Hyppää pääsisältöön

Sirja Iso-Kungas: ”Röntgenhoitajan osaamisalue on valtavan laaja”

Julkaistu 2.1.2020
,
päivitetty 2.1.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
Sirja Iso-Kungas_opiskelijatarina
Sirja Iso-Kungas opiskeli röntgenhoitajaksi Seinäjoella TAMKin järjestämässä koulutuksessa. Iso-Kungas kertoo saaneensa koulutuksesta hyvät eväät työelämään. Hän kiittää opintojen onnistumisesta erityisesti hyvää ryhmänvetäjää.

Kuka olet?
 

Olen reipas ja liikunnallinen säteilynkäytön ammattilainen Etelä-Pohjanmaalta. Työskentelen Seinäjoen keskussairaalan röntgenissä moninaisissa vastuutehtävissä sekä päivystävänä röntgenhoitajana kolmivuorotyössä.

 

Mistä sait kipinän hakea opiskelemaan röntgenhoitajaksi?
 

Olen aiemmalta koulutukseltani sosionomi (AMK), mutta väsähdin sen alan työtehtäviin ja aloin miettiä, millaista työtä oikeasti haluaisin tehdä. Samoihin aikoihin Seinäjoella oli alkamassa röntgenhoitajakoulutus, jonka Tampereen ammattikorkeakoulu järjesti.

Otin selvää röntgenhoitajan työstä ja osallistuin koulutuksen esittelytilaisuuteen. Ammatti kuulosti hyvin mielenkiintoiselta ja monipuoliselta, joten hain koulutukseen ja kävin pääsykokeissa.

 

Millaista opiskelu oli?



Luulin tietäväni jotain röntgenhoitajan työstä, kun hain opiskelemaan, mutta mitä pidemmälle opinnot etenivät, sitä vähemmän huomasin tietäväni. Röntgenhoitajan osaamisalue on valtavan laaja! Lukemista ja tehtäviä oli paljon ja harjoittelujaksoja ympäri Suomea eri kuvantamismenetelmissä.

Parasta oli päästä näkemään monipuolisesti eri kuvantamiskäytäntöjä ja tutustua mahdollisiin tuleviin kollegoihin. Haastavinta puolestaan olivat toisinaan pitkät koulupäivät Tampereella ja lukuisat tentit ja kirjalliset työt. 

 

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?
 

Yksityiselämän puolella haaveita on toki enemmänkin, mutta työelämässä toivon, että pysyn hyvässä työkunnossa mahdollisimman pitkään. Vuonna 2020 aloitan Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon, josta toivon saavani lisää innostusta ja välineitä oman työn kehittämiseen.

 

Mitä haluat sanoa niille, jotka miettivät hakemista juuri tähän koulutukseen?
 

Meillä oli aivan loistava ja ammattitaitoinen ryhmänvetäjä Seinäjoelta, Katriina Kuhalampi, joka vaikutti paljon opiskelujemme onnistumiseen. Koen, että sain koulutuksen kautta hyvät ja monipuoliset eväät työelämään.

Koulutus oli vaativa, mutta toisaalta röntgenhoitajan ammatti vaatii laajaa osaamista ja jatkuvaa uusien asioiden omaksumista. Jos haluat opiskella röntgenhoitajaksi, Seinäjoella järjestettävä röntgenhoitajan koulutus on siihen hyvä mahdollisuus.

Tutustu koulutukseen: Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelma, Seinäjoki