Hyppää pääsisältöön

VOITTO – Valmistavasta perusopetukseen siirtyvän oppilaan integraatio ja tukeminen

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.12.2023–31.8.2025

VOITTO on Opetus- ja kulttuuriministeriön (2023–2025) rahoittama tutkimushanke, jossa selvitämme Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen konsortiona, miten vastasaapuneen oppilaan integroitumista osaksi kouluyhteisöä voidaan tukea kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksen toteuttavat maahanmuuttotaustaisten oppilaiden integroitumiseen ja kouluun kiinnittymiseen sekä monikielisten koulujen opetusjärjestelyihin erikoistuneet tutkijat yhdessä tutkimukseen osallistuvien yläkoulujen kanssa.

Tutkimme, millaiset kielellisen tuen mallit tukevat oppilaan siirtymistä valmistavasta opetuksesta vuosiluokille 7–9. Lisäksi meitä kiinnostaa, millainen koulujen toiminta- ja johtamiskulttuuri tukee maahanmuuttajaoppilaiden integraatiota. Kehitämme hankkeessa pedagogisen arviointityövälineen, jonka tarkoitus on tukea sujuvaa siirtymää valmistavasta opetuksesta perusopetukseen. Jaamme työvälineen Suomen kouluille opetuksen ja arvioinnin tueksi.

Toteutamme VOITTO-tutkimuksen monimenetelmällisesti. Seuraamme opetuskielen, tiedonalojen kielten ja opetustaitojen kehittymistä ja kouluun kiinnittymistä pitkittäisesti. Lisäksi teemme osassa tutkimukseen osallistuvista kouluista toimintatutkimusta, jossa huomio on opettajien pedagogisissa käytännöissä, oppilaiden toiminnassa ja koulun toimintakulttuurissa.

Tutkimusrahoitus

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Koordinoiva organisaatio

Tampereen yliopisto ja Jyväskylän yliopisto

Projektiin kuuluvat henkilöt

Yhteistyötahot

Tampere:
Iida Kallio, väitöstutkija

Jyväskylä:
Mirja Tarnanen, professori
Eija Aalto, yliopistonlehtori
Karita Mård-Miettinen, professori
Mira Kalalahti, apulaisprofessori
Tuomo Virtanen, yliopistonlehtori
Elisa Repo, tutkijatohtori
Raisa Harju-Autti, yliopistonlehtori