”Yrittäjyyskasvatus on koulutuspoliittinen projekti, joka pyrkii hallitsemaan hyvän elämän aluetta teknistämällä ja formalisoimalla ihmisen potentiaalisia ja persoonallisia piirteitä.”
Alustus! Yrittäjyyskasvatus on aikamme yhteiskunta- ja koulutuspolitiikassa varsinainen taikasana. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n linjauksissa sitä on markkinoitu lääkkeenä niin Euroopan taloudellisen kehityksen alijäämään, kansallisen hyvinvoinnin vaalimiseen kuin sosiaalisen yhteenkuuluvuuden turvaamiseen (VK, 2003).
Kansalliseen koulutuspolitiikkaan sitä on lobattu välineenä, jolla vastataan yhteiskunnan ja markkinoiden välttämättömään ja jatkuvaan muutokseen (YKS, 2009). Vuoden 2004 opetussuunnitelmauudistuksessa yrittäjyyskasvatus tuotiin osaksi kaikkia kouluasteita, sekä näkyväksi osaksi kaikkea koulun toimintakulttuuria – siitä tuli tehdä ”ilma jota koulun käytävillä hengitetään”.
Jotta yrittäjyyskasvatusta kyetään analysoimaan kaikessa laajuudessaan, on ymmärrettävä, ettei se ole vain yksi erillinen oppiaine tai aihekokonaisuus koulun sisällä, vaan osa laajempaa koulutus- ja talouspoliittista murrosta, jonka myötä prekaaria työvoimaa koulutetaan vaihteleville ja epävarmoille työmarkkinoille. Nykyisessä kapitalismin vaiheessa yrittäjyyskasvatus on ennen kaikkea sisäisen yrittäjyyden, joustavuuden ja niin kutsuttujen ”hyvien käytäntöjen” tuottamista (Vähämäki 2009, 141–159), jotka pyrkivät löytämään eräänlaisia formaaleja kriteerejä tai yhteisiä tapoja ihmisten persoonallisista kyvyistä.
Sisäiseen yrittäjyyteen kasvattamalla ihmisestä pyritään muokkaamaan mihin tahansa sopeutuva ja jo ennalta hallittu hahmo, jonka potentiaaliset kyvyt ovat valmiustilassa suhteessa jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön. Tästä syystä yrittäjyyskasvatuksen – kuten koko nykykapitalismin – analyyseissä on palattava myös kysymykseen siitä, mitä ihminen on ja kuinka häntä voidaan muokata?
Ihmisen luonteesta ja sen muokattavuudesta
Kaikissa kasvatuksen teorioissa ja käytännöissä, kuten myös koulutuspoliittisissa reformeissa joudutaan ainakin välillisesti ottamaan kantaa kysymykseen ihmisen luonteesta. Toisin sanoen kysymykset siitä mitä ihminen on, mihin hän kykenee tai millaiseksi hänen tulee kasvaa, ovat aina kasvatuksen ja koulutuksen taustalla.
Kysymystä ihmisen luonteesta on kasvatuksen historiassa lähestytty eri tavoin. Vielä pitkälle 1900-luvun puoliväliin kasvatuksen perusta oli kuri, joka pyrki taivuttamaan ihmisen eläimellisen luonnon kohti siveellistä vapautta. Kristinuskon perinteelle tämä perusta oli perisynti ja sen pois kitkeminen. Behaviorismille ja koko kokeelliselle kasvatustieteelle ihminen näyttäytyi täysin muokattavana ja hallinnoitavana, mutta kuitenkin omalakisesti kehittyvänä yksilönä, eräänlaisena paljaana elämänä. Jean-Jacques Rousseaulle lapsi oli luonnostaan hyvä ja niin edelleen.
On totta, että ihmisen luonne on välttämättä historiallinen ja materiaalisiin edellytyksiinsä sidottu. Tästä syystä useat antropologiseen humanismiin tai vulgaarifenomenologiaan sidotut tulkinnat ihmisen – perimmäisestä – luonnosta vaikuttavat usein naiiveilta korostaessaan ihmisen erityisyyttä suhteessa luontoon tai eläimeen. Ja vaikka on niin, ettei ihmiselämän käyttäytymistä ja muotoja ole koskaan määrännyt mikään erityinen biologinen kutsumus eikä mikään välttämättömyys, on silti jotain mitä ihminen on: ihmisellä on kyky tuntea oma potentiaalisuutensa ja siksi hän on auttamattomasti sidottu hyvään elämään ja etiikkaan, kuten Giorgio Agamben (2005) on kirjoittanut.
Nykykapitalismissa tästä potentiaalisuudesta, ja siis myös hyvän elämän tai etiikan sfääristä käydään poliittista kamppailua. Yrittäjyyskasvatus on koulutuspoliittinen projekti, joka pyrkii hallitsemaan tätä aluetta teknistämällä ja formalisoimalla ihmisen potentiaalisia ja persoonallisia piirteitä. Keskeistä on, että nämä piirteet ovat pitkään kuuluneet aikaan ennen tuotantoa ja aikaan sen jälkeen. Ne ovat toisin sanoen muodostaneet – ainakin jossain määrin – autonomisen alueen, jossa ihmisen persoonallinen kehitys muodostuu. Nyt tämä alue on uusien koulutuspoliittisten reformien, kuten yrittäjyyskasvatuksen hallinnan ja organisoinnin kohteena sellaisenaan.
Potentiaalisuuden aitaaminen ja mielivalta
Ihmiselle tyypillinen potentiaalisuus tarkoittaa kykyä ottaa etäisyyttä välittömiin signaaleihin. Se on ihmisen mahdollisuutta, tai itsepäisyyttä rakentaa ympäröivää maailmaa, olla välillisessä suhteessa siihen ja kykyä kieltäytyä kaikesta välittömästi annetusta. Potentiaalisuus on siis myös ihmisen plastisuutta tai joustavuutta suhteessa ympäröiviin ärsykkeisiin. Joustavuus taas on jotain mitä nykykapitalismi tarvitsee par excellence.
Joustavuudella tai potentiaalisuudella voidaan viitata nykykapitalismissa kahtaalle. Toisaalta työntekijän on oltava joustava suhteessa omiin työehtoihinsa. Tästä esimerkkinä niin kutsutut nollasopimukset, joilla tarkoitetaan, että työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota töitä nollaa tuntia enempää; työntekijä taas on potentiaalisesti aina töissä. Yhtäältä ihmisen potentiaalisista kyvyistä, joita myös sisäisen yrittäjyyden luonteenpiirreluetteloissa korostetaan (sopeutumiskyky, aktiivisuus, itsensä johtaminen, uteliaisuus ja niin edelleen), on tullut elintärkeitä innovaatiovetoisessa tietotaloudessa.
Sisäiselle yrittäjyydelle määritellyt yleiset kyvyt (ks. YKS 2009; YLT 2004) ovat tärkeässä asemassa myös tuotannon organisoimisessa. Ollakseen tuottava, ihmisen on yhä useammin oltava vuorovaikutuskykyinen, kykenevä omaksumaan tilanne kuin tilanne, kommunikoimaan työtään muille, olemaan valmis luopumaan vanhasta ja niin edelleen. Kaikissa näissä kyvyissä on kyse mahdollisesta, siis sellaisen hallinnasta ja organisoimisesta jota ei vielä ole.
Toisaalta myös itse potentiaalisuudesta, siis kyvystä vakuuttaa toinen ihminen siitä, että kykenee tähän tai tuohon asiaan – ja oikeastaan kaikkeen, on olennaista ihmisen työmarkkina-arvon kannalta. (ks. Mäkinen 2013) Tässä mielessä potentiaalisuus tarkoittaa jotakuinkin samaa kuin se tarkoittaa Agambenille, kykyä pidättäytyä omasta aktualisoitumisestaan. Näyttää kuitenkin siltä, että tämä kyky on nykykapitalismissa kääntynyt ylösalaisin ja saanut eräänlaisen vääristyneen muodon, jonka myötä ihminen ei kykene näkemään omia rajojaan. Ja mikä olisikaan nykykapitalismille ongelmallisempaa, kun ihminen joka tuntee rajansa, vapautensa?
Kuinka tätä epävarmaa, mahdollisen ja satunnaisen aluetta voidaan hallita? Kuinka ihminen ja hänelle tyypillinen potentiaalinen luonne asetetaan passiiviseen valmiustilaan? Kuinka kyvystä tehdä lähes mitä tahansa, tulee tarvetta tehdä edes jotain? Mielivalta ja yrittäjyyskasvatus tarjoavat tärkeitä vastauksia näihin kysymyksiin.
Kuten Akseli Virtanen (2006, 257–260 ) on korostanut, mielivallassa ei ole kyse hallinnasta, joka pyrkii tarttumaan tiettyihin tekoihin tietyssä tilassa tai ajassa, vaan ihmisen mahdollisten kykyjen kontrolloinnista, eräänlaisesta organisoinnin organisoimisesta. Toisin kuin yksittäiseen anatomiseen ihmiseen kohdistuva kuri tai kokonaisten väestöjen hyvinvointiin keskittyvä biopolitiikka, jotka saivat vielä oikeutuksensa jostain, mielivalta toimii eräänlaisessa laittomuuden tilassa, vailla mieltä. Sen – kuten myös yrittäjyyskasvatuksen – tavoitteena on puuttua ihmisenä olemisen yleisiin ehtoihin ja niiden tietynlaiseen organisointiin.
Yrittäjyyskasvatuksen osalta mielivaltaa voidaan tarkastella kahtaalta. Yhtäältä se on hallintaa, joka kohdistuu ihmisen ”mielen elämään”, ihmisen henkiseen, kognitiiviseen ja affektiiviseen kapasiteettiin ja sen kultivointiin. Tästä syystä useissa yrittäjyyskasvatukseen liittyvissä linjauksissa puhutaan oikeanlaisesta ajatteluntavasta, ”mindshiftistä”, asenteesta, eetoksesta ja niin edelleen.
Toisaalta taas mielivalta tarkoittaa kasvatuksen poliittisen ja eettisen luonteen neutralisointia. Yrittäjyyskasvatuksen osalta tämä näkyy kasvatuksen luonteen korostamisena eräänlaisena passiivisaggressiivisena reagointina suhteessa yhteiskunnan ja markkinoiden välttämättömään muutokseen. Tämä puolestaan ikään kuin kääntää kasvatuksen luonteen ylösalaisin ja tekee siitä mitä tahansa, mikä toimii suhteessa muuttuvien markkinoiden tarpeisiin. Sen myötä kasvatuksesta tulee hallintaa ilman mitään siitä erillistä syytä tai päämäärää, siis pelkkää hallintaa.
Kirjallisuus:
Agamben, Giorgio (1995): Tuleva Yhteisö. Tampere: Gaudeamus
Mäkinen, Katariina (2013): Yksilöllinen potentiaali ja sukupuoli työelämävalmennuksessa. Sosiologia 2 / 2013
Virtanen, Akseli (2006): Biopoliittisen talouden kritiikki. Helsinki: Tutkijaliitto.
Vähämäki, Jussi (2009): Itsen alistus. Helsinki: Tutkijaliitto.
YKS = Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat (2009). Helsinki: Opetusministeriö.
YLT = Yrittäjyyskasvatuksen linjaukset ja toimenpideohjelma (2004). Helsinki: Opetusministeriö
