Hyppää pääsisältöön
Projekti

URBAN MINING: rakennuskannasta resurssiksi

Euroopan unionin osarahoittama
Tampereen ammattikorkeakoulu
Projektin kesto1.12.2025–31.5.2027

Tavoite ja tehtävät

URBAN MINING: rakennuskannasta resurssiksi -hanke keskittyy rakennusmateriaalien 
uudelleenkäyttöön ja kiertotalouden edistämiseen. Hankkeen toteutusaika on 1.11.2025 -
30.4.2027. Hankkeen päätoteuttajana toimii Ekokumppanit Oy (Kiertotalous Pirkanmaa), ja 
osatoteuttajina toimivat Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto. Hankkeen
tärkeimpiä kohderyhmiä ovat Pirkanmaan julkisen ja yksityisen sektorin toimijat.
Hankkeen tavoitteena on kehittää datamalli, jonka avulla voidaan arvioida rakennuskannan 
purkupotentiaalia ja siihen liittyviä materiaalivirtoja. Tämä malli auttaa tunnistamaan 
uudelleenkäyttökelpoiset rakennusmateriaalit ja edistää niiden hyödyntämistä. Lisäksi 
hankkeessa arvioidaan rakennusosien uudelleenkäytön kustannus-hyötyanalyysi ja 
hinnoittelumalli, joiden avulla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja saavuttamaan 
taloudellisia hyötyjä verrattuna neitseellisten materiaalien käyttöön.
Julkisen toimijan roolia vahvistetaan hankkeessa osallistaen kuntaorganisaatioita ja kehittämällä 
yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa. Tämä mahdollistaa paremman tiedonkeruun ja sen 
hyödyntämisen kaupunkikehityksessä sekä päätöksenteossa. Lisäksi hankkeessa tehdään 
läheistä yhteistyötä suunnittelutoimistojen kanssa ja luodaan ohjeet suunnittelutoimistoille 
uudelleenkäytettävien rakennusosien suunnitteluun, mikä parantaa suunnittelutoiminnan laatua 
ja tehokkuutta.

Rahoituslähde

Euroopan unionin osarahoittama

Yhteyshenkilöt

Sanna Kujansuu
sanna.kujansuu [at] tuni.fi