

Iina Savolainen
Oma esittely
Iina Savolainen on yliopistotutkija Tampereen yliopistossa ja uusia teknologioita sosiaalipsykologisesta näkökulmasta tarkastelevan Emerging Technologies Lab tutkimuskeskuksen varajohtaja. Hänen tutkimuksensa tarkastelee teknologian ja käyttäytymisen risteyskohtia ja on keskittynyt erityisesti addiktioihin teknologian ja internetin kontekstissa. Savolaisen tutkimuskohteisiin kuuluu lisäksi työelämän ajankohtaiset ilmiöt, jotka limittyvät teknologian käyttöön ja hyvinvointiin. Hän on tutkinut mm. suomalaisten työntekijöiden koronapandemiasta aiheutuvaa ahdistusta, sosiaalista mediaa työelämässä sekä etätyötä ja luottamusta (etä)työyhteisössä. Savolainen on julkaissut yli 50 kansainvälistä tutkimusartikkelia vertaisarvioiduissa lehdissä. Hänellä on dosentuurin arvo, alana taloussosiologia, erityisesti digitaaliset ympäristöt ja addiktiotutkimus (Turun yliopisto 2025).
Tutkimustehtävien lisäksi Savolainen toimii Tampereen yliopistossa maisterivaiheen opiskelijoiden opettajana, keskittyen erityisesti tutkimusmenetelmiin.
Osaamisalueiden kuvaus
Tutkinnot
2020 Yhteiskuntatieteiden tohtori, Tampereen yliopisto, pääaine sosiaalipsykologia
2016 Psykologian maisteri, Tulane University
2015 Psykologian kandidaatti, Tulane University
Projektit
Tutkimuskohteet
Addiktiot, sosiaalinen media, teknologiat, Internet, työelämä
Tieteenalat
Sosiaalipsykologia, työelämän tutkimus
Tutkimusrahoitus
Uusimmat julkaisut
A four-wave longitudinal study on attitudes toward the use of AI in different domains—The self-determination theory and locus of control perspective
Cvetkovic, A., Savolainen, I., Koike, M. & Oksanen, A., kesäk. 2025, julkaisussa: Telematics and Informatics Reports. 18, 100220.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
A longitudinal study on the effects of materialism and mental health on gambling problems in Finland
Vuorinen, I., Hagfors, H., Savolainen, I. & Oksanen, A., 2025, julkaisussa: INTERNATIONAL GAMBLING STUDIES. 25, 2, s. 257-268Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Does being close to someone with gambling problems predict harm? An eight-wave longitudinal study
Hautamäki, S., Savolainen, I., Kauppila, E., Vuorinen, I., Hagfors, H. & Oksanen, A., marrask. 2025, julkaisussa: ADDICTIVE BEHAVIORS. 170, 108416.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Does cybercrime indicate serious offending behavior? A cross-national comparative analysis of cybercrime severity
Vepsäläinen, J., Kaakinen, M., Oksanen, A., Savolainen, I., Markina, A., Langeland, C. L., Meško, G., Kokoravec Povh, I. & Valdimarsdóttir, M., 29 toukok. 2025, AMCIS 2025 Proceedings. Americas Conference on Information Systems (AMCIS), 1717. (AMCIS 2025 Proceedings; Vuosikerta 37).Tutkimustuotos: Konferenssiartikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Individual and well-being factors associated with social chatbot usage: A six-country study
Latikka, R., Bergdahl, J., Savolainen, I., Celuch, M. & Oksanen, A., 29 lokak. 2025, (E-pub ahead of print) julkaisussa: JOURNAL OF SOCIAL AND PERSONAL RELATIONSHIPS. 02654075251392956.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Just a few more minutes: Longitudinal and cross-national perspectives on the role of online identity bubbles in addictive internet use
Savolainen, I., Brailovskaia, J., Sirola, A., Celuch, M. & Oksanen, A., huhtik. 2025, julkaisussa: Computers in Human Behavior. 165, 108555.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Lonely gamble: A longitudinal study of loneliness, gambling to escape and problem gambling
Hagfors, H., Kaakinen, M., Savolainen, I., Vepsäläinen, J. & Oksanen, A., 2025, (E-pub ahead of print) julkaisussa: Journal of Behavioral Addictions.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Pay to Play or Pay to Lose? The Impact of In-game Spending in Digital Games on Gambling Problems
Vuorinen, I., Savolainen, I. & Oksanen, A., 4 marrask. 2025, (E-pub ahead of print) julkaisussa: JOURNAL OF GAMBLING STUDIES.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Psychosocial factors behind addiction—a six-wave longitudinal comparison of at-risk gambling and drinking
Hautamäki, S., Savolainen, I., Kauppila, E., Sirola, A. & Oksanen, A., tammik. 2025, julkaisussa: Alcohol and Alcoholism. 60, 1, agae089.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Technological identity and basic psychological needs in the use of new technologies: A two-wave cross-national survey study
Heiskari, M., Celuch, M., Koivula, A., Savolainen, I. & Oksanen, A., lokak. 2025, julkaisussa: International Journal of Information Management. 84, 102926.Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu