Minä riitän! -hankkeen tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työhyvinvointia monialaisen yhteistyön ja vuorovaikutusosaamisen vahvistumisen avulla. Hankkeen jakautuu osatavoitteisiin ja toimenpiteisiin, joista 1. kohdistuu
ammattilaisten monialaisen vuorovaikutusosaamisen vahvistamiseen, 2. kohdistuu esihenkilöiden resilienssin johtamisosaamisen vahvistamiseen. Tämän jälkeen 3 arvioidaan työskentelyn vaikuttavuutta ja muodostetaan työskentelyn tuloksena kehittynyt
monialaisen vuorovaikutusosaamisen työhyvinvointimalli ja levitetään hankkeen tulokset valtakunnallisesti hyödynnettäväksi. Hankkeen toimenpiteiden avulla pyritään vahvistamaan kuuluvuuden tunnetta ja minäpystyvyyttä osana monialaista tiimiä. Uuden työskentelytavan mahdollistamiseksi hankkeessa kehitetään uudenlaisen toimintatavan edellyttämää osaamista
ja vuorovaikutuksen tapoja. Asiakas-/potilastyö on monille ammattilaisille tärkeintä, ja pitovoimatekijän vahvistaminen tukee maakuntastrategian ja Pirkanmaan hyvinvointialueen strategian painopisteitä.
Minä riitän! -hanke edistää ja edustaa pirkanmaalaista monialaista aktiivista, yhteiskehittämistä. Hankkeen toimilla pyritään vahvistamaan ammattilaisten avarakatseisuutta lisäämällä osaamista ja vahvistamalla siten työhyvinvointia. Hankkeen välillisen kohderyhmän eli pirkanmaalaisten syrjäytymistä ja osattomuuskehitystä pyritään vähentämään lisäämällä arjen sujuvuutta sosiaali-
ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamista kehittämällä.
Tausta
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä tarvitsee kestääkseen ja menestyäkseen huomattavasti nykyistä enemmän eri toimialojen välistä yhteistyötä, joka ylittää sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelulinjat ja organisaation rajat. Asiakkaiden ja potilaiden on tultava tuetuiksi ja autetuiksi oikea-aikaisemmin ja kokonaisvaltaisemmin, jotta hyvinvointialueen resurssit riittävät paremmmin kaikille apua tarvitseville. Uudistuvat sosiaali- ja terveyspalvelut
tarkoittavat tarkoituksenmukaisempaa yhteistyötä, jolla vältetään päällekkäinen työ ja koordinoimattomat palvelut, jotka kuormittavat niin asiakasta kuin työntekijää. Ammattilaiset kohtaavat työssään jatkuvasti haastavia tilanteita, kun asiakkaiden ja potilaiden tilanteet monimutkaistuvat, taloudelliset resurssit ovat tiukat ja muutoksia sekä epävarmuutta on jatkuvasti. Monialaisen, systeemisen työn osaamisvaje ja liiallinen työmäärä vaikeuttavat yhtenäisten työtapojen omaksumista. Ammattilaiset kokevat eettistä stressiä, koska eivät pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisivat, mikä vaikuttaa heidän työkykyynsä ja jaksamiseensa. Tämä stressi lisää myös halukkuutta lähteä alalta.
Tavoite ja tehtävät
Hankkeessa kehitettävä Minä riitän! työhyvinvointimalli tuo valtakunnallisesti käyttöön mallin, jota voi vapaasti hyödyntää niin hyvinvointialueilla kuin muillakin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialoilla. Sosiaali- ja terveysalalla luodaan jatkuvasti uutta ja uuteen toimintaan liittyy epävarmuustekijöitä, mutta tämä malli tarjoaa vuorovaikutusosaamisen vahvistamisen kautta
välineitä haastavien tilanteiden ratkaisemiseen. Pitkän aikavälin vaikutuksia hankkeen toiminta tuottaa, kun pystytään kehittämään palveluintegraatiota, yhteistoimijuutta, osaamista sekä työntekijä- ja asiakaskokemusta.
Vaikuttavuus
Hankkeessa työhyvinvoinnin nähdään syntyvän vuorovaikutuksessa, jossa yksilöiden työkuormitusta voidaan purkaa ja vastuuta jakaa yhteistyöllä. Toimiva vuorovaikutus auttaa siirtymään yksilön riittämättömyyden tunteesta tiimissä jaettuun kokemukseen riittävyydestä.
Resilienssiä rakentava vuorovaikutus nähdään yhteisöllisenä prosessina, ei yksilön piirteenä.
Hankkeessa tarkastellaan omaa työtä asiakkaiden ja potilaiden näkökulmasta, ja yhteistyön myönteiset vaikutukset työhyvinvointiin ja työn laatuun pyritään tuomaan esiin. Tulosten validoinnissa ovat mukana myös asiakkaat ja heidän läheisensä.
Rahoituslähde
Euroopan unionin osarahoittama
Yhteyshenkilöt
pia.keiski [at] tuni.fi
