A
Panu Raatikainen

Tiedeyhteisön vapaa sisäinen kritiikki takaa tutkimuksen luotettavuuden – ulkopuolisten pilkka vaientaa erityisesti ihmistieteiden tutkijoita ja heikentää tieteen vapautta

Tieteelle olemuksellista on sen sosiaalinen itseään korjaava mekanismi eli tutkijoiden jatkuvasti toinen toisiaan oikova keskinäinen kritiikki. Akateemisen maailman ulkopuoliset tahot eivät voi määritellä mikä on tiedettä, ja tämä koskee myös ihmistieteitä.

Suomessa on viime aikoina kuohunut toistuvasti tieteen ja tutkimusrahoituksen ympärillä. Joidenkin tahojen hyökkäävä arvostelu on kohdistunut erityisesti ihmistieteisiin. Kohut ovat levinneet sosiaalisesta mediasta myös perinteiseen mediaan ja suuren yleisön tietoisuuteen. Aiheeseen on otettu kantaa pääkirjoituksia myöten. Hyökkäävimmissä kannanotoissa on ykskantaan […]

A
Ylilauta.
Eliisa Vainikka

Ylilaudan verkkokeskusteluista heijastuu prekarisaation tunnemaisema

 Keväällä 2020 julkaistiin Yle Areenassa Sami Kieksin ohjaama dokumenttisarja Logged in, jossa seurattiin viiden syrjään jääneen nuoren miehen elämää. Dokumenttisarjassa esiintyvien nuorten aikuisten arki kuluu pääosin tietokoneella pelatessa ja yksin kotiinsa sulkeutuneena. Syrjäytyminen onkin nähty yhtenä keskeisenä suomalaisen yhteiskunnan huolena […]

P
Tiina Heikkilä

Cordelia Hess on religious and racistic stereotypes in past and present times

What is the difference between a racial or racist and a religious stereotype? Why the medieval history of antisemitism and racism is now relevant? Should we use the word ’racist’ only when discussing prejudices about race? Professor Cordelia Hess is […]

P
Tiina Heikkilä

Miten on mahdollista, että Bolsonaro pääsi valtaan?

Jair Bolsonaro oli kansainvälisesti tuntematon ennen valintaansa Brasilian presidentiksi. Nyt hän tarvitsee kykyä neuvotella, jotta pärjää monipuoluejärjestelmässä. Alusta kysyi kahdelta latinalaisen Amerikan tutkijalta, mitkä yhteiskunnalliset kehityskulut mahdollistivat Bolsonaron voiton. Alfredo Saad Filho on poliittisen taloustieteen professori Lontoon yliopiston School of […]

E
Rômulo Lima

Bolsonaro and the rise of Far-Right Neoliberalism in Brazil

One year ago, in November 2017, Jair Bolsonaro was no big reason to be concerned with. Michel Temer, the former vice-president of Dilma Rousseff who took over the presidency after her impeachment in 2016, was still unfolding a series of […]

N
Mikko Poutanen

Uutuuskirja avaa median suhdetta nationalistiseen oikeistopopulismiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa