Hyppää pääsisältöön

Niina Pekkarinen: Kiinnostukseni sote-alan tiedonhallintaa kohden kasvoi YAMK-opintojen aikana

Julkaistu 30.1.2023
,
päivitetty 31.1.2023
Tampereen ammattikorkeakoulu
Niina Pekkarinen_opiskelijatarina
Niina Pekkarinen opiskelee TAMKissa sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen ylempää AMK-tutkintoa. Röntgenhoitajaksi alun perin valmistunut Pekkarinen kiinnostui koulutuksesta, koska halusi edetä urallaan ja laajentaa osaamistaan.

Kuka olet?

Olen 26-vuotias muutama vuosi sitten riihimäkeläistynyt kuopiolainen. Olen YAMK-opiskelija, ammatilliselta identiteetiltä varmaan vielä enemmän röntgenhoitaja kuin sovellusasiantuntija. Työpaikan ja työnkuvan totaalinen vaihto aiheutti erityisesti alussa pientä identiteettikriisiä, vaikka olen pitänyt työstäni alusta asti.

Millainen työhistoria sinulla on?

Valmistuin vuonna 2018 röntgenhoitajaksi. Aloitin työskentelyn pääasiassa ultraäänitutkimuksissa avustaen noin puoli vuotta ennen valmistumistani. Valmistumisesta viime talveen asti työskentelin yksityisellä puolella pääasiassa mammografiaseulonnan parissa. Nyt kesään asti työskentelin isotooppilääketieteen yksikössä julkisella puolella, jossa viihdyin hyvin. Halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta ja hain sovellusasiantuntijaksi erään potilastietojärjestelmän tuottajalle, jossa olen työskennellyt heinäkuusta alkaen. 

Millaista opiskelu on ollut?

Olen työskennellyt opiskelun ohessa sataprosenttisesti, ja opiskelun ja työn yhdistäminen on ollut melko raskasta. Koen opiskelun auttaneen minua laajentamaan osaamistani röntgenhoitajuuden näkökulman ulkopuolelle, mikä hyödyttää minua paljon nykyisessä työssäni.

Valitsin ensimmäiseksi hakukohteekseni asiakaslähtöisen kehittämisen, koska halusin päästä koulutuksen myötä vaikuttamaan enemmän siihen, miten palveluita kehitetään.

Mistä teet opinnäytetyösi?

Teemme opinnäytetyön parityönä. Se käsittelee virtuaalisen luonnon hyödyntämismahdollisuuksia työaikana virkistymisessä ja palautumisessa erityisesti hoitotyön työhyvinvoinnin näkökulmasta. Tarkoituksenani on valmistua keväällä 2023. Opinnäytetyön toteutus on vielä kesken ja yksi kurssitehtävä pitää vielä palauttaa.

Kenelle suosittelet sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-opintoja?

Suosittelisin koulutusta kaikille, jotka haluavat laajentaa osaamistaan sote-alalla ja ovat kiinnostuneita kehittämis- tai johtamistehtävistä. Olin ryhmämme ainut röntgenhoitaja ja jouduin usein mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta koen että koulutus on laajentanut tietämystäni sote-alasta röntgenhoitajuuden ulkopuolelle. Se hyödyttää minua nykyisessä työssäni ja varmasti myös tulevaisuudessa.