Hyppää pääsisältöön

SMART ART - Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen

Tampereen ammattikorkeakoulu
1.11.2021–31.10.2023

Kehittää osaamista pilotoimalla monisektoraalinen koulutus ja rakentaa monisektoraalinen yhteistyömalli.

Tavoite ja tehtävät

SMART ART - Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen -hankkeessa tavoitteena on monisektoraalinen esittävien taiteiden digitaalisaation ja hybridituotantojen osaamisen kehittäminen kansainvälistyvässä ympäristössä. Hanke tähtää erityisesti pirkanmaalaisten toimijoiden osaamisen vahvistamiseen ja työllisyyden kehittämiseen siten, että kohderyhminä ovat sekä esittävien taiteiden osaajat että muutoksessa tarvittavien muiden alojen osaajat. Tavoitteena on valmistaa osaajia muuttuviin ja myös uusiin työnkuviin sekä lisätä palvelujen tuottamisen taloudellista kokonaisymmärrystä ja kyvykkyyttä monisektoraaliseen yhteistyöhön. Tavoiteltavaan osaamiseen kuuluvat myös kansainvälinen yhteistyö ja kestävä kehitys.

TULOKSET
- selvitys ja tarkennettu tietämys ja kansainvälinen vertailu esittävien taiteiden osaamistarpeista muuttuviin ja myös uusiin työnkuviin digitalisoituvassa toimintaympäristössä
- monisektoraalinen verkosto osaamisen kehittämisen tarpeiden ja ratkaisujen arviointiin ja kehittämiseen
- pilottikoulutus ja sen arviointi
- osaamisen monisektoraalinen kehittyminen digitalisaation, hybridituotantojen ja muilla hankkeen tavoitteissa ja toimenpiteissä mainituilla osaamisalueilla
- raportti ja kehitysehdotukset koulutukselle ja osaamisen kehittämiselle
- oppilaitosten ja yritysten yhteistyömalli ammattilaisten osaamisen kehittämisessä

Rahoituslähde

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014-2020

Partnerit

TAMPEREEN KORKEAKOULUSÄÄTIO SR (TAU)

Yhteyshenkilöt

Maaret Salminen
maaret.salminen [at] tuni.fi