Hyppää pääsisältöön

Jaana Kurko näkee työn oppimisen paikkana

Julkaistu 14.2.2020
,
päivitetty 17.2.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
”Ihminen ei ole ikinä valmis, vaan oppii aina uutta” -iskulause ohjaa lähihoitajasta sosionomiksi opiskelevan Jaana Kurkon jatkuvan oppimisen polkua. Hän ei erottele työtä ja oppimista, vaan oppii erityisesti työtä tekemällä: hänelle erinomaisia oppimistilanteita ovat esimerkiksi haastavat tilanteet työssä.

Tuntuu, että ennen työ oli suorittamista. Nykyään näen tilanteet oppimisen paikkoina. Uskallan sanoittaa asioita ja saan ääneni kuuluviin paremmin myös työkavereille. Olen tosi ylpeä itsestäni, kun analysoin aktiivisesti, mitä voin oppia ja miten voin toimia jatkossakin entistä paremmin. Oma asenteeni on muuttunut, Jaana kiteyttää.

Lisäopinnot eivät sopineet Jaanan perhearkeen vielä vuonna 2006, kun hän valmistui lähihoitajaksi Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksesta. Hän haki määrätietoisesti kokemusta erilaisista työyhteisöistä ja tutustui erilaisiin pedagogiikkoihin mm. erityislasten parissa, englantilaisessa päiväkodissa, eskarissa sekä Montessori-päiväkodissa.

Jaana keksi yhdistää rakkaat harrastuksensa - piirtämisen ja musiikin - työpaikan projektikuvioihin. Hän on muun muassa kuvittanut opetusmateriaaleja sekä tehnyt sadutusta, musiikkimaalausta ja tunnekasvatusta. Itsenäinen opiskelu musiikin ja kuvittamisen hyödyistä osana lasten kasvatusta on laajentanut Jaanan osaamispalettia entisestään.

Olen oppinut kanavoimaan energiaani oikeisiin asioihin, ja olen hyvä organisoija. Nykyiset pitkät työmatkani hyödynnän intensiivisesti opintoihin ja kuuntelen inspiroivia motivaatiopuhujia. Paletti pysyy hyvin kasassa ja voimaannun, kun keskityn henkiseen hyvinvointiin ja positiiviseen ajatteluun, tuumii Jaana.

Jaanan urapolku on muotoutunut matkan edetessä. Tänä syksynä Tampereen ammattikorkeakoulussa lähihoitajasta sosionomiksi alkaneet opinnot ovat vahvistaneet tulevia työnäkymiä. Hänelle erityisen tärkeää on se, että oma arvomaailma ja etiikka ovat täysin linjassa tulevan työkentän kanssa. Jaana kaipaa haasteita, ja nyt hän tietää mikä hänestä tulee isona.

Minun on aina ollut helppoa lähestyä lapsia ja perheitä. Olen jo pienestä asti hoitanut lapsia ja nauttinut siitä: luottamus lapsiin rakentuu hetkessä ja olen aidosti läsnä kohdatessani ihmisiä. Nykyään saan paljon vastuuta myös työyhteisössä ja haluan aidosti rakentaa tasa-arvoista ja toisia kunnioittavaa kulttuuria, tiivistää Jaana.

Jaana kannustaa jatkuvaan henkilökohtaiseen kasvuun ja itsensä kehittämiseen. Opinnoissa ammatillinen identiteetti vahvistuu ja rohkeus hakea uusia työmahdollisuuksia kasvaa. Seuraavaksi Jaana kokeilee siipiään oman lapsiryhmän sijaisopettajana. Opettajan pedagogiset opinnot ja ylempi amk, kertoo Jaana itsevarmana tulevista suunnitelmistaan.

Jaanan terveiset oppimisen edistäjille ja osaamisen kehittäjille:

  1. Jokaisen henkilökohtainen osaaminen monipuolisesti esiin - mahdollisuus toteuttaa itseään jo opintojen aikana
  2. Hierarkkisen opettaja-oppilas -ajattelun häivyttäminen - jokainen voi oppia toiselta jotakin uutta
  3. Oman suunnan tukemiseen lisää vahvistusta ja kannustusta - enemmän keskustelua ja yksilöllistä tukea

Jaana Kurko, 35

  • Lähihoitaja, Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Kalkunvuoren päiväkoti
  • Opiskelee Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) varhaiskasvatuksen sosionomiksi työn ohessa 
  • Haluaa kasvaa sosiaalialan asiantuntijaksi ja tuottaa yhteiskunnassa hyvinvointia lasten ja perheiden arkeen
  • Ajankohtaista omassa oppimisessa: positiivisen pedagogiikan uusimmat näkymät

Lue lisää jatkuvan oppimisen kehittymisestä korkeakouluyhteisösämme!

 

Kirjoittaja: Kirsi Hanhisalo
Kuva: Jaakko Saarilampi