Hyppää pääsisältöön
Täydennyskoulutus

Viisi askelta inklusiiviseen ja yhteisölliseen toimintakulttuuriin

Tampereen ammattikorkeakoulu

Koulutuskokonaisuudessa vielä kaksi osiota toteutuksessa keväällä 2026 - tule mukaan kehittämään inklusiivista ja yhteisöllisempää koulukulttuuria ja työelämäyhteistyötä!

Laajuus

1-9 op

Organisation sub unit

Ammattipedagoginen TKI

Opetuksessa käytettävät kielet

suomi

Koulutusala

Opetus ja kasvatus

Opetusmenetelmät

Etäopetus, Lähiopetus

Järjestävä yksikkö

Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri

Koulutuskokonaisuus on rakennettu inklusiivisen ja yhteisöllisen koulukulttuurin edistämiseksi. Kolme iloisen ja innostavan yhteiskehittämisen askelta on otettu vuoden 2025 osioissa ja kaksi askelta otetaan vielä kevään 2026 aikana. Koulutuksen viiden ”askeleen” kokonaisuus muodostuu viidesta koulutusosiosta, jotka toimivat myös itsenäisinä koulutuksina - kolme vuoden 2025 aikana toteutettua askelta:

  1. osio:  Johdanto inklusiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen (1 op) toteutettiin keväällä 2025 ja siinä otettiin ensimmäinen askel tutustumalla koulutuskokonaisuuden lähtökohtiin ja orientoiduttiin inklusiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen oppilaitosten toimintakulttuurissa. Osiossa esiteltiin alustavasti myös seuraavat neljä askelta, joissa pysähdytään tarkastelemaan inklusiivisen ja yhteisöllisen toimintakulttuurin erilaisia näkökulmia.
     
  2. osio: Ryhmä haltuun! Ryhmän ohjaustaitojen kehittäminen (2 op) toteutettiin neljässä lähiopetuspäivässä touko - marraskuussa 2025. Tässä osiossa askel otettiin ryhmätyöskentelyn toiminnallisiin menetelmiin ja rakennettiin konkreettisesti inklusiivista, iloista ja innostavaa yhteistyötä.
     
  3. osio: Mieli hyvin, kaikki hyvin – mielen hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen (2 op) toteutettiin kolmessa webinaarissa elo-, syys- ja lokakuussa 2025. Tämä askel pysäytti osallistujat mielen hyvinvoinnin kysymyksiin inklusiivisen ja yhteisöllisen vuorovaikutuksen tuloksena ja ehtona.
     

    Nämä osiot toteutetaan keväällä 2026 - TERVETULOA MUKAAN!
     

  4. osio: Meidän koulu – yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittäminen (2 op) toteutetaan kolmessa webinaarissa tammi-, maalis- ja huhtikuussa 2026. Tässä osiossa otetaan askel yhteisöllisen ja yksilöllisen ohjauksen käytäntöihin, osallisuuteen ja aktiiviseen osallistumiseen mukaan kutsuviin toimintatapoihin.
     
  5. osio: Työtä ja elämää - työelämä osana ammatillista koulutusta (2 op) toteutetaan kolmessa webinaarissa helmi- maalis- ja huhtikuussa 2026. Tässä koulutuksen viides askel suuntautuu koulun ulkopuolelle työelämäyhteistyöhön ja opiskelijoiden työllistymispolun yhteisöllisiin ja myös yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin.   

Jokaisessa koulutusosiossa kouluttajat kutsuvat osallistujat myös mukaan yhteistyöhön tekemään inklusiivisia ja yhteisöllisiä tekoja, joilla vaikutetaan osallistujien omiin yhteisöihin ja keskinäiseen yhteistyöhön koulutuksen aikana -  näitä tehdään myös kevään toteutuksissa

Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta ja osallistujille opetuskustannuksiltaan maksutonta.