Hyppää pääsisältöön
Ajassa

TAMK juhli 30-vuotista taivaltaan lukuvuoden avajaisissa

Julkaistu 12.8.2026
Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMKin henkilöstöä juhlasalin katsomossa.
Kuva: Heini Pääkkönen
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) henkilöstö vietti lukuvuoden avajaisia 10.8.2026. Avajaisilla oli erityinen merkitys, sillä TAMK täyttää pyöreät 30 vuotta. Juhlassa katsottiin sekä menneeseen että tulevaan.

Rehtori ja toimitusjohtaja Mika Hannula kertoi avauspuheessaan, mitä TAMKissa ja sen toimintaympäristössä on meneillään. Suomalaisilta ammattikorkeakouluilta odotetaan paljon samalla, kun talous, turvallisuus ja teknologia muuttuvat. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 korostaa esimerkiksi nuorten koulutusasteen nostamista, kansainvälisyyden edistämistä sekä osaamisen muuttamista kilpailukyvyksi ja hyvinvoinniksi. Hannula vakuutti, että TAMKilla on erinomaiset mahdollisuudet vastata odotuksiin.  

TAMKin ja muiden ammattikorkeakoulujen toiminta vakinaistettiin vuonna 1996. 30 vuoden aikana ammattikorkeakoulut ovat käyneet läpi paljon muutoksia. Hannula nosti esiin erityisesti soveltavan tutkimuksen, joka on ammattikorkeakouluille nykyisin yhtä merkittävä tehtävä kuin kouluttaminen. 

Maailman muutokset lisäävät sivistyksen merkitystä. Hannula peräänkuulutti paitsi sydämen sivistystä myös kriittisen ajattelun taitoa. 

– Elämme aikaa, jossa tulevaisuus saattaa näyttää epäselvältä. Meillä ei ole varaa vetäytyä tarkkailemaan muutosta, vaan antaa osaamista ja rohkeutta toimia siinä.  

Hannula nimesi TAMKin vahvuudeksi toimintakulttuurin, jossa kaikki tekevät yhdessä. Sen voimin TAMK rakentaa entistä parempaa Suomea. 

Rehtori Mika Hannula pitää puhetta juhlasalin lavalla.
Rehtori Mika Hannula piti juhlan avauspuheen.
Kuva: Heini Pääkkönen

TAMK on ylittänyt odotukset 

Avajaisten juhlapuhujana oli kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen. Hän muisteli, että 30 vuoden aikana ammattikorkeakoulujen toimintaa on leimannut suuri kehittämis- ja uudistustyö. Uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen on vaatinut ammattikorkeakouluilta ennakkoluulottomuutta, uteliaisuutta ja rohkeutta. Suomi ei ole noussut koulutuksen huipulle sattumalta, vaan taustalla on määrätietoinen työ, jota jatketaan edelleen.  

TAMKin suuri vetovoima osoittaa, että nuoret tunnistavat TAMKin laadukkaan koulutuksen sekä Tampereen seudun mahdollisuudet.  

– 30 vuoden aikana TAMK ei ole vain täyttänyt tehtäväänsä, vaan myös ylittänyt sen. Sillä on merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus, Ikonen totesi. 

Vaikka alkuaikoinaan ammattikorkeakoulut eivät saaneet hyväksyntää helpolla, tänä päivänä ne ovat arvokas osa suomalaista koulutusjärjestelmää ja tutkimustoimintaa. Ikonen kannusti tamkilaisia jatkamaan eteenpäin kolme ajatusta mielessään: 

– Pidetään kiinni kunnianhimosta, rakennetaan yhdessä ja katsotaan rohkeasti eteenpäin. 

Ministeri Anna-Kaisa Ikonen pitää puhetta juhlasalin lavalla.
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen oli kutsuttu juhlapuhujaksi.
Kuva: Heini Pääkkönen

“TAMK ei koskaan lähde ihmisestä, vaikka ihminen lähtee TAMKista” 

Juhlassa esitettiin video, joka kertoi TAMKin 30-vuotisen tarinan. Videolla esiintyi niin entisiä kuin nykyisiä tamkilaisia, muun muassa Markku Lahtinen, joka toimi TAMKin rehtorina vuosina 1997–2020, sekä entinen koulutuksen vararehtori Päivi Karttunen. He muistelivat TAMKin ensiaskelia sekä ammattikorkeakoulukentällä tapahtuneita muutoksia vuosien varrella. TAMKin yhtenä vahvuutena läpi vuosikymmenien on ollut yhdessä tekeminen ja yhteen hiileen puhaltaminen. 

– TAMK ei koskaan lähde ihmisestä, vaikka ihminen lähtee TAMKista, Lahtinen kiteytti omat ajatuksensa vanhasta työpaikastaan. 

Seitsemän nuorta musiikkiteatteriopiskelijaa laulaa ja tanssii 50- ja 60-lukujen asuissa.
Musiikkiteatteriopiskelijat huipensivat avajaisjuhlan Aikamatka-esityksellään.
Kuva: Heini Pääkkönen

Avajaisjuhlan musiikista vastasivat TAMK Musiikin taiturit. Matti Skyttä lauloi kappaleen O sole mio Tuomas Turriagon säestämänä. Juhlan huipensi musiikkiteatteriopiskelijoiden riemukas Aikamatka-esitys, joka vei katsojat Pyynikin lavatansseihin 50- ja 60-luvuille.  

Avajaisjuhlan juontajina toimivat Anni Arola ja Henri Annala

TAMKin oman juhlasalin remontin vuoksi avajaiset järjestettiin Tampereen yliopiston keskustakampuksen juhlasalissa. 

TAMKin 30. juhlavuoden video lisätään tähän uutiseen pian.

Kirjoittaja: Emmi Suominen