilaiden saama tuki kulkevat käsi kädessä, ja opettajankoulutuksella on keskeinen rooli molempien vahvistamisessa.

– Opettajankoulutuksen tulee varmistaa, että opettajat siirtyvät työelämään itsevarmoina, valmiina ja sellaisella tunteella, että he pystyvät tukemaan kaikkia oppilaitaan, Häärä sanoo.

Hän kertoo, että verrattuna moniin muihin koulutuksellisiin interventioihin kasvun ajattelutavan tukeminen ei usein vaadi suuria resursseja. 

– Tämä tekee siitä erityisen kiinnostavan vaihtoehdon opettajankoulutuksen kehittämisen näkökulmasta: pienilläkin muutoksilla voisi olla merkityksellinen vaikutus, jos ne kohdistuvat syvätason uskomuksiin, jotka ohjaavat opettajan toimintaa luokkahuoneessa, Häärä sanoo.