Hyppää pääsisältöön
Projekti

Ensihoidon turvallisuus

Euroopan unionin osarahoittama
Tampereen ammattikorkeakoulu
Projektin kesto1.1.2025–31.12.2026

Tällä hankkeella tavoitellaan käytäntöjen yhtenäistämistä asettamalla painopiste nimenomaan ensihoitaja-opiskelijoiden ja valmiiden ensihoitajien osaamisen haasteisiin liittyen uhka- ja väkivaltatilanteiden tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn ja varautumiseen reagoinnin sijaan.

Tausta

Ensihoitajat kohtaavat lisääntyvästi uhka- ja väkivaltatilanteita. Ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteet ovat arkipäiväistyneet ja lisääntyneet vuosi vuodelta. Ilmiöstä puhutaan enemmän ja asia on aika-ajoin esillä hyvinkin näkyvästi valtakunnallisessa mediassa. Uhka- ja väkivaltatilannekoulutus oppilaitoksissa ja työelämässä vaihtelee suuresti ennakoinnista reagointiin.Hankkeessa on mukana kaksi yritystä ja kaksi hyvinvointialuetta. Hanke on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä hankkeen toteuttajien sekä työelämän asiantuntijoiden kesken ja sen sisällöt ovat nousseet työelämässä havaituista kehittämistarpeista.

Tavoite ja tehtävät

Hankkeen tavoitteena on lisätä ensihoidossa työskentelevien ammattilaisten ja opiskelijoiden valmiuksia uhka- ja väkivaltatilanteiden ennakointiin, tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn, sekä tuottaa uutta tietoa uhka- ja väkivaltatilanteisiin johtaneista syistä ja siitä, mitä niistä voitaisi oppia.

Vaikuttavuus

Hankkeen tuloksena saadaan ammattikorkeakoulujen ja hyvinvointialueiden käyttöön opetusmateriaalia, menetelmiä ja osaamista ensihoidon uhka- ja väkivaltatilanteisiin ja niiden ennaltaehkäisyyn liittyen. Hyvinvointialueet ja ammattikorkeakoulut pystyvät vastaamaan entistä paremmin ensihoidon muuttuvaan toimintaympäristöön ja käytäntöjen yhtenäistäminen helpottaa valmistuvien opiskelijoiden integroitumista työelämään sekä ensihoidon ammattilaisten liikkumista eri alueiden ja työnantajien välillä.

Rahoituslähde

ESR+ Euroopan sosiaalirahasto 2021-2027

Rahoittaja

Keski-Suomen ELY-keskus

Yhteyshenkilöt

Tuija Rasku
tuija.rasku [at] tuni.fi