Mitä on kestävyydenjälkeinen aika, väitöskirjatutkija ja kasvatusfilosofi Pasi Takkinen?
Väitöskirjatutkija Pasi Takkinen tutkii kestävyydenjälkeistä aikaa ja kulttuurin teknologiasuhdetta. Takkinen julkaisi keväällä 2025 ensimmäisen kattavan tieteidenvälisen ja kansainvälisen kirjallisuuskatsauksen kestävyydenjälkeisen ajan käsitteestä (post-sustainability).
Tutkimuksessaan Takkinen on tarkastellut eri tieteenalojen keskustelua siitä, onko kestävyyden käsite enää relevantti ja mitä kestävyydenjälkeinen aika voisi tarkoittaa.
Takkinen tutki 116 artikkelia, jotka on julkaistu vuosina 2000–2025.
Väitöskirjatutkija Pasi Takkinen, mitä on kestävyys ja miksi kestävyyden käsite on ongelmallinen?
Kestävyyden filosofia lähtee vuoden 1972 ympäristökirjallisuuden klassikosta, Kasvun rajat -raportista, jossa todetaan, että kasvutrendit johtavat vaarallisiin ja peruuttamattomiin kehityskulkuihin. Kestävyyden eräs varhainen muotoilu on, että ei eletä tulevien sukupolvien kustannuksella.
Nykyään kestävyyteen viitataan useammin planetaarisilla rajoilla tai muilla käsitteillä, joissa kestävyys määrittyy kestävyysongelmien kautta. Niin toimii myös polykriisin viittaus, jolla kuvataan tilannetta, jossa kehkeytyy samaan aikaan useita kriisejä, jotka vahvistavat toisiaan. Monella alalla tutkijat puhuvat antroposeenin ajasta, jossa meidän ihmisten toiminta vaikuttaa maapallon prosesseihin ja tämä toiminta saa aikaan esimerkiksi ympäristökriisejä.
Kestävyyden yleiskäsitteen lisäksi käytössä on runsaasti tarkentavia kestävyystermejä, kuten vaikkapa ekologinen kestävyys, jolla viitataan luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien säilyttämiseen.
Näkökulmia kestävyyden käsitteeseen on monia. Tutkijat käyttävät esimerkiksi ekologisen jälleenrakennuksen ajatusta – mitä kaikkea kestävyysmuutos edellyttäisi yhteiskunnallisesti? Degrowth-ajattelu puolestaan korostaa kestävyydessä sitä näkökulmaa, että aineen ja energian läpikierto taloudessa ja kulttuurissa pitäisi vähetä. Nykyään osa puhuu jo ekokriisivalmiudesta osana kestävyyttä. Tällöin osa ratkaisua pitää olla varautuminen pahimpaan.
Filosofisesti katsottuna kestävyys on kimppu käsitteitä ja yksittäisiä teemoja. Eikä kukaan ole kestävyyttä vastaan. Se on kuin merkitysten buffetti, josta voi valita minkä tahansa. Osalle se voi olla trendi tai symbolista pääomaa, esimerkiksi tarkoittaa sitä, että lajitellaan jätteet. Toisessa laidassa katsotaan, että kestävyyden epäonnistuminen uhkaa jo ihmiskunnan ja planeetan tulevaisuutta.
Kirjallisuuskatsauksessani tutkijat toteavat, että lähes mikä tahansa hanke tai politiikka voi olla ”kestävyyttä”, vaikka se olisi tutkijoiden mukaan osa ongelmaa. Tutkijat siis vaativat kestävyyspuheeseen enemmän selkeyttä ja velvoittavuutta.
Onko kestävyys enää saavutettavissa?
Emme ole vielä saavuttaneet kestävyyttä, se on selvä juttu. Vielä vaikkapa 40 vuotta sitten olisimme voineet kiertää monet ongelmat turvallisen etäisyyden päästä. Emme kuitenkaan tehneet tarvittavia toimenpiteitä, joten nyt olemme tulossa karikkoon, jossa tulee yllätyksiä, kolahduksia ja tarvitaan äkkikäännöksiä.
Julkisesti on varmasti välttämätöntä, että kestävyyden käsitteestä pidetään kiinni. Toisaalta tutkimukseni perusteella kirjallisuudessa ilmaistaan usein, että etenevät antroposeenin olosuhteet tekevät kestävyyden mahdottomaksi, ainakin ennakoitavana ja turvallisena tulevaisuusvisiona.
Koskaan ei voi sanoa, että peli on menetetty. Voimme kuitenkin miettiä, mikä on seuraavaksi paras mahdollinen tila.
Mitä on kestävyydenjälkeinen aika?
Useilla tieteenaloilla ilmennyt, tutkijoiden käyttämä käsite kestävyydenjälkeinen aika (post-sustainability) ilmentää tutkijoiden huolta ja epäilyä. Kestävyydenjälkeinen aika kuvaa sitä, että kestävyyden aika ei ole enää edessäpäin. Nyt elämme kestämättömyyden kanssa.
Tutkijat kuvaavat käsitteellä sitä, mistä olisi ryhdyttävä puhumaan, mutta se ei mahdu kestävyyden käsitteen sisään. Jatkuvuuden sijaan meillä onkin nyt epäjatkuvuutta, katkoksia, hyppäyksiä ja kolauksia.
Kestävyydenjälkeinen aika on nähdäkseni heikko signaali, joka voi auttaa ymmärtämään kestävyystieteiden haasteita, jos polykriisin ongelmat realisoituvat konkreettisemmin. Käsite voi siis olla merkki muutoksesta kestävyystutkimuksen eri aloilla.
Kestävyydenjälkeisen ajan käsite ei kuitenkaan ole denialistinen, vaan se kuvaa paremminkin sitä, että kestävyyden käsite ei ole enää hyödyllinen – se on vanhentunut eikä vastaa nykypäivän tilannekuvaa.
Artikkelikatsauksessasi kasvatustieteilijät ajattelevat, että kestävyys on epäonnistunut kasvatuksen kentällä. Miksi?
Artikkelikatsaukseni mukaan monet kestävyys- ja ympäristökasvattajat ovat turhautuneita ja tyytymättömiä. Ekokriisit ovat täällä, mutta mitä se muuttaa kasvatuksessa? Millaiseen todellisuuteen ja millaisilla valmiuksilla kasvatus valmistaa tulevia sukupolvia?
Kasvatuksessa yhteiskunta osoittaa, millaiseen tulevaisuuteen se on sitoutunut. Artikkelikatsauksessani tutkijat ajattelevat, että kasvattajien pitäisi alkaa puhua tulevaisuuteen valmistautumisesta.
Alkuperäinen artikkeli: Takkinen, P. (2025). Post-sustainability: A hermeneutic literature review. The Anthropocene Review, 0(0). DOI: 10.1177/20530196251339474
