Hyppää pääsisältöön
Keltainen sateliitti avaruudessa maapallon vieressä.

Rakennetaan yhdessä kestävämpi digitaalinen tulevaisuus

Yhteiskuntamme toimivat digitaalisilla järjestelmillä, jotka ovat syvästi toisiinsa kytkeytyneitä ja samalla yhä haavoittuvampia. Kun digitaalinen infrastruktuurimme toimii, emme edes huomaa sitä. Mutta kun se häiriintyy, vaikutukset näkyvät nopeasti – lentoliikenteessä, pelastuspalveluissa, pankkijärjestelmissä ja arjen turvallisuudessa. Lahjoita ja ole mukana varmistamassa, että yhteiskuntamme toimii myös silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Lahjoita Noodiin ja avaruusteknologiaan

Lahjoituksesi voi mahdollistaa esimerkiksi ratkaisuja, jotka turvaavat pelastustehtävien paikannuksen ja varmistavat kriittisten tietojärjestelmien toiminnan myös häiriötilanteissa. Lahjoittamalla autat meitä edistämään tutkimusta, joka vahvistaa Suomen digitaalista huoltovarmuutta, nopeuttamaan kaksoiskäyttöinnovaatioiden kehitystä sekä kouluttamaan seuraavan sukupolven osaajia kriittisille digitaalisille teknologia-aloille.

Tampereen yliopistossa lahjoituksesi muuttuu konkreettisiksi ratkaisuiksi

Tampereen yliopistossa kehitämme ratkaisuja, jotka vahvistavat yhteiskunnan digitaalista kestävyyttä ja auttavat varmistamaan, että kriittiset palvelut toimivat myös häiriötilanteissa. Tutkimuksemme keskiössä ovat:

  • Turvalliset satelliittiyhteydet ja häiriönsietävä paikannus, jotta navigointi, hätäpalvelut ja keskeiset järjestelmät toimivat luotettavasti myös poikkeustilanteissa.
  • Älykäs satelliittikuvantaminen ja kuvankäsittely, joka auttaa seuraamaan ympäristöä, ennakoimaan riskejä ja tunnistamaan uhkia ajoissa.
  • Energiatehokas ja luotettava laskenta, joka mahdollistaa tekoälyn, tietoverkkojen ja julkisten palvelujen toiminnan turvallisesti ja nopeasti.

Lisätietoja lahjoittajalle

Rahankeräyslupa

Tampereen yliopistona toimivalla Tampereen korkeakoulusäätiöllä sr. on rahankeräyslupa. Lahjoitettuja varoja käytetään yliopistolain 2§ mukaisen toiminnan tukemiseen. Lisäksi kerättyjä varoja voidaan käyttää yliopiston pääomittamiseen, josta saatavat tuotot käytetään myös yliopistolain 2 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä huolehtimiseen. 

Luvan myöntäjä ja ajankohta: Poliisihallitus, 15.5.2020 
Luvan numero: RA/2020/566 
Lupa on voimassa toistaiseksi.

Verovähennysoikeus

Kalenterivuoden aikana Tampereen yliopistolle tehdyt yhteensä vähintään 850 euron lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Jos teet lahjoituksen yksityishenkilönä, teemme verovähennysilmoituksen puolestasi.

Verovähennys henkilöverotuksessa - vero.fi
Verovähennys yhteisöverotuksessa - vero.fi

Kysyttävää?

Ole meihin rohkeasti yhteydessä, jos sinulla heräsi kysyttävää lahjoittamisesta! Tavoitat meidät sähköpostilla osoitteesta: donations.tau [at] tuni.fi (donations[dot]tau[at]tuni[dot]fi)