Hyppää pääsisältöön

Digitaalisen liiketoiminnan osaajia tarvitaan – Virroilla alkaa tradenomikoulutus digitaalisesta liiketoiminnasta

Julkaistu 7.2.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Miina Kivela_TAMK
Verkkoliiketoiminnassa kiehtovaa on se, miten hyvin tehtyä digitaalista tuotetta, kuten esimerkiksi verkkokurssia tai e-kirjaa, voi myydä rajattomasti ilman lisäkustannuksia valmistuksesta, lehtori Miina Kivelä kertoo.
Tampereen ammattikorkeakoulu käynnistää Virroilla syksyllä 2022 liiketalouden AMK-tutkinto-ohjelman, jossa painopisteenä on digitaalinen liiketoiminta. Digitaalisen markkinoinnin lehtori Miina Kivelän mukaan osaaville tradenomeille on alalla kasvava tarve.

Virroilla alkava koulutus vastaa digitaalisen liiketoiminnan osaajien lisääntyneeseen kysyntään ja kouluttaa alalle uusia tekijöitä.  

– Verkkokauppa on kasvanut Suomessa tasaista tahtia. Helppokäyttöisten ja edullisten järjestelmien ja verkkokauppa-alustojen myötä osa-alue on tullut myös tavallisten pienyrittäjien resursseille mahdolliseksi, Miina Kivelä kertoo. 

Isoissa yrityksissä tehdään nyt isoja avauksia ja digitiimit kehittävät jatkuvasti uusia toimintatapoja sekä uudenlaista liiketoimintaa.  

– Digitaalinen liiketoiminta on verkostojen, alustojen ja teknologian yhteispeliä: kehittämistä, optimointia ja uusia avauksia, Kivelä selventää. 

Alkuun vaatii panostusta 

Menestyäkseen yrityksen ei ole enää mahdollista kokonaan jättäytyä digitaalisen maailman ulkopuolelle.

– Digitaaliset tuotteet ja palvelut ovat skaalautuvia ja ajasta sekä paikasta riippumattomia. Toimintojen automatisoiminen digitaalisten alustojen avulla poistaa virheiden mahdollisuuksia sekä vähentää henkilöstökustannuksia. Alustoilta saatavat tiedot auttavat kohdentamaan markkinointiviestejä juuri oikeille henkilöille. Oikein suunnitellut sisällöt auttavat asiakasta eteenpäin ostoprosessissaan. 

Hyvät digitaaliset sisällöt vähentävät Kivelän mukaan sekä painokustannuksia että kysymyksiin vastaamisen tarvetta. Hyvin versioidut sivut avaavat markkinat myös globaalisti. 

Koodausosaamista ei tarvita 

Koulutus etenee digitaalisen liiketoimintaosaamisen syventämiseen ja erityisesti verkkokaupan kehittämiseen eri näkökulmista. Opinnoissa perehdytään verkkoliiketoiminnan taloudellisiin menestystekijöihin, sen prosesseihin sekä digitaalisen markkinoinnin ja myynnin mahdollisuuksiin ja menetelmiin. Harjoittelua suoritetaan koko opintojen ajan verkkoliiketoimintaprojektin parissa työskennellen. Lisäksi opintoihin sisältyy opinnäytetyö. 

Opiskelijat saavat hyvät valmiudet digitaalisen liiketoiminnan parissa työskentelemiseen. He voivat työllistyä esimerkiksi digitaalisen markkinoinnin, verkkokaupan tai liiketoiminnan kehittämistehtäviin tai verkkokauppayrittäjäksi.  

Koulutus sopii Kivelän mielestä henkilöille, joille digitaalinen maailma tuntuu luontevalta ja mielenkiintoiselta työympäristöltä.  

– Pärjäämiseen ei tarvita koodaajavelhon taitoja vaan pääpaino on liiketoiminnan puolella, vaikka verkkokauppa-alustoja ja digitaalisia markkinointityökaluja päästäänkin käyttämään monipuolisesti. Opetus on pääosin verkossa, joten opiskelu vaatii hyvää draivia ja itsensä johtamisen taitoja, aikatauluttamisen jumppaa ja halua ryhmätyöskentelyyn.  

Tutkinnon voi tehdä työn ohessa. Monimuoto-opiskelussa kontaktipäiviä on muutamia kuukaudessa ja valtaosa suorittaa tutkinnon päivätyön rinnalla. Näiden kontaktipäivien lisäksi opiskeluun pitää varata aikaa joka viikko, koska lisäksi tehdään eri opintojaksoihin liittyviä tehtäviä.  

Verkkokaupalla hyvä tulevaisuus 

Kivelä on opettanut verkkoliiketoimintaan liittyviä opintojaksoja jo usean lukuvuoden ajan, ja aihe kiinnostaa häntä suuresti.

– Ajatelkaa, että on mahdollista myydä kenelle tahansa, minne päin maailmaa tahansa, milloin tahansa, tuotteita vaikka omalta kotisohvalta.  

.  

Kevään 2022 korkeakoulujen toisen yhteishaun hakuaika on 16.–30.3.2022. 

Tutustu tutkinto-ohjelmaan: Liiketalouden tutkinto-ohjelma, digitaalinen liiketoiminta, Virrat

Kuva: Renata Brito