
WorkWell-hanke tähtää työelämän käytäntölähtöiseen, laaja-alaiseen uudistamiseen kohti kestävän työelämän mallia. Hankkeessa hyvinvointi ja tuloksellisuus työssä nähdään yhteennivoutuvana tavoitteena, jonka saavuttamiseen vaikuttavia tekijöitä pitää ymmärtää aiempaa syvällisemmin ja johon tähtääviä käytäntöjä kehitetään rohkeasti.
Hanke keskittyy ajankohtaiseen haasteeseen digitalisaation läpäisemässä monipaikkaisessa asiantuntijatyössä. WorkWell-hankkeen tulokset auttavat suomalaisia yrityksiä
- kehittämään työnteon käytäntöjään ja rakenteitaan mahdollistaen työn imun ja tuottavuuden ja edelleen yritysten suorituskyvyn ja kasvun
- luomaan sellaisia työjärjestelyjä, joiden myötä työhyvinvointi ja työkyky on mahdollista pitkällä jänteellä työuran loppuun asti
- tukemaan konkreettisesti digitalisaatiosta ja monipaikkaisesta työstä ponnistavaa kilpailukykyä, mikä luo arvoa suomalaisille yrityksille globaalisti.
WorkWell-hanke on monitieteinen ja nojaa johtaviin osaajiin työelämän, työpsykologian sekä talouden ja suorituskyvyn johtamisen saralla (Work Research Centre (WRC) ja Cost Management Center (CMC) tutkimusryhmät ja kansainvälinen verkosto). Hankkeeseen on valittu kuusi edelläkävijäyritystä kehittämään kestävää, hyvinvointia luovaa työelämää.









Tutkimusrahoitus
Koordinoiva organisaatio
Yhteyshenkilöt
Anne Mäkikangas
professori
Anne MäkikangasTeemu Laine
professori, Teollisuustalous (palvelutoiminnan ja sen suorituskyvyn johtaminen)
Teemu Laine

