Hyppää pääsisältöön
Ajassa

Tampereen yliopisto ja TAMK julkaisivat kestävyys- ja vastuullisuusraporttinsa – hiilijalanjälki pieneni edelleen

Julkaistu 27.8.2026
Tampereen yliopisto ja TAMK
Metsä ja taivas
Kuva: Jonne Renvall/Tampere University
Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat julkaisseet kestävyys- ja vastuullisuustyön tuloksia käsittelevät raporttinsa vuodelta 2025. Raporteista ilmenee kehittämiskohteita, mutta positiivista kehitystä on tapahtunut useilla kestävyyden osa-alueilla.

Vuonna 2025 koko korkeakouluyhteisön hiilijalanjälki oli yhteensä 35 200 t CO2e. Hiilijalanjälki oli 11 % pienempi verrattuna vuoteen 2022, jolloin nykyinen laskentamalli otettiin käyttöön.

Tampereen yliopiston hiilijalanjälki oli 30 700 t CO2e, joka on 2,5 % pienempi kuin vuonna 2024 ja 14 % pienempi kuin vertailuvuonna 2022. Matkustamisen hiilijalanjälki pieneni peräti 27 % vuoden 2025 tasosta, ollen noin 2 900 t CO2e. Kokonaispäästöjä ovat alentaneet etenkin lentomatkustamisen väheneminen ja tekniikan kehittyminen. Myös sijoitusten ja tutkimusinfrastruktuurien hiilijalanjäljet pienenivät. Sen sijaan IT- ja muiden hankintojen hiilijalanjälki kasvoi. Erityisenä kehittämiskohteena onkin kestävyys- ja vastuullisuuskriteerien soveltaminen hankinnoissa.

Vuonna 2025 TAMKin hiilijalanjälki oli 4 5000 tCO2e. Vuosien 2024 ja 2025 hiilijalanjäljet ovat samansuuruiset laskentatarkkuuden rajoissa. Matkustamisen hiilijalanjälki oli TAMKissa korkeimmillaan vuonna 2023 ja on pienentynyt siitä 32 %.  Hankintojen hiilijalanjälki on pienentynyt 26 % vuodesta 2023. Vuonna 2025 meneillään olleet rakennushankkeet kasvattivat kiinteistöjen hiilijalanjälkeä niin, että kokonaisuutena hiilijalanjälki on vertailujaksolla laskenut vain 5,6 %.

Kuva Tampereen yliopiston hiilijalanjäljestä.
Image of TAMK carbon footprint 2025

Kestävä kehitys kytkeytyy tiiviisti tutkimukseen ja koulutukseen

Yliopiston kaikkien tiedekuntien tutkimushankkeisiin sisältyy kunkin tieteenalan ominaispiirteisiin liittyviä kestävyyden ja vastuullisuuden teemoja. Raportti sisältää LIsänostoja tiedekunnissatehtävästä tutkimustyöstä kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi sekä tiedekuntien linjauksia kestävää kehitystä edistävän tutkimuksen tekemiseksi. 

”Tutkimustoiminta on keskeinen yliopiston kädenjäljen eli positiivisten vaikutusten tuottaja. Raportissa esitellyistä esimerkeistä ilmenee, että olemme tuloksellisesti ja innovatiivisesti edistäneet kestävää kehitystä tutkimuksen keinoin”, toteaa raportin koonnut kestävyyden ja vastuullisuuden johtava asiantuntija Eeva-Liisa Viskari. Yliopisto panostaa kestävyystutkimuksen edistämiseen myös mm. tutkimusinfrastruktuurien ja tutkimusalustojen kautta.

TAMKissa työelämän kestävyysosaamisen kehittyminen on sisällytetty kaikkiin tutkinto-ohjelmiin. Kestävyysosaamisen kehittymistä seurataan mm. opiskelijapalautteen ja opinnäytetöiden kautta. Valmistuvien AMK-opiskelijoiden keskiarvo väitteeseen “Opinnot ovat vahvistaneet ymmärrystä kestävyys- ja vastuullisuuskysymyksissä” oli 5,43 asteikolla 1–7. Lähes 30 % AMK-opinnäytetöitä ja yli 50 % YAMK-opinnäytetöitä käsitellään kestävyys- tai vastuullisuuskysymyksiä.

TAMKin raportissa nousevat esiin myös panostukset sosiaaliseen kestävyyteen. . “Henkilöstötutkimuksen tulokset osoittivat myönteistä kehitystä erityisesti vastuullisuuden, yhdenvertaisuuden ja työyhteisön toimivuuden kokemuksissa. Opiskelijapalautteissa kokemus hyvinvoinnista, tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, opiskelijoiden arvostamisesta ja pääsystä opinto-ohjaukseen on kehittynyt positiiviseen suuntaan”, taustoittaa TAMKin raportin laadintaa johtanut kestävyysasiantuntija Eveliina Asikainen.

Raportit ovat nähtävissä ja ladattavissa internetsivuillamme. 

Tampereen yliopisto: Kestävä kehitys Tampereen yliopistossa | Tampereen yliopisto

Tampereen ammattikorkeakoulu: Kestävä kehitys TAMKissa | TAMK

Lisätietoja

Tampereen yliopisto

Eeva-Liisa Viskari 
johtava asiantuntija, kestävyys ja vastuullisuus
eeva-liisa.viskari [at] tuni.fi (eeva-liisa[dot]viskari[at]tuni[dot]fi)
puh. 040 846 9452

Tampereen ammattikorkeakoulu

Eveliina Asikainen
lehtori, kestävyysasiantuntija
eveliina.asikainen [at] tuni.fi (eveliina[dot]asikainen[at]tuni[dot]fi) 
Puh. 050 5958775