Digitaidot työn arkeen- hanke pyrkii vastaamaan työelämän jatkuvan oppimisen tarpeisiin. Hanke tarjoaa joustavasti suoritettavia opintoja työelämän edustajille siten, että opintojen sisältö ja vaatimukset räätälöidään kohdennetummin työelämän tarpeisiin.
Tausta
Työelämän tarpeet muuttuvat kokoajan ja henkilökunnalta vaaditaan jatkuvasti laajempaa osaamista. Tämä osaaminen ei välttämättä kohdistu aina itse ammatin vaatimuksiin, vaan yleisiin taitoihin, esimerkiksi digitaitoihin. Kohdennettu kouluttaminen ei ole aina mahdollista työantajille, joten strukturoitu yhteistyö koulutusorganisaatioiden kanssa on välttämätönsä.
Tavoite ja tehtävät
Hankkeen tavoitteena on kehittää Pirkanmaan pk-yritysten ja järjestöjen henkilöstön digitaalista osaamista työnantajayhteistyöhön perustuvan toimintamallin avulla. Lisäksi tavoitteena on mahdollistaa työnantajille tilaisuus arvioida tapoja, joiden avulla oppiminen voidaan integroida osaksi päivittäistä työtä ja tukea organisaatioiden pitkän aikavälin osaamisen kehittämistä.
Vaikuttavuus
Projekti tuottaa suoraan työelämälle uutta osaamista, mikä on välttämätöntä tulevaisuudessa. Työntekijät saavat myös mahdollisuuden orientoitua siihen, miten jatkuvaa oppimista voisi tapahtua työn ohessa eli keskellä arkista työviikkoa. Työnantajille projektin vaikutus on suorassa suhteessa työntekijöiden osaamistason kasvuun. Toisaalta työnantajat saavat mahdollisuuden arvioida tämän hankkeen implementoiman verkko-oppimisen menetelmän mahdollisuuksia omassa toiminnassaan.
Rahoituslähde
Jotpa
Rahoittaja
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA)
Yhteyshenkilöt
Mika Alhonkoski
mika.alhonkoski [at] tuni.fi

