Musiikkiagenttikoulutus-hankkeessa koulutetaan suomalaisia ohjelmatoimistojen työntekijöitä ja uusia ohjelmamyyjiä toimimaan kansallisessa ja kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä.
Tausta
Covid-19 pandemian vuoksi alalle syntyi ammattinsa osaavista ohjelmamyyjistä puute. Useat alalla toimineet suomalaiset agentit lopettivat toimintansa ammatissa tai hakeutuivat toisiin tehtäviin. Ohjelmatoimistojen liitto käsitteli aihetta alkuvuodesta 2023 ja ryhtyi etsimään mahdollisuutta kouluttaa alalle lisää ohjelmamyyjiä, ja samanaikaisesti päivittää ja laajentaa alalla työskentelevien ohjelmamyyjien ja tapahtuma tuottajien ammattitaitoa ja osaamista yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa ja selvittää ohjelmatoimisto-alan tämän hetkiset ja tulevat osaamistarpeet sekä suunnitella ja pilotoida kartoituksen tulosten pohjalta alan täydennyskoulutus.
Tavoite ja tehtävät
Tavoite 1 Osaamistarvekartoitus
Alan keskeisten osaamistarpeiden selvitys ajantasaisen ja myös tulevaisuuden osaamistarpeet huomioivan ammattiosaamisen varmistamiseksi (ks. esim. Luovien alojen tiekartta 2020). Hankkeen tavoitteena on tuottaa ajantasaista, koko alaa edistävää tietoa ohjelmamyyjie ja ohjelmatoimistojen kehittämistarpeista, jotta elävän musiikin kasvuedellytykset palaavat koronaa edeltävälle ajalle.
Tavoite 2 Koulutuksen suunnittelu ja pilotointi
Hankkeen tavoitteena suunnitella ja pilotoida täydennyskoulutuskokonaisuus ohjelmatoimistoalan toimijoille. Tavoitteena on kouluttaa vähintään 10 uutta ohjelmamyyjää toimimaan jo alalla oleviin suomalaisiin ohjelmatoimistoihin tai toimimaan itsenäisinä yrittäjinä alalla. Hankkeen tavoite on myös syventää jo alalla toimivien ohjelmatoimistojen työntekijöiden osaamista räätälöidyn koulutuskokonaisuuden kautta, joka suunnitellaan tunnistettujen osaamistarpeiden pohjalta. Koulutuspakettia voidaan hyödyntää pilotin jälken esim. alan täydennyskouluksessa.
Alatavoitteena on lisätä henkilöstöjohtamisosaamista sekä lisätä alan vetovoimaa työnohjauksen kautta.
Vaikuttavuus
Hankkeen tuloksena syntyy raportti ohjelmatoimisto- alan kehittämistarpeista sekä hankkeessa kertaalleen pilotoitu täydennyskoulutuskokonaisuus alan toimijoille. Tulokset tulevat olemaan jatkossa kaikkien alan toimijoiden käytössä ja niitä levitetään alan verkostoissa, tapahtumissa ja julkaisuissa.
Rahoituslähde
ESR+ Euroopan sosiaalirahasto 2021-2027
Partnerit
Tampereen ammattikorkeakoulu Oy (TAMK)
Yhteyshenkilöt
Harri Karvinen
harri.karvinen [at] tuni.fi
