Hyppää pääsisältöön
Projekti

Rakentamisen hankesuunnitelmien tekoälyavusteinen tuottaminen

Työsuojelurahasto
Tampereen ammattikorkeakoulu
Projektin kesto2.2.2025–31.8.2026

Hankkeessa selvitetään menettelyä, jossa rakentamisen hankesuunnitteluvaiheessa voitaisiin hyödyntää vaihtoehtoisten ratkaisujen analysointia. Vaihtoehtojen avulla pyritään löytämään eri käyttäjäryhmille taloudellisesti toteutettavissa olevia tilaratkaisuja. Lähtökohtana on tietomallintamiseen perustuva suunnitteluprosessi. Hankkeessa testataan tekoälyavusteisia menetelmiä, joilla mallintamiseen perustuva vaihtoehtojen tuotanto olisi kustannustehokasta. Kyseessä ei ole yritys automatisoida koko suunnittelua vaan tuottaa materiaalia sekä rakennusliikkeen toteuttamispäätöstä että loppuasiakkaan hankintapäätöstä varten. Tutkimus on käytännönläheinen ja siinä testaan saatavilla olevien ohjelmien käyttökelpoisuutta pilottikohteissa.

Tausta

Rakennussuunnittelun hankevaiheessa vaihtoehtojen tuottaminen ja analysointi on yleensä hyvin vähäistä, koska se vei aikaa ja resursseja. Tästä seuraa että, hankesuunnittelu perustuu rajallisille lähtötiedoille, jolloin päätöksen teko on epävarmaa. Havainnollisten vaihtoehtojen mallien ja niiden määrätietojen avulla tehtävä päätöksen teko vähentää riskejä.

Tavoite ja tehtävät

Hankkeessa pyritään testaamaan uutta toimintamallia, jossa vaihtoehtojen tuottaminen saataisiin mukaan normaaliin rakentamisen prosessiin. Tekoälyn avulla pyritään tuottamaan käyttökelpoisia kuvia nykyistä nopeammin ja kustannustehokkaammin. Tällä pyritään lisäämaan alan tuottavuutta ja löytämään paras vaihtoehto rakennuksen toteuttamiseksi.

Vaikuttavuus

Menetellyllä tuottaa visualisointikuvia tekoälyavusteisesti pyritään lisäämään alan tuottavuutta ja löytämään paras vaihtoehto rakennuksen toteuttamiseksi. Menettelystä hyötyvät kaikki rakentamisen osapuolet: rakentajat, suunnittelijat ja loppukäyttäjät.

Rahoituslähde

Työsuojelurahasto

Rahoittaja

Työsuojelurahasto

Yhteyshenkilöt

Mauri Laasonen
mauri.laasonen [at] tuni.fi