Kestävä turvallisuus säilyttää luottamuksen yhteiskunnassa
Nykykeskustelussa turvallistamisella tarkoitetaan pyrkimystä oikeuttaa poikkeukselliset toimet kansallisen turvallisuuden nimissä. Kun kansainväliset konfliktit, maahanmuutto, ilmastonmuutos tai esimerkiksi pandemia kehystetään turvallisuuskysymykseksi, turvallistaminen voi johtaa demokraattisen päätöksenteon ohittamiseen sekä kansalaisoikeuksien ja tiedonsaannin rajoittamiseen. Turvallistaminen on myös poliittista tasoa laajempi, koko yhteiskuntaa ja sen kulttuuria koskettava ilmiö.
Syksyllä käynnistynyt tutkimushanke lähestyy turvallistamista kolmen suomalaista yhteiskuntaa kohdanneen kriisin kautta. Historiantutkijat Minna Harjula ja Heikki Kokko analysoivat, miten suomalaista demokratiaa on rakennettu tai rajattu kansallisen turvallisuuden ja väestöuhkien kehyksessä.
– Haluamme osoittaa, että demokratian, kansalaisoikeuksien ja tiedon saatavuuden edistäminen on tarjonnut kestävän ulospääsyn suomalaisen yhteiskunnan kriiseistä. Samalla tuotamme uuden tulkinnan suomalaisen yhteiskunnan demokratisoitumiskehityksestä 1850-luvulta lähtien, Harjula ja Kokko kertovat.
Tutkijat tarkastelevat turvallisuutta pitkäkestoisena, kestävän yhteiskuntarauhan ylläpitämisen prosessina. Harjula ja Kokko lähtevät siitä, että kestävässä turvallisuudessa yksilön ja yhteiskunnan välille tarvitaan osallisuutta ja luottamusta rakentava suhde.
Demokratia kehittyi aiemmissa kriiseissä
Tapaustutkimuksina ovat nälkävuosien väestökatastrofi 1800-luvulla, uhka väestön riittämättömästä määrästä ja heikentyvästä laadusta maailmansotien aikana sekä työikäisten sairastavuuteen ja ylikuolleisuuteen liittyvä kriisi 1960–1970-luvuilla.
Väestökatastrofi koettiin 1800-luvun Suomessa Euroopan vallankumousten, sisäisten levottomuuksien ja Krimin sodan kehyksessä. Silti kansalaisyhteiskuntaa ja varhaista paikallisdemokratiaa alettiin rakentaa vuosisadan toisella puoliskolla. Sisällissodan ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen väestöpolitiikka rakensi eriarvoisuutta ja lisäsi kansalaisten kahtiajakoa. Pakkokeinot onnistuttiin kuitenkin korvaamaan 1930-luvun lopulla toimilla, jotka rakensivat kuulumista, osallisuutta ja tasa-arvoa. 1960-luvulla sosiaalinen turvallisuus nostettiin kansallisen turvallisuuden ytimeen, vaikka ympärillä vaikuttivat kylmä sota ja talouskasvupaineet.
Kansallisen turvallisuuden menestystarinoiden rinnalla Harjula ja Kokko tuovat esiin turvallisuusratkaisut, jotka ovat rapauttaneet kuulumista, osallisuutta ja luottamusta tulevaisuuteen.
Ymmärrystä nykykeskusteluun ja tulevaisuuteen
Yhteiskuntahistoriallinen hanke osallistuu pitkän aikavälin tarkastelulla nykypäivän ilmiöiden käsittelyyn. Samalla tutkimus tuottaa ajattelutukea tulevaisuuteen.
– Arvioimme kansallisen turvallisuuden historiallisia kerrostumia ja pyrimme keskusteluihin nykyistä turvallistamista tutkivien hankkeiden kanssa. Näin historiantutkimus pääsee mukaan kehittämään turvallisuusvisiota, joka ylläpitää tulevaisuuden demokratiaa, tutkijat toteavat.
Tutkimushanketta esitellään Historiantutkimuksen päivillä 16–18.10. Jyväskylässä ja Sosiaalipolitiikan päivillä 23.–24.10. Helsingissä.
Harjulan ja Kokon yli kolmevuotinen hanke sai 279 600 euron rahoituksen Koneen Säätiön Turvallistaminen ja demokratia -teemahaussa, joka on osa Rapautuuko demokratia -ohjelmaa.
Teemahausta rahoitettiin hankkeita, jotka lisäävät ymmärrystä turvallistamisen vaikutuksesta yhteiskunnassa. Hankkeita yhdistää huoli turvallistamisen vaikutuksista demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioon.
Rahoitusta Koneen Säätiö myönsi kahdeksalle hankkeelle yhteensä 1,9 miljoonaa euroa.
Lisätietoa:
FT, dosentti Minna Harjula, minna.harjula [at] tuni.fi (minna[dot]harjula[at]tuni[dot]fi)
FT, dosentti Heikki Kokko, heikki.kokko [at] tuni.fi (heikki[dot]kokko[at]tuni[dot]fi)
Osallistava vai turvallistettu demokratia? Suomen demokratisoitumiskehitys 2020-luvun turvallistamispolitiikan vastakertomuksena
