
Sosiaalialan erityisasiantuntijan ylempi tutkinto-ohjelma
Sosiaalialan uudistajaksi ja kehittäjäksi
Hakuaika
Koulutustyyppi
Tutkintonimike
Suunniteltu kesto
Koulutuksen laajuus
Kaupunki
Kampus
Opiskelumuoto
Sosiaalialan erityisasiantuntijan ylemmän tutkinto-ohjelman tavoitteena on tuottaa erityisosaamista sosiaalialan ja palveluohjauksen asiantuntijatehtäviin ja siten kehittää alan työkäytäntöjä. Tutkinto-ohjelma antaa sinulle valmiudet tutkimukselliseen kehittämiseen sekä sosiaalialan innovaatiotoimintaan niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä toimintaympäristöissä.
Toteutamme koulutuksen monimuoto-opintoina, jotka sisältävät myös etäopetusta ja osallistumismahdollisuuden etäratkaisuin. Tutkinto-ohjelma mahdollistaa omien osaamistavoitteidesi mukaisesti monipuoliset vapaavalintaiset opinnot, joissa vaihtoehtoina on runsaasti verkko- ja online-opintoja. Koulutus on mahdollista suorittaa työn ohessa.
Opintojen aikana opit uudistamaan ja kehittämään ammatillista asiantuntijuuttasi. Valmistumisen jälkeen voit sijoittua esimerkiksi vaativiin sosiaalialan asiakastehtäviin, esihenkilötehtäviin, palvelujen suunnittelu- ja johtotehtäviin sekä palvelujen kehittäjäksi ja koordinaattoriksi. Lisäksi tutkinto antaa valintojesi mukaan valmiuksia esim. organisaation strategiseen kehittämiseen sekä henkilöstövoimavarojen ja osaamisen johtamiseen Suomessa tai ulkomailla.
Tutkinto-ohjelma noudattaa korkeakoulututkinnoille asetettuja kansallisia (NQF) ja eurooppalaisia (EQF) tavoitteita.
Opetussuunnitelma
Opintojen sisältö ja rakenne kuvataan opetussuunnitelmassa.
Opiskelijaksi
Tutustu koulutuksen lisätietoihin, valintaperusteisiin ja hakukelpoisuusvaatimuksiin Opintopolussa. Myös haku opiskelijaksi tapahtuu Opintopolku.fi-palvelussa.
Kaipaatko lisää tietoa?
Lue tarkemmat tiedot tutkinnon sisällöistä, rakenteesta ja valintaperusteista Opintopolusta.
Koulutuksen sisältöön liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä tutkintovastaava Niina Koskelaan (niina.koskela [at] tuni.fi (niina[dot]koskela[at]tuni[dot]fi)).
Hakemiseen liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä TAMKin hakijapalveluihin.
Yleistä tietoa hakuprosessista löydät tältä sivulta:
"Opetus on pedagogisilta ratkaisuiltaan monipuolista, mikä mahdollistaa opintojen suorittamisen työn ohella."
Tutkintovastaava Niina Koskela ja lehtori Jussi Kemmo kuvailevat tutkinnon suorittamista kirjoituksessaan.
Lue kirjoitus "Sosiaalialan erityisasiantuntija suuntaa haastaviin tehtäviin"
YAMK-opinnot avaavat mahdollisuuden vastuullisempiin tehtäviin ja korkeampaan palkkaan.
Niina Koskela ja Merja Sinkkonen koostavat tutkimus- ja selvitystietoa tutkinnon vaikutuksista TAMKjournalissa.
Lue kirjoitus "Sosionomi YAMK avaa uutta uralle" TAMKjornalista
"Tutkinto-opetuksen tavoitteena ei olekaan kertoa opiskelijoille, mitä työelämässä tapahtuu, vaan auttaa opiskelijoita löytämään ratkaisuja työelämän haasteisiin"
Tutkintovastaava Niina Koskela, yliopettaja Merja Sinkkonen ja lehtori Anna Rinne esittelevät uusien sosiaalialan johtamisen opintojaksojen taustaa.
Lue kirjoitus "Sosiaalialan johtaminen kehittyy työelämäpedagogiikan keinoin" TAMKjournalista
Kansainvälinen seminaari vahvistaa ammatti-identiteettiä
TAMK ja saksalainen yhteistyökorkeakoulu THWS yhdistivät voimansa vahvistaakseen sosiaalialan opiskelijoiden ammatillista identiteettiä ja käytännön osaamista.

Opinnoissa sain syventää ja päivittää sosiaalialan osaamistani ja sain työhön tieteellisempää näkökulmaa. Myös oma identiteettini sosiaalialan ammattilaisena vahvistui ja kirkastui.