Podcastin transkriptio: KiVi-kasvot #7: Opiskelijaryhmien heterogeenisyys

7. Opiskelijaryhmien heterogeenisyys 

Henri: Tervetuloa kuulolle KiVi-kasvot-podcast-sarjaan. Mun nimi on Henri Annala, toimin TAMKissa englannin opettajana ja tätä podcastia isännöin. Ja tämän podcastin nimihän on tosiaan KiVi-kasvot, mutta se ei viittaa siihen, että ollaan täällä vakavina studiossa, vaan termi KiVi tulee sanoista kielet ja viestintä. Tässä podcast-sarjassa tosiaan tutustutaan hieman TAMKin kielten ja viestinnän opettajiin, heidän työhönsä, kuullaan heidän ajatuksiaan opetukseen ja oppimiseen liittyvistä aiheista, yleensäkin opettajuudesta ammattikorkeakoulukontekstissa. Ja meillähän vaihtuu täällä vieraat täällä studiossa, mikä on sinänsä ihan hyvä juttu, joka jaksossa on eri vieras, mutta musta ette pääse eroon. Ja myöskin teemat vaihtuu aina sitten vieraan mukaan. Ja tänään, ystävät hyvät, meillä on vieraana lähetyksessä Petri Tuohimäki, tervetuloa. 

Petri: Moi Henri, kiitos kutsusta ja kiva päästä juttelemaan tänne. 

Henri: Joo, erittäin kiva, kiva, että pääsit tänne tänään. Ollaan täällä TAMKin kellarikerroksen uumenissa ja mietin tuossa justiin, että olisi ollut hyvä idea ottaa kahvit tähän mukaan, mutta eipä muistettu. Voidaan sitten juoda tämän jälkeen. Tehdään näin. Mutta sinä kuulija siellä linjoilla, niin ota ihmeessä kahvikuppi käteen, jos sellainen löytyy, ja istahda mukavasti jonnekin, niin päästään tässä alkuun. Mutta kerro hei, Petri, ensin vähän itse tässä meille. Kuka on Petri? 

Petri: Joo, Petri Tuohimäki on siis myös englannin kielen opettaja TAMKissa. Ja opiskelijat kutsuvat tietysti enkun opeksi. Virallinen nimike kuulostaa suurin piirtein siltä, että englannin työelämäviestinnän lehtori. Itse asiassa ehkä sen verran voin avata taustaa. Harrastuksiin kuuluu aika pitkäikäisestikin jo monien vuosien aikana kaikenlainen ATK-säätäminen. Näkyy ehkä mun TAMK-työpaletissakin sen verran, että olen ollut siis opettamassa tuolla tietojenkäsittelypuolella ja myöskin TiTessä monta vuotta. Ja tykkään kovasti sillä touhuta. Ehkä vastapainoksi sitten myöskin tykkään jonkun verran harrastaa liikuntaa ja toisinaan vastahakuisesti. Mutta onneksi tuo puoliso tykkää minua sitten kannustaa ja motivoida siihen. Viimeisimpänä urasiirtona sillä saralla olen yrittänyt vuoden alusta käydä työmatkoja aika pitkälle kävellen, joka on tietysti erittäin hyväksi ratkaisuksi osoittautunut tuossa. Kannustan kyllä kaikkia kokeilemaan. Jos olette autolla kulkeneet töissä, niin jos vaan suinkin mahdollisuuksia löytyy, niin kannattaa testata. Ja toki sitten muuten niin vapaa-aikana minut löytää usein kirja kädessä tai nauttimassa hyvästä elokuvasta. Ja tykkään käydä ihan tuolla teatterissakin paljon katsomassa. Ja musiikki myös kuluttaa aika paljon vapaa-aikaa, niin livemusiikkia on tietysti paljon, ja muutenkin luurit korvilla aika paljon. Jotain pörisee taustalla myöskin työpäivän aikana, jos etänä on töissä paperityöiden parissa, niin mielellään kuuntelen kaikenlaista. 

Henri: Tuo olikin uusi juttu minullekin, että sä kävelet nykyään töihin. Ja varmaan tietysti luurit korvilla kävelymatkalla, niin aina KiVi-kasvot-podcastia. 

Petri: Kyllä, toki toki. Ja ihan vakavasti puhuenkin, niin kyllä tämä on semmoinen podcast, jota kannattaa kuunnella, että tässä kuulee kaikenlaista hyödyllistä. Ja tämä yllätti ehkä itsenikin liikunnan suhteen, että tosiaan joskus aikanaan harrastanut jonkun verran juoksua, niin hölkännyt ja näin poispäin. Mutta nyt viime vuosien aikana, niin aina tämä sama tekosyy, että on kaikenlaista eikä ehdi. Mutta kyllä se vaan kummasti sinne kalenteriin menee ja tuo hyvää vastapainoa kyllä työhön tuo ulkoilukin, säällä kuin säällä. Varustekysymys. 

Henri: Kyllä, se on priorisointia myöskin, että ainahan sitä ihminen keksii tekosyitä, mutta kyllä sitä aikaa löytyy liikkumiselle kuin vaan, jos sitä niin kuin tarpeeksi haluaa. Kyllä se näin on. On hyvä, että haluaa. Joo. Kerro vähän, hei, sitten vielä sun uratarinasta vähän. Miten sä päädyit TAMKiin töihin? 

Petri: No joo, tää on aika moneltakin alalta saanut kokemusta ennen TAMKiin tuloa. Ennen kuin opettajaksi ryhdyin, niin olen ollut monenlaisissa töissä, sekä pidempiä että lyhyempiä pätkiä, opiskeluaikana ja jo ennen sitä. Siinä oli ehkä semmoinen, jos jotain todella näin taaksepäin, niin etu, että kun on nähnyt ja kokenut työelämää eri paikoissa, niin se tuo aika pitkälle, ainakin koen itse, perspektiiviä, myöskin siihen, että miltä se näyttää nuoremman ihmisen vinkkelistä, kun mennään työelämään, ja minkälaisia erilaisia työympäristöjä, ja myöskin minkälaisia kommunikaatiotilanteitakin niissä voisi tulla vastaan, mikä tietysti meidän työssä on aika tärkeä teema. Se on ehkä semmoinen startti koko työuralle ja myöskin hyvä alku opettajauralle. Ja mitä opettamiseen tulee, niin olen herran vuonna 2007 ollut ensimmäistä kertaa opettamassa, niin että siitä on ihan palkkaakin maksettu. Olin silloisen TAMKin naapurissa, tuossa naapuritontilla PIRAMKissa, Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa tekemässä sijaisuuksia, sote-alan englantia silloin. Silloin olin vielä omien maisteriopintojen loppuvaiheessa, ja tein siinä gradunkirjoittamisen ohella töitä. Siinä sitten oli siis tilanne se, että kun en gradun ohella tehnyt sillä hetkellä muita töitä, niin soittelin sitten PIRAMKin kielipalveluiden päällikölle ja kyselin, että olisiko sijaisuuksia tarjolla, ja sitten semmoinen tuli, ja siitä sitten lähti tämmöinen ura liikkeelle. Tätä ennen opetusharjoittelun aikana ja vähän sen jälkeenkin olin tehnyt muutamia lyhyitä sijaisuuksia peruskoulun puolella, ja olisiko yksi ollut lukiossakin. Sitten kun pääsin sinne PIRAMKiin kokeilemaan, niin se aika lujaa iski sitten, että suorastaan loksahti päässä, että tämähän on hieno paikka tehdä töitä. Edelleen tuntuu siltä tänäkin päivänä, että on ollut kyllä ilo saada olla töissä täällä. Näistä alkuvuosista sitten, niin tietysti 2010 TAMK yhdistyi PIRAMKin kanssa yhdeksi kouluksi, ja sote-puoli siirtyi TAMKin nimen alle, ja siinä samalla kohtaa melkein siirryin päätoimiseksi opettajaksi sitten TAMKiin, ja olen siitä pisteestä eteenpäin päässyt kokeilemaan monenlaisten eri alojen englannin opettamista. Siinä huomasin myöskin sen, havaitsen, että se on kiva, kun saa olla eri alojen ihmisten kanssa tekemisissä ja monessa mukana. Se on rikkaus tässä työssä myöskin. 

Henri: Kyllä, ehdottomasti, ja kuulijoille tiedoksi tosiaan, niin me ollaan Petrin kanssa aika samoihin aikoihin tultu töihin tänne. Ollaan molemmat PIRAMKin aikana aloitettu se oma opettajan ura täällä ammattikorkeakoulumaailmassa, ja siitä asti sitten sorvattu jos jotakin yhdessä ja kollegoina. Meillä on pitkä historia. Kyllä. Hei, mutta jatketaan vielä vähän TAMK-spesifiä juttua. Jos mietitään nyt tätä, mitä tällä hetkellä teet TAMKissa, niin mitä kaikkea sun toimenkuvaan kuuluu, jos on tällaista olemassa kuin tyypillinen työviikko, mitä ei siis ole, mutta jos semmoinen leikitään, että olisi tämmöinen, missä on sellaisia elementtejä, mitä tavallisesti sulla kuuluu työviikkoon, niin mitä kaikkea siinä olisi? 

Petri: No joo, jos lähden toimenkuvaan kuuluvista asioista liikkeelle, niin meillähän aika pitkälti voi sanoa melkeinpä kaikilla kielten opettajilla on se tilanne, että ollaan monen eri alan opiskelijoiden kanssa tekemisissä. Tänä vuonna aika paljon on teknisten alojen opiskelijoiden kanssa: konetekniikkaa, tietotekniikkaa ja labratekniikkaa, ja myöskin raksamestareiden kanssa on yksi tuossa. Sitten ihan uutena alueena, tai uutena kurssina, niin voi sanoa, niin on tämä uusi TEKMO-koulutus, eli tekniikan alan monialainen koulutus, joka on nyt ensimmäistä kertaa tänä syksynä lähtenyt käyntiin. Siinä siis opiskelijat tutustuvat, uudet opiskelijat, ensimmäisen vuoden aikana eri tekniikan aloihin, ja sitten toisena vuonna siirtyvät valitsemaansa ohjelmaan. Siinä on sitten päässyt myöskin vähän suunnitteluun mukaan, ja aika mielenkiintoinen konsepti kaiken kaikkiaan. Tekniikan lisäksi toinen monialainen koulutushan meillä on VETO-koulutus, eli nimi tulee siis sanoista verkostoissa oppimisen ja osaamisen tutkinto-ohjelma, ja siinä on nyt sitten saanut myöskin, ollut ilo olla mukana heti alusta asti, kun sitä alettiin perustamaan, ja siinä sitten ollaan päästy pilottivaiheesta nyt eteenpäin. Siellä siis toimin eri ryhmien kanssa vähän eri aikataulullakin riippuen tilanteesta. Heillä on hyvin semmoinen omanlainen konsepti siinä jo. VETOn lisäksi myöskin tietojenkäsittelyssä, eli TiKOssa, ja media-alan ihmisten kanssa tuolla Mediapoliksella, ja sitten vielä Proakatemian Yrittäjäkoulutuksessa. No yksi vielä, joo. Suuhygienistit on nyt uusi aluevaltaus, ja sekin on siis koulutus, joka alkoi toissa vuonna, eli uusi koulutus tämäkin. Kuvasta ehkä näkyy, että aika paljon myöskin meillä paletti muuttuu, kun aloja tulee ja menee, tai yhdistyy ja näin poispäin, niin se näkyy myöskin meidän työssä, koska ollaan monessa paikassa. Näiden kurssien lisäksi tietysti sitten on muutakin luokkahuonekurssia lisäksi, eli myöskin opetetaan verkossa. Tänä vuonna on muutamia kaikille avoimia verkkokursseja, valmentavia, ja sitten Fast Track -niminen kurssi, joka on monialainen tekniikan kurssi, ja sitten myöskin maahanmuuttajien valmennukseen tähtäävä koulutus, eli MAVA-koulutus, niin siellä on myöskin englannin komponentti mukana, jossa on nyt mukana kollegani Minna Metsäportti, niin onkohan tämä nyt neljäs vuosi jo, kun mennään tätä koulutusta. No sitten opetuksen lisäksi, niin meillä on myöskin tietysti muita tehtäviä. Tällä hetkellä paletissa on tämmöinen, voisi sanoa, valmistumisen tukeen liittyvä tehtävä, jossa käsittelen muun muassa, ja olen yhteyshenkilönä, niin tekniikanalojen, median ja tietojenkäsittelyn opiskelijoiden AHOTeissa, eli aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisprosesseissa, jossa kurssi voidaan sitten korvata näytöllä, että on nämä taidot jo. Ja sitten tarkastan myöskin valmistuvien opiskelijoiden abstrakteja, eli lopputöiden englanninkielisiä tiivistelmiä muun työn ohessa. Lisäksi meillä on myöskin työpajoja, joissa sitten puhutaan ja opetetaan abstraktien tekemistä ja tieteellistä kirjoittamista. Eli aika monenlaista häärää, mistä tässä kuvasta ehkä käy selville. No tuo tyypillinen työviikko. Voisi sanoa, että opetuksen valmistelua ja opetusta on ehkä suurin osa työstä, jos tunneissa mitataan, mitä koulussa tehdään ja koulun tiloissa, kurssialueiden kehittämistä ja päivittämistä. Ja tämähän on semmoinen jatkuva prosessi, mikä on ympäri vuoden päällä. 
Ja monesti myös päästään kollegoiden kanssa juttelemaan ja keskustelemaan, että on pariopetusta, jossa meillä on vaikka saman kurssin kaksi puolikasta ryhmäjaon kautta, jossa sitten puhutaan samasta kurssialueesta ja huomataan, tehdään havaintoja ja kehitetään sitä eteenpäin. Sitten meillä on tietysti yksikössä, KiVissä, omia kokouksia, jossa päästään sitten tapaamaan kaikkia yhdessä ja keskustelemaan näistä asioista ja kaikesta muustakin, virallisista ja vähemmän virallisista, mikä liittyy työhön. Ja ihan naamatusten nähdään tuolla käytävillä. Niin kuin nyt ainakin studiossa ollaan puhumassa näistä asioista monissa ympäristöissä. Sähköpostia ihan kaikki rakastavat yli kaiken. Niitä tulee paljon ja niitä myöskin päästään tekemään ja lukemaan paljon. Se on myöskin yksi osa, mikä liittyy viikoittaiseen työskentelyyn väistämättä. Pääosin tietysti opiskelijoiden kanssa. Mitähän vielä? No okei. Tuo, että miksi viikot eivät ole tyypillisesti samanlaisia. Tietysti kurssit etenevät omaa tahtiaan. Kaikissa on eri teemoja vähän eri aikaan. Eri porukat ja näin poispäin. Vaihtelua on paljon. Liikkuvia osia on paljon. Ehkä semmoinen voisi sanoa hallittu kaaos kyseessä joka viikko. 

Henri: Noniin. Siinähän tulikin jo aika monenlaista settiä. Voin sanoa tällein Petrin kollegana, että hyvin kuulostaa tutulta. Jos suunnittelet, että olisi kiva joskus ehkä ammattikorkeakoulussa toimia opettajana, jos olet utelias ihminen ja sua kiinnostaa kaikki, silloin tämä on just oikea paikka sinulle. Täällä kyllä pääsee tekemään monipuolisesti ja monenlaista. Kyllä. Tässä on hauskaa olla tässä podcast-hommassa myöskin, koska tässä oppii itsekin aina uutta. Mä en ollut kuullut tästä TEKMO-koulutuksesta. Mä kysyn tässä nyt ehkä kuulijankin puolesta. Ei välttämättä ole kaikki tästä kuulleet, kun just vasta aloittamassa. Ymmärsinkö oikein, että tässä on periaatteessa tämä VETO-koulutuksen idea, mutta tekniikan kontekstiin siirrettynä? 

Petri: Kyllä se aika pitkälle on näin. Ero on ehkä siinä eniten, että tässä TEKMOssa tosiaan ensimmäisen vuoden aikana pitää päättää, että missä jatkaa toisena vuonna. Sitten siirrytään niihin ikään kuin vanhoihin ns. tavallisiin ohjelmiin siitä eteenpäin. Eli tässä on tuotu vähän sitä VETO-konseptia, jossa VETOssa tietysti opiskelijat voivat valita eri aloilta juttuja, ja se kestää koko sen opintopolun ajan. Mutta tässä tosiaan ensimmäisen vuoden jälkeen mennään ikään kuin siihen valmiiseen polkuun, alasta riippuen, mihin tekniikkaan ne haluaa siirtyä. 

Henri: Tämä on tosi hyvä. Nämä on siis molemmat semmoisia koulutuksia, että ideana on se, että kun sä aloitat siinä koulutuksessa, niin sun ei tarvitse vielä tietää, mitä sä teet isona. 

Petri: Juurikin näin. 

Henri: Eli sulla on vielä aikaa siinä koulutuksen aikana vähän makustella, että mikä se oma juttu olisi. Tuossa VETO-koulutuksessa esimerkiksi voi, mä en muista nyt ihan ulkoa tarkkaan, mutta ainakin sosiaaliala, sitten siellä on liiketalous. Mitäs muuta? Sä muistat paremmin varmaan nämä. Media. Media oli mukana. 

Petri: Joo, media on mukana, ja yksi ala oli vielä, nyt täytyy sanoa, että tässä koulutuksessa. 

Henri: Oliko hotelli- ja ravintolapuoli siinä? 

Petri: On, joo, kyllä, kyllä. 

Henri: No niin, saattaa olla joku muukin, mutta ideana kuitenkin, että hyvin erilaisia aloja sä voit aloittaa siinä ohjelmassa. Tiimioppimisen kautta lähdetään tekemään hommia, ja sitten myöhemmin valita se, että mihin suuntaan lähdetään menemään. Tässä on tietysti ajatuksena se, että semmoista harhailua, että vaihdetaan alaa jonkun muutaman vuoden jälkeen, ja taas vaihdetaan uudestaan, niin ehkä tällä pyritään vähentämään sellaista, että se helpottaisi sitä. Ja varmaan helpottaakin, itse myöskin tämän kokeneena, että lähdin ensin vuodeksi opiskelemaan jotain ihan muuta, ja sitten totesin, että no, ei tämä nyt oikein lähtenytkään. Kyllä, kyllä. Mutta hei, siirrytään eteenpäin. Otetaan vielä tällainen pikkupohdinta ammatillisen kielitaidon opettamiseen liittyen. Kuuntelijoilla varmaan useimmilla on jonkunlainen mielikuva siitä, että mitä on kielten opetus, mitä on viestinnän opetus, koska on omat koulupolut takana, ja jonkunlainen käsitys muodostunut sitä kautta. Mutta jos puhutaan nyt erityisesti ammatillisen englannin opettamisesta, Petri opettaa englantia, niin miten tämä nyt eroaa sitten ihan tavallisesta, jos mietitään sitä peruskielitaidon oppimista ja opettamista, ja sitä mielikuvaa, mikä siitä on, niin miten tämä ammatillinen eroaa siitä? 

Petri: No joo, tämä on tärkeä ja hyvä kysymys, ja tämä on semmoinen, mistä joka kurssin alussa puhutaan, ainakin jos on uusia opiskelijoita, jotka eivät välttämättä ole käyneet englannin kursseja tai kielikursseja. Kyllä se keskeisin ero on tietysti se, että meillä keskitytään hyvin tiukasti työelämäkontekstiin, ja harjoitellaan siis työelämäviestintätilanteita, ja simuloidaan niitä, ja puhutaan niistä, ja ylipäätään pelataan niiden kanssa melkein voisi sanoa kurssin alusta loppuun asti. Aika vähän on minkäänlaista yleisenglannin harjoittelua, mutta toki se kielioppi ja muu yleisosaaminen kulkee siinä rinnalla mukana, että jos nyt opiskelijalla on kysymys, että miksi tuo prepositio menee juuri tuohon kohtaan, niin totta kai siihen vastataan siinä, mutta jos katsoo kurssien tavoitteita ja ohjelmaa ylipäätään, niin kyllä siellä hyvin pitkälti ollaan siellä työpaikalla ikään kuin valmiiksi jo miettimässä, että minkälaisia fraaseja vaikka tässäkin tilanteessa pitäisi käyttää, ja miten lähestyä vaikka asiakasta, ja näin poispäin. Jos nyt esimerkkejä katsotaan näistä, niin vaikka eri aloista tietysti riippuen, niin tilanteita on vaikka potilaan kohtaaminen ja ohjeistaminen eri hoitotilanteissa, tai vaikka yritysviestintää, vaikka sähköposti jonnekin, tarjouspyyntö vaikkapa, esityksiä, esittelyjä eri aiheista, yritysesityksiä, teknisten aiheiden käsittelyä, myöskin teknistä raportointia teknisellä alalla. Ylipäätään yksi konsepti, mikä näissä toistuu, joka usein on se, että asiantuntija puhuu ei-asiantuntijalle, niin vaikka asiakas kyseessä, niin millä tahansa alalla, niin kyllä sinne pitää pystyä selittämään vähän muulla tavalla kuin että insinööri selittää vaikka insinöörille, jotta tulee sitten asiakaskin saa ymmärretyksi, mistä on kysymys. Työhakutilanteet on yksi tämmöinen teema, jota kanssa mennään ja puhutaan itsestä ja omasta taustasta, opinnoista, ammatillisesta itsestä kertomista. Eli niin kuin suuressa kuvassa, niin toki se päätavoite on koko ajan antaa jo täällä koulussa mahdollisimman paljon valmiuksia toimia sitten englanninkielisissä työympäristöissä, työtilanteissa ja sitten tietysti myöskin antaa tilanteita tai ehkä tilanteita, mutta eväitä pohtia niitä tilanteita myöskin koulun ulkopuolella sitten kun on valmistunut, että millä tavalla voi vaikka omaa osaamista analysoida, mitä mä voin kehittää omaa osaamistani jatkossa ja tarkastella, että mitä tarttis osata ja millä tavalla sitä voisi kehittää. Eli evästää sinne tulevaisuuteenkin mahdollisimman pitkälle vielä koulun kurssienkin jälkeen. 

Henri: Hyvä, just näin. Sitten voitaisiin siirtyä meidän päivän teemaan, joka on tänään opiskelijaryhmien heterogeenisyys. No mitäs tällä nyt tarkoitetaan? Mitä tarkoittaa opiskelijaryhmien heterogeenisyys? 

Petri: Voisi sanoa lyhyesti, että monimuotoisuus. Eli kaikkihan me ollaan tietysti erilaisia ihmisiä ja omia persooniamme, ja ryhmässä tietysti ihan jokaisella voi olla hyvinkin erilaisia lähtökohtia uusien asioiden oppimiseen ja oppimistilanteeseen ylipäätään. Jos nyt lähdetään katsomaan sen persoonan kautta, niin jokaisella tietysti on oma uniikki persoona, johon kuuluu sitten oma uniikki historia, mukaan lukien kouluhistoria, koulutausta, kokemukset koulusta, oppimisesta, oppimistilanteista, opettajista. Koko se kuva, kokemustausta, mitä nyt on kellä kin omasta opintopolustaan, mitä he siihen saakka on käyneet, ja tietenkin kaikki muu elämänkokemus siihen päälle. Siihen voi sisältyä erilaisia odotuksia tai oletuksia, minkälaista opinnot täällä on, minkälaisia kurssit on, miten siellä toimitaan, minkälaisia opettajat on, erilaisia toimintastrategioita, miten mä toimin eri tilanteissa, myöskin sosiaalisesti ja tehtävien suhteen. Voi olla toiveita, joskus ihan pelkojakin, että joku tietyn tyyppinen tehtävä voi jopa ihan jännittää hyvinkin paljon. Tyypillisesti vaikka esiintymistilanteita on tämmöisiä, missä ihmisillä usein saattaa olla aika pelokaskin mieli, kun lähdetään puhumaan niistä. Sitten tietenkin jokaisella voi olla erilaisia diagnooseja, mitkä vaikuttaa monella eri tavalla oppimiseen ja opiskeluun. Sitten jos katsotaan vielä laajemmassa kontekstissa yksilöistä kokonaisiin ihmisryhmiin, niin kulttuurit on semmoinen asia, mikä vaikuttaa paljon. Erityisesti tietysti kansainvälisten ryhmien kursseilla huomataan se, että ihmisillä on tosi erilaisia taustoja siinäkin mielessä, että minkälainen koulujärjestelmä heillä kotimaassaan on ollut. Eli se koulupolku voi olla hyvin erilainen ollut siinä suhteessa, että miten on opetettu ja opiskeltu ja mitä juttuja on opiskeltu verrattuna vaikka suomalaiseen taustaan. Sitten tietenkin koko se muu, kaikki siihen kulttuuriin liittyvä asia, arvot, maailmankatsomus, kaikki se, mikä on siinä kulttuurissa opittu, voi olla hyvinkin erilaista kuin Suomessa. Tätä kautta, jos katsoo tilannetta meidän vaikka KV-ryhmässä, missä on ihmisiä eri puolilta maapalloa, niin voi olla hyvinkin erilaisia kokemuksia siitä, että minkälaista on opiskella suomalaisessa ammattikorkeakoulussa. Varsinkin siinä alkuvaiheessa, kun ei olla vielä ehditty tottumaan tähän. Eli sitä monimuotoisuutta on todella monenlaista ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se on hyvin kompleksinen käsite, jos näin voidaan sanoa. 

Henri: Kyllä. Hyvin avasit heterogeenisyyden eri tasoja. Tuosta kulttuuriin liittyvästä heterogeenisyydestä hyvä esimerkki tuli mieleen oman uran alkupuolelta. Olin ekaa kertaa opiskelijaryhmässä, jossa oli Aasiasta opiskelijoita. Hyvin suomalaiseen tyyliin, oman opetustyyliini kuuluen, kysyin jotain mielipidettä opiskelijoilta, että kertokaa nyt mielipiteitä tästä ja esimerkkejä. Nämä aasialaiset ei millään halunnut sanoa mitään. Ne olivat aika hiljaa ja koitin sitten rohkaista heitä, että hei, mitä te olette tästä mieltä, sanokaa nyt jotain. Ei tule mitään mielipidettä. On nyt kumma juttu, että ovatko ne vain nuo ujoja sitten. Myöhemmin juttelin tästä, ei se ollut heidän kanssaan, vaan jonkun toisen kanssa. Hän sanoi, että hänellä on ihan sama kokemus ja se johtuu siitä, että aasialaisissa kulttuureissa se hierarkia on jotenkin jäykkä. Opettajat mielletään niin paljon korkeammalle siinä hierarkiassa, että opiskelijat ajattelevat, että ei ole heidän paikkaansa tuoda omia mielipiteitä näille korkeammalla hierarkiassa oleville. Se on jotenkin epäsopivaa. Eihän he kehtaa niitä tuoda. Vaikka kysytään, niin ei puhuta mitään. Se oli se juttu. Tämä avasi kyllä omia silmiä silloin, että niin totta. Tämä muuten vaikuttaa aika lailla tällaiseen ihan arkiseen, mikä ei ekana tule mieleen, että tässä voikin olla tämmöinen kulttuurinen ero taustalla. 

Petri: Hyvin kuulostaa tutulta omassakin kokemuksessa. Tuohon voisi ehkä vielä lisätä semmoisenkin, minkä itse kuulin tässä hiljattain myöskin, että monissa aasialaisissa kulttuureissa ihan voidaan, koulussa tehdäänkin sitä, että pyydetään mielipidettä, mutta se pitää erikseen muistaa pyytää ja sitten sanoa vaikka etukäteen, että tässä tehtävässä pyydämme myöskin sinulta näkemystä tästä. Eli ikään kuin mennään hyvin eri tyylillä kuin mitä Suomessa tässäkin suhteessa. 

Henri: Mitä olet mieltä? Heterogeenisyyshän ei ole mikään uusi asia. Tätähän on aina ollut tietysti olemassa, mutta onko tätä, jos mietit tällein nyt oman opettajauran aikana, niin onko se lisääntynyt opiskelijaryhmissä? 

Petri: Kyllä se tietysti on jo kansainvälistymisenkin takia tai ansiosta lisääntynyt ja sitten tietenkin, jos katsoo lääketieteellisestä vinkkelistä, niin onhan meillä nyt huomattavasti tässä jo minunkin urani parinkymmenen vuoden aikana tullut uutta tietoa erilaisista vaikka neurologisista ja muistakin diagnooseista, minkä takia me myöskin ja opiskelijatkin tiedetään paremmin jo, että mitkä ne lähtökohdat oppimiseen on. He on myöskin saaneet diagnoosin aikaisemmin ja myöskin nykyään, mikä on kaikista mahtavinta täällä huomata, niin tulee helposti ja herkästi kertomaankin niistä myöskin, että se, että lähtökohdat kurssille kun aloitellaan on paremmat, kun tiedetään, niin jotenkin tehdään paremmin, että minkälaisia tarpeita vaikka opiskelijalla voi olla siihen oppimiseen liittyen. 

Henri: Kyllä, tuossa on tapahtunut iso kulttuurimuutos. Muistan itse omista opiskeluajoista, että ei hirveästi käynyt mielessäkään mennä juttelemaan niille opettajille jostain tämmöisestä hyvin henkilökohtaisestakin asioista, mutta nykyään taas tuntuu, että tosi matalalla kynnyksellä opiskelijat tulee kertomaan, mikä on ihan äärettömän hyvä juttu kyllä. Se on aivan mahtavaa kyllä. No miten tämä ilmenee luokkahuoneessa ihan käytännössä tämä heterogeenisyys? Onko jotakin, jos ajatellaan tällein plus-miinus-mallilla, onko jotakin hyötyjä tai ongelmia, että miten se tulee ilmi? 

Petri: No kyllä, jos lähdetään positiivisen kautta, että mitä hyötyjä, niin kyllä siinä lähtökohtaisesti millä vain ryhmällä, jos lähdetään siitä, että minkälaisia ihmisiä tulee, niin kaikki on erilaisia, omat kokemuksensa ja mielenkiinnon kohteensa ja näin poispäin. Jos lähdetään siitä liikkeelle, että opiskelijoille kerrotaan jo heti alussa, että tavoitteena on tietenkin se, että saataisiin kaikille kurssista mahdollisimman hyödyllinen ja tarkoituksenmukainen, mutta myöskin se, että kaikki ovat tervetulleita jakamaan omia kokemuksiaan. Esimerkiksi monimuotoryhmissä meillä on varttuneempia opiskelijoita, joilla on ihan huikeasti kokemusta ja tietotaitoa ja näkemystä asioihin, mitä on kertynyt vuosien varrella, niin se on semmoinen, mitä voidaan hyvin hyödyntää kurssilla. Jos lähdetään vaikka keskustelemaan jostakin teknisestä aiheesta insinööriporukan kanssa ja siellä on ihmisiä, joilla on kokemusta jo sitä sivuavista asioista tai mistä vaan teemasta, kun keskustellaan, niin se on aika kiva huomata, kun he lähtevät innostumaan keskustelemaan, kun he tietävät niistä asioista. Se tulee ikään kuin kielenharjoittelun melkeinpä sivutuotteena, kun he innostuvat keskustelemaan asioista. Toki nuoremmat opiskelijat myöskin yhtä lailla lähdetään vähän eri tavalla avaamaan sitä keskustelua, jos heillä ei vielä ole sitä kymmentä vuotta työkokemusta, niin voidaan lähteä sitten niistä vaikka omista kiinnostuksen kohteista. Vaikka esitystehtävissä, niin sen sijaan, että minä opettajana antaisin sitten jonkun listan, että tässä on aiheita, mistä teidän pitää puhua, niin teknisistä aiheista, kun puhutaan ylipäätään, niin annetaankin heidän valita itse, että mistä sinä olet itse kiinnostunut, niin pidäpä siitä esitys. Ehkä tuossa se tärkein hyöty on se, jos katsoo isossa kuvassa, että kun porukan kanssa on ensin puhuttu siitä, että minkälaisia lähtökohtia ja vaikka lähtötasoja voi olla, kun tullaan kurssille. Meillähän tyypillisesti on hyvin erilaisia lähtötilanteita. Joku on käyttänyt englantia töissä kymmenen vuotta putkeen joka viikko. Toinen tulee kurssille, joka ei ole puhunut kymmeneen vuoteen sanaakaan. Jos tässä tuodaan esiin se, että riippumatta lähtökohdista, niin tavoitteena on, että kaikki pääsevät eteenpäin siitä, missä tänään ollaan, kun kurssi alkaa, niin kurssin loppuun mennessä. Kaikkien näkemykset on yhtä tervetulleita, riippumatta siitä, paljonko heillä on osaamista ja mitkä ne lähtökohdat muuten on. Se usein tuo hyvähkön ilmapiirin jo ennen kuin päästään kurssin tavoitteisiin kunnolla kiinni. Kaikki kokee, että heidät huomioidaan. Heterogeenisyys on tässä tapauksessa silloin rikkaus. Jos mennään katsomaan, minkälaisia ongelmia saattaa tulla. Puhun nyt vain oman kokemukseni kautta, mutta jos mennään tuon äskeisen kommentin kautta. Jos ei ole otettu huomioon sitä heterogeenisuutta, että ei ole keskusteltu siitä ja en ole vaikka kartoittanut sitä, että minkälaisia vaikka esimerkiksi lukihäiriö tai muita asioita ihmisillä voi olla, mitkä vaikuttaa oppimiseen. Jos niitä ei oteta huomioon eikä ole edes kartoitettu, niin aika paljon suuremmalla todennäköisyydellä se yleisfiilis saattaa olla jopa aika pelokaskin jollakin. On niitä vanhoja huonoja kokemuksia ehkä alla vielä ja silloin se koko ilmapiiri menee hyvin negatiiviseksi ja lopputulos tietysti kärsii silloin. Opiskelijalla voi olla aika tuskallistakin välillä kurssilla, jos hän kokee, että nyt tarvitsisi vaikka lisäaikaa tehtäviin. Ei uskalla edes kysyä, kun ei siitä puhuttu mitään. Eli tässä on semmoinen ehkä voisi sanoa, että avoimuus ja heterogeenisyys saadaan yhdistettyä, niin silloin meillä on aika hyvä tilanne. Jos taas ei puhuta näistä, niin sitten on riskejä enempi, että mennään kiville. 

Henri: Kyllä. No mitäs opettaja voi parhaiten ottaa huomioon tämmöiset erilaiset lähtökohdat, mitä opiskelijoilla on, ja ehkä vaikeudetkin. Millaisia työkaluja siihen olisi olemassa, että niitä voi ottaa huomioon? 

Petri: No joo, ehkä tuo äsken mainittu, että keskustellaan asioista ensin yhdessä, niin on semmoinen, mikä on ainakin itse kokenut, että lähtökohtana tosi hyvä. Ja toki se toistuu siinä kurssin aikanakin sitten, että tuossa äsken mainitsin, että esiintymistehtävien kanssa on usein huomattu, että opiskelijalla saattaa olla jopa semmoista menneisyyden taakkaa mukana, että on huonoja kokemuksia ja on saattanut tulla jopa kiusatuksi tai jollakin tavalla kokee, että on saanut halveksuntaa osakseen, kun on tehnyt virheitä esityksissä, ja tämmöistä psykologista taakkaa siinä, että jos päästään näistä keskustelemaan pitkin kurssiakin ja tuomaan esiin sitä, että okei, tehdään virheitä, vaikka tässä oppimassahan täällä ollaan, niin se on ehkä semmoinen hyvä pohja sille, että voidaan huomioida kaikkea. Ja sitten tietenkin, jos puhutaan sitä kurssin aloittamisesta ja työkaluista ihan käytännössä, niin meillä on, tiedän, että varmaan suurimmalla osalla meistä enkunopettajistakin ja varmasti muillakin opettajilla on käytössä semmoinen alkukysely, jossa kurssin alussa pyydetään opiskelijoita täyttämään semmoinen lomake, jossa on sitten muutama kysymys liittyen henkilötaustaan ja myöskin, että olisiko heillä mitään mahdollisia oppimiseen vaikuttavia muita asioita, eli vaikkapa diagnooseja tai mitä vaan, mikä voi siihen vaikuttaa. Tämän kautta on aika hyvin sitten saatu kyllä, niin kuin äsken todettiin, että opiskelijat muutenkin kertovat nykyään aika avoimesti näistä asioista, niin on päästy siihen tilanteeseen lähes kaikilla kursseilla, että kaikki, ketkä kokee, että olisi jotain erityistarpeita tai asioita, mitkä voi vaikuttaa oppimiseen, niin myöskin kertoo niistä. Se on hirveän hyvä työkalu opettajille lähteä liikenteeseen. Pääsee heti kurssin alussa miettimään, että millä tavalla voisi sitten ottaa huomioon. Sitten jos puhutaan, että käytännössä, että millä tavalla sitten voitaisiin ottaa huomioon, niin tietenkin eriyttäminen on se sana, joka tässä usein tulee sitten esiin. Eli kustomoidaan sen mukaan, mitä vaan on mahdollisuuksia kursseille ja joiden tarpeiden mukaan. Esimerkiksi lukihäiriöiselle aika tyypillistä usein on, että tarvitaan lisäaikaa, vaikkapa jos on paljon kirjallista tavaraa tulossa, niin annan vaikka tehtävät viikkoa aikaisemmin hänelle tutkittavaksi. Tai avaan Moodle-alueen kokonaan auki, että he pääsevät vapaasti omaan tahtiin katsomaan tulevien viikkojen settejä. Ylipäätään se, että jos otan asian puheeksi opiskelijan kanssa ja kysyn, että onko jotain, mitä voisin auttaa, niin sillä on päässyt jo pitkälle, että opiskelijat pystyvät itse tosi hyvin usein sanomaan, että mitä he voisivat tarvita tässä. Ei toki nyt aina, mutta se on kuitenkin se lähtökohtana aika hyvä työkalu. Ja toki meillä on ihan loistavat erityisopettajat, joiden puheille voisi ohjata opiskelijat, jos minun työkalupakki loppuu. Tai käy muuten ilmi, että olisi syytä mennä keskustelemaan vielä syvemmin näistä asioista asiantuntijan kanssa. Jos otan muutaman esimerkkitilanteen tuohon vaikka, että millaisiin tilanteisiin olen törmännyt itse. Äsken puhuin noista esityksistä, niin joskus kun puhutaan, että okei, kurssilla pidetään vaikka seminaari, jossa pitäisi ensin tehdä raportti jostain teknisestä aiheesta ja sitten pitäisi pitää esitys sen raportin pohjalta, niin on tullut sitä reaktiota, missä opiskelija saattaa ihan vetäytyä ja olla hyvin varautunut. Ehkä jopa täysin ahdistuneissa tilanteissa ja ihan jo tehtävän antamisen kohdalla. Tämä saattaa tulla kysymään minulta vaikka, että onko minun pakko tehdä tätä tehtävää. Tämä ahdistaa huomion keskipisteenä oleminen niin paljon. Syitähän siinä voi olla tosi monenlaisia. Aikaisemmin mainitsin jo aikaisemmat negatiiviset kokemukset, mitkä yllättävän usein liittyvät koulutaustaan, että koulusta on ihmisillä valitettavasti vielä tänäkin päivänä huonoja kokemuksia. Toisinaan, että on nolattu ja pilkattu. Koettu tietysti hyvin negatiivisena, että on tullut julkisesti nolatuksi, koska joku pikku asia meni pieleen esityksessä. Tai tehtävää ei ole ohjeistettu kunnolla eikä ole tiedetty, mitä pitäisi tehdä. Sitten tietenkin tämä kulttuuritausta saattaa myöskin vaikuttaa. Samoin tuo esimerkki äsken, että aasialainen opiskelija ei sano mitään, kun kysytään, että voisitko heittää ideoita. Toki siinäkin on yksi tilanne, missä saattaa myöskin tulla sellainen ikään kuin pysähtynyt tilanne, että mitä tapahtuu, kun opiskelijat eivät tee mitään. Näissä kummassakin tilanteessa auttaa se keskustelu taas aika pitkälti, että pystyn opiskelijan kanssa purkamaan tilannetta. En tiedä oikein, voiko hän kertoa, minkä takia siitä tuntuu tuolta. Tämän aasialaistaustaisen opiskelijan kanssa päästiin keskustelun kautta siihen, että hän kertoo, että heillä on opettaja, joka tosiaan sanoo, mitä tehdään, ja that’s it. Päästiin sitten koko ryhmän kanssa keskusteluun, jossa sitten puhuttiin näistä, että millä tavalla me nyt tehdään täällä töitä. Ja sitten näihin negatiivisiin kokemuksiin liittyen, niin myöskin se tuotu esiin vahvasti, että me ollaan nyt korkeakoulussa, aikuisten kesken täällä, ammattilaisten ja tulevien ammattilaisten keskellä. Täällä ei ole mitään pelkoa, että tulisi nolatuksi millään tavalla. Riittää, että kurssilla tekee parhaansa ja näyttää, mitä osaa. Toki sitten, jos halutaan eriyttää vaikka esitystehtäviä, niin voidaan sitten tarjota vaihtoehtoa, vaikka opiskelija esittää luokassa ilman, että siellä on kaikki paikalla, tai että siellä on vain tuttu kaveri paikalla ja tietenkin opettaja. Tai sitten viedään vaikka nettiin se esitys. Monenlaisia vaihtoehtoja ihan teknologiankin kautta meillä on noihin. Sitten tietenkin muitakin syitä voi olla siihen vetäytymiseen, vetäytyvään käytökseen ja ahdistukseen, esimerkiksi paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden jännittäminen. Ja näissäkin nämä vaihtoehtojen tarjoamiset on se hyvä konsti, millä saadaan sitten, eli eriyttämisen kautta voi sanoa, että suurimmassa osassa tapauksissa positiivinen lopputulos, että opiskelija pystyy tekemään tehtävän. Ja myöskin opin itse sitä kautta heiltä tosi paljon näistä, että millä tavalla he itse kokevat sen tilanteen. Se on semmoinen, mistä on tietenkin jatkuvasti enemmän ja enemmän hyötyä, kun tietää sitä taustaa ja heidän mielenmaailmansa, mielenmaisemansa paremmin. No sitten, jos ajatellaan kokonaiskuvaa muusta eriyttämisessä, niin ehkä se kaikista tärkein tavoite siinä, että saataisiin kaikenlaiset negatiiviset tuntemukset ja pelot hälvennettyä kokonaan. Että varmistetaan, että kaikki tietää ja ymmärtää, että mitä ollaan tekemässä ja miksi ollaan tekemässä ja millä tavalla. Että ei jää semmoisia mustia aukkoja, mahdollisia pelkokohtia, että mitäs jos joku juttu menee pieleen ja näin poispäin. Ja tässä edelleen se keskustelu on aika tärkeä juttu. Se, että opettaja näyttää, että häntä kiinnostaa se, että hän haluaa, että kaikki pääsee maaliin mahdollisimman hyvällä fiiliksellä myöskin, niin se on aika tärkeä juttu. Ja tietenkin kielten ja viestinnän opettaminen on ehkä semmoinen konteksti, jossa on aika henkilökohtainen kokemus opiskelijalle siitä, koska sinun täytyy laittaa itseäsi peliin, kun pitää esittää ja pitää puhua luokassa ja olla monien ihmisten kanssa tekemisissä ja pystyä kommunikoimaan vieraalla kielellä. Ja siihen liittyy myöskin se kokeilemisen ja virheiden tekemisen ja niiden kautta oppimisen prosessi, joka henkilöstä riippuen saattaa tuottaa joskus negatiivisetkin fiilikset ainakin ajatuksen tasolla, että miksi minun pitää tällaista tehdä. Joskus on tullut kysymyksiä, että miksi minun pitää puhua noiden muiden kanssa, kun minun enkku ei ole niin hyvä kuin ton toisen, joka on ollut 30 vuotta töissä englanniksi tai asunut 20 vuotta Englannissa, tuli tämmöinen tilanne. Mutta kyllä se sitten taas aukesi, kun päästiin yhdessä juttelemaan asiasta, niin aika hyvin. Mitäs muuta? No sitten tietysti on erilaisia aistiyliherkkyyksiä. Joissakin luokkatiloissa se soveltuvuus voi olla huonompi kuin toisissa luokkatiloissa. Voi olla vaikka kirkas valaistus tai jos vaikka loisteputki alkaa välkkymään, värisemään, niin se saattaa triggeröidä kaikenlaisia negatiivisia reaktioita tai sellaisia keskittymiseen vaikuttavia reaktioita. Tai hälinä, jos on paljon ihmisiä, iso ryhmä samassa tilassa. Pitäisi tehdä vaikka ryhmäkeskustelut ja siellä onkin 20 ihmisen sijasta 50 ihmistä puhumassa, niin se ei ole kaikille läheskään sellainen ympäristö, jossa voisi hyvin tehdä töitä. Tämmöisessä tilanteessa yksi ratkaisu tietysti olisi, että laitetaan henkilö, joka kokee, että on huono tila, tekemään tehtävä vaikka pienemmässä ryhmässä toiseen tilaan jonkin aikaa, jos tilaa löytyy. Se ei aina toimi, kun tiloja ei aina ole saatavilla sillä hetkellä, mutta sitten jos on, niin tietenkin se toimii tosi hyvin. Pääsee vain rauhalliseen tilaan, niin se usein auttaa sitten paljon. Sitten voi olla erilaisia keskittymisvaikeuksia aiheuttavia asioita muitakin, vaikka ADHD-diagnoosi tai muitakin on olemassa, jossa sitten esimerkiksi tauottaminen on aika hyvä. Eli ei mennä liian pitkiä pätkiä kerrallaan, ja toki tämä pätee kyllä ihan kaikkiin opiskelijoihin ja opettajiinkin. Koetetaan välttää semmoisia megapitkiä juttuja, että välillä pidetään taukoja. Samoin käsillä tekeminen auttaa monilla. Syksyllä sain viimeksi kysymyksen, että voinko neuloa tunnilla, koska se auttaa keskittymään, ja totesin, että totta kai, että teetkö minulle pipon. No hän teki luokkakavereilleen pipoja, että en sentään häntä oikeasti pyytänyt, mutta teki mieli, kun teki niin hienoja pipoja. Samoin tietysti kaikenlaisia stressilelujakin on ihmisillä mukana, niin ne on semmoisia, mitkä saattaa siihen hyvinkin auttaa. Mitähän vielä? No sitten nuo lähtötasot on ehkä semmoinen, mikä tulee melkein poikkeuksetta, että kun isoja ryhmiä nykyään, niin enemmän vielä ehkä framilla kuin ennen, on ihmisiä, joilla on tosi paljon vähemmän osaamista kuin joillakin toisella ihmisellä samassa ryhmässä. Äsken tuossa jo vähän viittasinkin siihen, mutta ehkä jos tarkennetaan vielä, että millä tavalla ihmisiä voi rohkaista, niin ehkä sen tekeminen selväksi, että kun katsotaan vaikka kurssin arviointia, niin se numerokomponentti, mikä siitä tulee, mikä meillä on 0–5, niin ei kerro koko kuvaa, eikä se kerro mitään opiskelijan tähänastisesta osaamisesta ja oppimisesta. Kun kerrotaan opiskelijoille, että jos sä oot opiskellut tähän mennessä hyvin paljon vähemmän englantia kuin muut toisessa ryhmässä, ja saat tästä kurssista arvosanaksi vaikka ykkösen, niin se voi olla hyvin hyvä ja suuri saavutus sille henkilölle. Hän on silloin päässyt eteenpäin paljon, jos hän tulee hyvin vähillä tiedoilla ja taidoilla kurssille mukaan. Ihmiset jumittaa siihen numeroon aika usein, että tämä on nyt tämä mun koko osaamisen kuva, ja valmistuttua, että en mä osaa tätä tuon enempää, niin siinä on myös hyvä tehdä se selväksi, että se indikoi vain ja ainoastaan sen koepäivän tilannetta, eikä sitä koko loppuelämää. Ja tietenkin jos katsotaan toista päätä skaalaa, että jollakin on jo tosi paljon osaamista, niin tietysti saattaapi olla, että kyseessä tulee hyväksilukeminen tai AHOT-prosessin tekeminen, mutta jos henkilö haluaa tätä mieluummin kurssilla, niin sitten tuodaan sellaisia edistyneempiä tehtäviä vielä. Eriytetään tehtävien kautta, että kun he tekevät sen perussetin nopeammin kuin muut, niin saa sitten muuta purtavaa vielä tuossa samasta teemasta tyypillisesti sille päivälle. Mikä tietenkin vaatii lisää valmisteluaikaa ja vähän lisää vaivaa, mutta sitten kun ne on sinne saanut, niin kyllä ne sitten pärjäilee taas hyvän aikaa eteenpäin. Tuossa on muutamia keissejä erityisesti tähän monimuotoisuuteen liittyvästä, ehkä sitä tukemispuolista. 

Henri: Nyt täytyy laittaa aplodit. Oli sen verran tuhtipaketti. Tässä tuli tämmöinen heterogeenisyyden huomioimisen työkalupakki jokaiselle opettajalle. Tämä osio kannattaa nyt kyllä laittaa johonkin talteen ja kuunnella vaikka moneen kertaan. Tässä oli tosi paljon hyviä tapoja ja hyviä esimerkkejä ennen kaikkea siitä, että millaisia asioita voi ilmetä, miten niitä kannattaa ehkä kohdata. Olen kyllä ihan samaa mieltä. Mä erityisesti allekirjoitan sitä opettajana semmoista oppimisen ilmapiirin luomista, sitä rakentamista, semmoisen luottamuksen saamista siihen tilaan, joka tietysti lähtee aika paljon siitä, että ollaan opettajana kiinnostuneita niistä meidän opiskelijoista, millä heille kuuluu ja millaisia ihmisiä he on. Sitä kautta yleensä tulee semmoinen hyvä ilmapiiri, että hei, täällä voidaan luottaa toisiin, me voidaan tehdä virheitä. Se on se koko oppimisen ydin, että ei aina voi onnistua kaikessa vaan voidaan kaikki yhdessä täällä oppia ja kenenkään ei tarvitse pelätä, että olisi jotakin tällaista nolaamista tai muuta. Tällainen psykologinen turvallisuus on yllättävän tärkeä ja olen huomannut, että kun sen onnistuu saamaan siihen lähtökohdaksi, niin aika moni muukin asia helpottuu kyllä. 

Petri: Joo, samaa mieltä. 

Henri: Joo. No jos siirretään vähän, otetaan zoomia ulospäin ja mietitään heterogeenisyyttä ihan tällaisella korkeakoulun tasolla, yleisellä tasolla, niin miten sitä voitaisiin paremmin ottaa huomioon siellä? 

Petri: No kyllä kun tässä on päässyt tarkastelemaan keskustelua ja aihetta monta vuotta, niin oma käsitykseni on se, että kyllä suomalaisessa korkeakoulussa on tosi paljon osaamista ja ymmärrystä siitä, miten heterogeenisyys voidaan ottaa hyvin huomioon, mitä se tarkoittaa. Siitä varmaan tullaan ja kannattaakin käydä keskustelua aina ja aina ikuisesti, mikä tietenkin on se paras vaihtoehto, että asia pysyy framilla. Ja jos ajattelee tämänhetkisiä kehityskohteita ja katsoo, että missä nyt mennään valtakunnan tasolla eri asioissa koulutukseen liittyen, niin oma toive olisi tietenkin semmoinen, että päästäisiin kehittämään ryhmäkokoja takaisin siihen suuntaan, että ne ei olisi ehkä ihan niin suuria kuin ne tällä hetkellä. Tämä tietysti kielenopettajan vinkkelistä erityisesti näkyy, koska me tehdään paljon puheharjoituksia tunneilla ja paljon semmoisia pienryhmätehtäviä, joissa sitten, jos ryhmäkoko on kovin suuri, niin sitten tulee näitä edellä mainittuja efektejä, että tulee paljon hälyä, nämä “happilopputilat”, ei päästä oikein liikkumaan, jos simuloidaan tilanne, että vaikkapa jossa pitäisi vaihtaa paikkaa välillä. Ihan tämmöinen käytännön toive, että jos tähän saataisiin jollakin tasolla piakkoin muutosta, niin olisi hyvin iloinen asiasta. Tämä koskee tietysti paitsi ammattikorkeakoulusektoria, niin tietysti koko koulusektoria Suomessa. Hyvä kehityskohde minun mielestäni. Ja jos ajatellaan toista kautta, että mitä etua pienemmästä tai kohtuullisemmasta ryhmäkoosta on, niin se mahdollistaa monia semmoisia juttuja, mitä kovin massiivisen kokoisen ryhmän kanssa voidaan tehdä paljon rajoitetummin tai kenties ei ollenkaan, riippuen vähän tehtävätyypistä. Tämä on ehkä semmoinen päällimmäinen, mitä nyt tuli mieleen. Ja toki sitten, mikä tietysti meillä on ollut aina ja kaikkialla aina kehityksen kohteena, on myös miten opetustilat paremmin palvelevat eri asioita. Ja tästä toki onneksi käydään keskusteluja koko ajan. Ja meilläkin täällä TAMKissa on nähty jo monenlaista remonttia ja parannusta siihen suhteessa, että siinä ollaan kyllä hyvällä tolalla mielestäni. Mutta toki tässä kontekstissa, niin se on hyvä muistaa sekin, että ne tilatkin olisivat tarkoituksenmukaiset sitten erilaisiin opetustehtäviin ja tapahtumiin. 

Henri: Amen, brother. Voin sanoa tämän kyllä tähän. Tämä ryhmäkoko-asia on tietysti pitkään keskusteluttanut. Ja ehkä tähän semmoinen lisäkommentti vielä, että kyllähän se, että on isommat opiskelijaryhmät, sen ymmärtää hyvin siltä pohjalta, että aloituspaikkoja lisätään, että otetaan enemmän väkeä sisään, niin varmasti näin käy, että se koko kasvaa. Mutta se täytyy ottaa huomioon, että tietynlaisten asioiden opettamiseen soveltuu paremmin isompi ryhmä ja tietynlaisten asioiden opettamiseen vähän huonommin sopii. Kielet ja viestintä on kyllä siellä päässä tätä spektriä, nimenomaan siksi, että se perustuu siihen kommunikointiin ja yhdessä juttelemiseen ja harjoitteluun. Niin se iso ryhmä on aika huonosti soveltuva kyllä sen tyyppiseen opetukseen. Joku tämmöinen teoriapainotteisempi opetus varmaan toimii paremmin ehkä isommassa ryhmässä. Tämä on kyllä ihan juurikin näin. 

Petri: Joo, toki konteksti ratkaisee aina. 

Henri: Kyllä, jep. Mutta hei, Petri, kiitos tosi paljon mielenkiintoisesta keskustelusta. Meillä alkaa lähetysaika olla täynnä, joten aletaan lopetella. Tänään ollaan puhuttu monestakin asiasta. Ollaan puhuttu ammatillisen kielitaidon opettamisesta, opiskelijaryhmien heterogeenisyydestä, ja paljon on tullut käytännön esimerkkejä ja vinkkejä meille tänään. Mutta loppuun tuttuun tyyliin pyytäisin sinua kiteyttämään nyt viestisi kuulijalle yhteen lauseeseen, tämmöinen helppo tehtävä. Miten tekisit sen? Mikä olisi sun kiteytys? 

Petri: Kyllä mä ehkä näkisin, että jos yhteen lauseeseen pitäisi jollakin tavalla pystyä tiivistämään, niin ehkä se, että jos katselee ihan sitä luokkahuonetilannetta päivästä toiseen, niin kyllä jokainen opiskelija ansaitsee tulla huomioiduksi ihan omana itsenään joka päivä. 

Henri: Kyllä, hienosti sanottu. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Näinpä. Kyllä, kyllä. Hei, lämmin kiitos haastattelusta, Petri Tuohimäki, ja kiitokset kuulijoille siitä, että olette olleet linjoilla ja toivottavasti jatkossakin palaatte KiVi-kasvot-sarjan ääreen. Ja tosiaan niitä vanhempiakin jaksoja löytyy sieltä eetteristä. Kiitoksia ja kuulemiin. 

Petri: Kiitos Henri ja hyvää syksyä kaikille.