Jalkautuva päihdetyö tavoittaa palveluja vaille jäävät ihmiset
Kun huumeiden käyttö ja huumekauppa muuttuvat, päihdetyölle tulee tarve tavoittaa ihmisiä heidän arkiympäristöissään.
Tampereen yliopiston sosiaalityön yliopistonlehtori Johanna Ranta tutki pimeään verkkoon, anonyymeihin pikaviestimiin ja julkisiin kaupunkiympäristöihin jalkautuvaa päihdetyötä. Haittoja vähentävä ja etsivä päihdetyö tapahtuu silloin internetin piilotetun osan ja pikaviestimien tunnistamattomuuden turvin paikoissa, jotka ovat niin kohtaamisen kuin nykyisen huumekaupan alustoja.
Ranta halusi tuottaa tietoa käytännöistä, joilla onnistutaan auttamaan palveluiden ulkopuolelle jääviä huumeita käyttäviä ihmisiä.
Tutkimustulokset osoittavat, että pimeässä verkossa ja kaupunkiympäristöissä onnistutaan tavoittamaan palveluiden ulkopuolella olevia huumeita käyttäviä ihmisiä eri elämäntilanteissa. Tutkija muistuttaa, ettei huumeita käyttävien ihmisten ole aina mahdollista hakeutua julkisten palveluiden fyysisiin tiloihin, jos ne kielivät heille huonoa kohtelua tai sen pelkoa.
– Kohtaamisen kynnystä voidaan madaltaa, kun etsivä huumetyö jalkautuu ympäristöihin, joissa ihmiset huumeita hankkivat ja käyttävät. Asiakkaiden tapaaminen siellä, missä he liikkuvat ja viettävät arkeaan, voi tuntua luontevammalta. Se lisää turvallisuutta vastaanottaa konkreettisiin asioihin apua ja kohdata päihdetyöntekijöitä, Ranta sanoo.
Jalkautumalla arkiympäristöihin onnistuttiin rakentamaan luottamusta myös silloin, kun ihminen ei luottanut palveluihin, yhteiskuntaan tai muuten koki, ettei mistään saa apua.
Käyttäjäksi leimaantuminen voi estää avun saannin
Laittomien huumeiden käyttö on lisääntynyt ja moninaistunut Suomessa. Opioidien ja amfetamiinien ongelmakäytön lisäksi huumetilanteessa näkyvät esimerkiksi muuntohuumeet kuten alfa-PVP (”peukku”). Kaikki ei ole riippuvuuskäyttöä, vaan huumeita käytetään myös satunnaisesti ja kokeiluluontoisesti.
Keskeisenä syynä on addiktioita tutkineen Rannan mukaan huumekaupan siirtyminen katukaupan ohella anonyymiin verkkoon, josta huumeet tavoittavat ihmisiä laajalti.
Syynä huumeita käyttävien ihmisten heikkoon tavoitettavuuteen sosiaali- ja terveyspalveluissa Ranta pitää pelkoa yhteiskunnallisesta leimaantumisesta. Jotkut karttavat tapaamisten huonoa kohtelua, mikä on näkynyt esimerkiksi käytöstä tivaamisena tai ”käyttäjäksi” leimaamisena.
– Osa palveluista edellyttää huumeiden käytön yksityiskohtaista seuraamista ja kirjaamista OmaKantaan. Silloin on riskinä, että ihminen tulee arvotetuksi ja määritetyksi pelkästään huumeiden käytön kautta, Ranta toteaa.
Moni pelkää seurauksia huumeiden käytön paljastumisesta. Asia huolettaa Rannan havaintojen perusteella esimerkiksi työssäkäyviä ja opiskelijoita, jotka silti ovat akuutissa avuntarpeessa huumeiden käytön haittojen vähentämiseksi. Suomessa huumausaineiden käyttö on säilynyt rikoksena vuoden 1972 lainsäädännöstä alkaen.
– Esimerkiksi työssäkäyvälle voi olla iso kynnys hakeutua julkisten palvelujen piiriin, kun käynnistä seuraa kirjauksia. Tarvittu apu voi jäädä kokonaan saamatta ja tilanne pahentua, tutkija sanoo.
Etsivä työote sitä vastoin takaa anonymiteetin, eikä keskustelua tarvitse avata kysymällä käytöstä. Keskustelu lähtee arjen kuulumisista ja tarpeista. Konkreettisesti myös saatetaan ihmisiä palveluihin – laboratorioon, Kela-käynnille, varatulle ajalle.
Kunnioittava vuorovaikutus parantaa kohtaamista
Rannan tutkimuksen keskiössä oli kohtaamisen paikkojen merkitykset. Hän keräsi aineistoa liikkuvan etnografian keinoin, ja se rakentui pimeän verkon ja kaduille jalkautuvan huumetyön kohtaamisista sekä työntekijöiden ja asiakkaiden haastatteluista. Ranta kirjoitti kenttäpäiväkirjaa hankkeen aikana jäsentääkseen havaintojaan.
Tulosten mukaan ihmisten omalla maaperällä toimiminen antoi heille tilaa osallistua keskusteluun päihdetyöntekijän kanssa.
Rannan tutkima kolmannen sektorin etsivä päihdetyö pyrkii vähentämään yksilöille ja yhteiskunnalle huumeidenkäytöstä koituvia haittoja. Keskeistä on kunnioittaa asiakkaan valinnanvapautta ja vaalia vuorovaikutusta. Asiakas saa vaikuttaa kohtaamispaikan valintaan.
Päätös avun vastaanottamisesta jää ihmisille itselleen. Ranta korostaa, että kunnioittava ja moralisoimaton vuorovaikutus helpottaa avun vastaanottamista. Moralisoiva kanta puolestaan lisää epäluottamusta ja saa jättäytymään palvelujen ulkopuolelle.
– Tutkimusteni valossa ihmiset pelkäävät joutuvansa moralisoinnin kohteeksi. Etsivässä työssä se onnistutaan asiakkaiden kokemusten mukaan välttämään. Siinä mielessä jalkautuva etsivä työ toteuttaa perusoikeutta saada apua ja huolenpitoa, Ranta toteaa.
Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
– Tulisi kiinnittää huomiota siihen, että avun hakeminen olisi helpompaa ja että ihmiset voisivat luottaa tukipalveluihin. Jalkautuva etsivä työ voisi olla keino lisätä luottamusta palvelujärjestelmään laajemminkin.
Ranta kritisoikin ajankohtaisia kolmannen sektorin järjestöjen avustusleikkauksia, jotka hankaloittavat työotteen yleistymistä ja toteuttamista tulevaisuudessa.
***
Lue lisää tutkimuksesta ja tutustu hankkeen loppuraportin tiivistelmään. Nelivuotista postdoc -tutkimusta 2021–2025 rahoitti Koneen Säätiö.
Kuva: Jonne RenvallJohanna Ranta
- Sosiaalityön yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa ja sosiaalityön dosentti Lapin yliopistossa.
- Tutkii sosiaalityön työkäytäntöjä ja vuorovaikutusta erityisesti huumeita käyttävien ihmisten palveluissa MARGI- ja TreAdd-tutkimusryhmissä.
- Tutkinut myös asunnottomuutta, asumissosiaalista työtä sekä aikuissosiaalityötä.
- Opettaa sosiaalityön perustutkinto-opetuksen opintojaksoilla, ohjaa sosiaalityön väitöskirjoja ja järjestää valtakunnallista Aikuissosiaalityön ja sosiaalisen kuntoutuksen erikoistumiskoulutusta.
- Koordinoi monitieteistä Addiktioseminaaria, jossa edistetään aihepiirin väitöskirjoja.
- Toimii puheenjohtajana Alkoholi-, huume- ja rahapelitutkimuksen seurassa.
